RSS-linkki
Kokousasiat:https://tukasrky10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://tukasrky10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Martinseurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 13.12.2023/Pykälä 181
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Jäsenten esille ottamat asiat
Martinseurakunnan seurakuntaneuvosto § 181
Esitys Käsitellään jäsenten esille ottamat asiat.
Käsittely Seppo Muutinen ehdotti, että Kakskerran kirkon uuden jouluseimen käyttöönoton johdosta Taidekeskus Into ry:tä muistettaisiin Selma Saarion testamenttirahaston varoista.
Marja-Liisa Salminen ehdotti, että Kakskerran kirkkoon järjestettäisiin halukkaille bussiretki uuteen seimeen tutustumista varten.
Päätös Taidekeskus Into ry:n muistaminen valmistellaan seuraavaan kokoukseen. Bussiretken järjestämistä tutkitaan ensi vuoden adventtiajan toimintaa suunniteltaessa.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |