Dynasty tietopalvelu Haku RSS Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tukasrky10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tukasrky10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Yhteinen kirkkovaltuusto
Pöytäkirja 24.10.2024/Pykälä 43

Seurakunnallinen määräraha vuosiksi 2025–2026

Yhteinen kirkkoneuvosto 22.08.2024 § 118

Esittelijä Hallinto- ja talousjohtaja Timo Laakso

Esittely Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymässä on käytössä seurakuntatyön määrärahajakomalli, jota tulee tarkastella valtuustokausittain. Määrärahan jakomallia on edellisen kerran tarkasteltu vuonna 2022, jolloin kirkkovaltuusto vahvisti jakomallin vuosille 2023–2024. Tässä määrärahajaossa kaikille seurakunnille on jaettu 125 000 euroa ja loppuosa määrärahasta on jaettu 31.12.2021 jäsenmäärän suhteessa. Tuomiokirkkoseurakunta ja Åbo svenska församling ovat saaneet pienen hyvityksen erityisasemansa johdosta ja Paattisten seurakunta sai 20 000 euron erillismäärärahan, joka pienensi muiden paikallisseurakuntien kokonaismäärärahaa siten, että perusosa 125 000 euroa säilyi kaikilla ennallaan ja jäsenmäärän suhteessa jaettava osuus pieneni kaikilta muilta seurakunnilta hieman.

 Yhteinen kirkkoneuvosto asetti 23.8.2023 toimikunnan valmistelemaan seurakunnallista määrärahaa vuosiksi 2025–2026. Jäseniksi yhteinen kirkkoneuvosto nimesi yhteisen kirkkoneuvoston puheenjohtaja Aulikki Mäkisen, kirkkoneuvoston varapuheenjohtajan Seppo Muurisen, kirkkoneuvoston edustajina Mikko Laurénin, Seppo Niemen ja Mimmi Ruususen, kirkkoherrojen edustajana Ville Niittysen, hallinto- ja talousjohtaja Timo Laakson ja talouspäällikkö Jaana Hörkön.

 Yhteinen kirkkoneuvosto ohjeisti päätöksessään toimikuntaa seuraavasti:  ”Toimikunnan on työskentelyssään arvioitava nykyisen määrärahajakomallin hyviä ja huonoja puolia sekä otettava kantaa muun muassa seurakuntien riittävien taloudellisten resurssien tur-vaamiseen liittyviin tekijöihin lähitulevaisuudessa.”

 Toimikunta kokoontui kolme kertaa. Toimikunta päätti esittää malliksi seuraavaa:

1. Seurakunnalliseen kokonaismäärärahaan tehdään 6 prosentin tarkistus vuoden 2024 tasosta, jonka jälkeen se on yhteensä               10 722 171 euroa. Yhteyssihteerin virka ja määrärahat on siirretty vuoden 2023 talousarviossa Tuomiokirkkoseurakuntaan ja sitä koskeva määräraha (57 304 euroa) pidetään edelleen erillisenä seurakunnallisesta määrärahasta ja käsitellään Tuomiokirkkoseurakunnan erillismäärärahana. 

 2. Tuomiokirkkoseurakunnan ja Åbo svenska församlingen hyvityksiä korotetaan 6 prosenttia, jolloin uudet tasot ovat 131 931 euroa ja 25 373 euroa.

 3. Paattisten seurakunnan erillismäärärahaa korotetaan 6 prosenttia, jolloin se on 22 472 euroa.

 4. Seurakunnallisesta kokonaismäärärahasta vähennetään kohdan 2 hyvitykset. Tästä jäljelle jäävästä määrärahasta (10 564 867 euroa) jaetaan kullekin seurakunnalle ensin 125 000 euroa ja vähennetään Paattisten seurakunnalle maksettava 22 472 euron erillismääräraha. Jäljelle jäävä määräraha 9 292 395 euroa jaetaan kullekin seurakunnalle seuraavasti:

 90 % sen 31.12.2023 olevan jäsenmäärän suhteessa

 10 % sen 31.12.2023 olevan väestömäärän suhteessa

 5. Seurakuntien oikeus käyttää säästyneitä määrärahoja tapahtuu seuraavasti:

 • siirtomäärärahoille on asetettu enimmäismäärä 16,7 prosenttia seurakunnan talousarviomäärärahasta. Enimmäismäärä vastaa 2 kuukauden keskimääräistä määrärahaa.

 • siirtomäärärahojen käytöstä tehdään suunnitelma kolmeksi vuodeksi tai niin pitkäksi aikaa kuin seurakunnalla on siirtomäärärahoja käytössä, suunnitelmien pitää olla valmiina neuvoston talousarvion toiseen käsittelyyn mennessä. Suunnitelmia päivitetään vuosittain ja päivitykset ovat valmiina aina vuosittain neuvoston talousarvion toiseen käsittelyyn mennessä. Tämä koskee kaikkia seurakuntia. Käyttöajan päättyessä käyttämättömät siirtomäärärahat leikkaantuvat pois.

 6. Mikäli seurakunta ylittää määrärahansa tilikaudella, on seurakunta velvollinen maksamaan ylityksensä seurakuntayhtymälle takaisin seuraavan tilikauden aikana.

 7. Seurakunnallisen määrärahan jakomalli on voimassa 2025–2026. Määrärahaa tarkistetaan vuoden 2026 talousarvion valmistelun yhteydessä, mikäli tarvetta ilmenee. Seurakuntien määrärahan käytön ja toiminnan suunnittelun tavoitteena on, että tarkistusta ei tarvitse tehdä.

 8. Määrärahaperiodin 2025-2026 aikana yhtymässä on mietittävä keinoja, jolla varmistetaan seurakunnallinen toiminta ja miten vuodesta 2027 eteenpäin seurakunnallinen toiminta pystytään turvaamaan tavalla, jolla tarvittaessa uudelleen allokoidaan nykyisiä resursseja.

 Esitys paikallisseurakuntien määrärahoista ja niiden muutoksesta sekä siirtyvien määrärahojen enimmäsimääristä on esityslistan liitteenä.

Esitys Yhteinen kirkkoneuvosto päättää esittää yhteiselle kirkkovaltuustolle, että se päättää seurakunnallisen toiminnan määrärahan jaosta määrärahajakotoimikunnan esityksen perusteella seuraavasti:

1. Seurakunnalliseen kokonaismäärärahaan tehdään 6 prosentin tarkistus vuoden 2024 tasosta, jonka jälkeen se on yhteensä
10 722 171 euroa. Yhteyssihteerin virka ja määrärahat on siirretty vuoden 2023 talousarviossa Tuomiokirkkoseurakuntaan ja sitä koskeva määräraha (57 304 euroa) pidetään edelleen erillisenä seurakunnallisesta määrärahasta ja käsitellään Tuomiokirkkoseurakunnan erillismäärärahana. 

2. Tuomiokirkkoseurakunnan ja Åbo svenska församlingen hyvityksiä korotetaan 6 prosenttia, jolloin uudet tasot ovat 131 931 euroa ja 25 373 euroa.

3. Paattisten seurakunnan erillismäärärahaa korotetaan 6 prosenttia, jolloin se on 22 472 euroa.

4. Seurakunnallisesta kokonaismäärärahasta vähennetään kohdan 2 hyvitykset. Tästä jäljelle jäävästä määrärahasta (10 564 867 euroa) jaetaan kullekin seurakunnalle ensin 125 000 euroa ja vähennetään Paattisten seurakunnalle maksettava 22 472 euron erillismääräraha. Jäljelle jäävä määräraha 9 292 395 euroa jaetaan kullekin seurakunnalle seuraavasti:

90 % sen 31.12.2023 olevan jäsenmäärän suhteessa
10 % sen 31.12.2023 olevan väestömäärän suhteessa

5. Seurakuntien oikeus käyttää säästyneitä määrärahoja tapahtuu seuraavasti:

• siirtomäärärahoille asetetaan enimmäismäärä 16,7 prosenttia seurakunnan talousarviomäärärahasta. Enimmäismäärä vastaa 2 kuukauden keskimääräistä määrärahaa. Tätä siirtomäärärahojen enimmäismäärää lähdetään soveltamaan vuoden 2025 alusta lukien.

• siirtomäärärahojen käytöstä tehdään suunnitelma kolmeksi vuodeksi tai niin pitkäksi aikaa kuin seurakunnalla on siirtomäärärahoja käytössä, suunnitelmien pitää olla valmiina neuvoston talousarvion toiseen käsittelyyn mennessä. Suunnitelmia päivitetään vuosittain ja päivitykset ovat valmiina aina vuosittain neuvoston talousarvion toiseen käsittelyyn mennessä. Tämä koskee kaikkia seurakuntia. Käyttöajan päättyessä käyttämättömät siirtomäärärahat leikkaantuvat pois.

6. Mikäli seurakunta ylittää määrärahansa tilikaudella, on seurakunta velvollinen maksamaan ylityksensä seurakuntayhtymälle takaisin seuraavan tilikauden aikana.

7. Seurakunnallisen määrärahan jakomalli on voimassa 2025–2026. Määrärahaa tarkistetaan vuoden 2026 talousarvion valmistelun yhteydessä, mikäli tarvetta ilmenee. Seurakuntien määrärahan käytön ja toiminnan suunnittelun tavoitteena on, että tarkistusta ei tarvitse tehdä.

8. Määrärahaperiodin 2025-2026 aikana yhtymässä on mietittävä keinoja, jolla varmistetaan seurakunnallinen toiminta ja miten vuodesta 2027 eteenpäin seurakunnallinen toiminta pystytään turvaamaan tavalla, jolla tarvittaessa uudelleen allokoidaan nykyisiä resursseja.

Päätös Esityksen mukaan.

361/00.01.03/2023

Yhteinen kirkkovaltuusto 24.10.2024 § 43

Esitys Yhteinen kirkkovaltuusto päättää seurakunnallisen toiminnan määrärahan jaosta määrärahajakotoimikunnan esityksen perusteella seuraavasti: