Dynasty tietopalvelu Haku RSS Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tukasrky10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tukasrky10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Yhteinen kirkkoneuvosto
Pöytäkirja 19.09.2024/Pykälä 138


 

Kappelityöntekijän tehtävän täyttölupa

 

193/01.01.01.00/2023

 

Yhteinen kirkkoneuvosto 19.09.2024 § 138

  

  

 

Esittelijä Hallinto- ja talousjohtaja Timo Laakso

 

Esittely Yhteinen kirkkoneuvosto myönsi kokouksessaan 11.6.2024 luvan palkata kahden irtisanoutuneen kappeleissa työskentelevän työntekijän tilalle uudet työsuhteiset työntekijät. Hakuaika tehtäviin alkoi 16.8 ja päättyi 16.9.2024. Hakemuksia näihin kappelityöntekijän nimikkeellä auki olleisiin tehtäviin oli tullut 5.9.2024 mennessä jo 80.

 

 Kappelitöissä pitkään vahtimestarin nimikkeellä ollut työntekijä on ilmoittanut jäävänsä eläkkeelle 1.12.2024 alkaen. Hän on ilmoittanut käyttävänsä pitämättömät lomat, joita on noin 2 kk ajalle, tätä ennen pois. On ehdottoman tärkeää, että tehtävä täytetään mahdollisimman nopeasti. Perustelut täytön tarpeellisuudelle ovat samat, jotka kesäkuun kokouksessa olivat esillä. Kappelien henkilökunnan määrään ei ole tulossa lähivuosikymmeninä vähentämismahdollisuuksia, koska kuolleisuus on ennusteiden mukaan kasvamassa 2040-luvun puoliväliin asti. Vapautuvan tehtävän tehtävänkuva tulisi olemaan vastaava kuin kappelityöntekijän tehtävässä, jolla nimikkeellä kappelien henkilöstöhaut on viime vuosina toteutettu. Täytettävän tehtävän tehtävänimikkeenä olisikin nykykäytännön mukaisesti kappelityöntekijä. Nimike mahdollistaa laajan työnkuvan kappeleissa ja hautausten valmistelutehtävissä hautausmailla.

 

 Hautaustoimenpäällikkö esittää, että tehtävään valittava henkilö valittaisiin niiden hakijoiden joukosta, jotka ovat hakeneet 16.8.–16.9.2024 auki olleisiin kappelityöntekijän työsuhteisiin. Näin säästetään aikaa sekä hakemusten käsittelyyn ja haastatteluihin kuluvaa esihenkilöresurssia. Lisäksi nyt päättyneessä haussa valitsematta jäävien hakijoiden ei tarvitsisi hakea vastaavaa erikseen auki laitettavaa tehtävää uudelleen.

 

 Tehtävä täytettäisiin 1.11.2024 tai sopimuksen mukaan.

 

Esitys Yhteinen kirkkoneuvosto päättää myöntää täyttöluvan kappelityöntekijän työsuhteseen.

 

Päätös Esityksen mukaan.