RSS-linkki
Kokousasiat:https://tukasrky10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://tukasrky10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Mikaelinseurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 19.09.2024/Pykälä 66
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Muut asiat
Mikaelinseurakunnan seurakuntaneuvosto § 66
- Kirkkoherra kertoi Pansion toiminnasta. Toiminta jatkuu sekä Paakarlan seurakuntakodissa että Hövelin palvelutalossa. Hövelissä olevan Cafe Mikaelin toiminta on viime vuosina ollut kannattavaa.
- Toisena asianaan kirkkoherra toi Isko Laurellin seurakuntaneuvostolle jättämän Jyrkkälän äijäkerhon 200 euron anomuksen kalastusmajan vuokraamisesta heidän vuotuiselleen kalastusreissulleen. Seurakuntaneuvosto ei lähde tukemaan kalastusmatkaa.
- Yhteinen kirkkoneuvosto tullee kokouksessaan 19.9. pyytämään seurakunnilta lausuntoa vuoden 2025 talousarvioehdotuksesta. Lausunnot pitää jättää 11.10. mennessä. Koska seuraava seurakuntaneuvoston kokous on vasta 23.10. päätettiin, että työjaosto pitää kokouksensa jo 10.10. ja antaa asiasta pyydetyn lausunnon. Lausunto ja talousarvioehdotus tuodaan tiedoksi seuraavaan seurakuntaneuvoston kokoukseen.
- Ailo Uhinki otti esille Mikaelinkirkon mäelle johtavan rampin huonon kunnon. Autolla vielä pääsee, mutta pyöräilijöille se on varsinkin pimeään aikaan vaarallinen.
Seurakuntaneuvosto antaa kiinteistöpalvelulle tehtäväksi tarkistaa rampin kunnon ja ryhtyä kiireellisesti tarvittaviin toimenpiteisiin.
- Sakari Holmroos toivoi, että 15.8. Mikaelinkirkossa esitetty konsertti Bachista Nightwishiin järjestettäisiin uudelleen, koska kaikki halukkaat eivät päässeet sisään.
- Aleksi Stenberg toivoi torstaisin kokoontuvalle seurakunnan järjestämälle sählykerholle Mikaelinlogolla varustettuja sählypalloja. Lisäksi hän esitti toiveen, että paikalla olisi myös joku työntekijöistä.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |