Dynasty tietopalvelu Haku RSS Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tukasrky10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tukasrky10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Yhteinen kirkkovaltuusto
Pöytäkirja 12.12.2023/Pykälä 75


 

Avustus Kirkon Ulkomaanavulle käytettäväksi humanitaariseen hätäapuun Itä-Afrikan nälkäkriisissä

 

Yhteinen kirkkoneuvosto 26.10.2023 § 185

 

 

 

Esittelijä Hallinto- ja talousjohtaja Timo Laakso

 

Esittely Pahin kuivuus neljään vuosikymmeneen on saanut Itä-Afrikan luisumaan nälänhädän partaalle. Kuivuuden tuomaa kriisiä pahentaa ruokatarvikkeiden hintojen nousu.

 

 Äärimmäisestä nälästä kärsivien ihmisten määrän arvioidaan olevan yli 23 miljoonaa. Kuivuus ja konfliktit ovat pakottaneet lukemattomat ihmiset jättämään kotinsa.

 

 Esitetään, että Kirkon Ulkomaanavulle lahjoitetaan 30 000 euroa humanitaariseen hätäapuun. Jotta avustus saadaan välittömästi yhteisen kirkkoneuvoston kokouksen 26.10.2023 jälkeen eteenpäin Kirkon Ulkomaanavulle, esitetään, että avustus maksetaan yhteisen kirkkoneuvoston kustannuspaikalta. Yhteisen kirkkovaltuuston kokouksessa 12.12.2023 esitetään, että avustus edelleen veloitetaan yhteisen kirkkovaltuuston kustannuspaikalta, jonne on budjetoitu varoja mm. katastrofiavustuksiin.

 

Esitys Yhteinen kirkkoneuvosto päättää

1. myöntää Kirkon Ulkomaanavulle 30 000 euron avustuksen käytettäväksi humanitaariseen hätäapuun Itä-Afrikan nälkäkriisissä. Avustus maksetaan kustannuspaikalta 1001010411.

2. esittää yhteiselle kirkkovaltuustolle, että kuluvan vuoden talousarviossa olevasta 60 000 euron suuruisesta määrärahasta annettuihin avustuksiin, käytetään 30 000 euroa ja samalla hyvitetään tuo summa yhteisen kirkkoneuvoston käyttövaroihin, josta Itä-Afrikan nälkäkriisiin liittyvä avustus alun perin maksettiin. Yhteisen kirkkovaltuuston kustannuspaikka, jolta em. hyvitys tehdään yhteisen kirkkoneuvoston käyttövaroihin, on 1001010101.

 

Päätös Esityksen mukaan.

 

 

117/02.03.00.01/2022

 

Yhteinen kirkkovaltuusto 12.12.2023 § 75

  

      

Esitys Yhteinen kirkkovaltuusto päättää, että kuluvan vuoden talousarviossa olevasta 60 000 euron suuruisesta määrärahasta annettuihin avustuksiin käytetään 30 000 euroa ja samalla hyvitetään tuo summa yhteisen kirkkoneuvoston käyttövaroihin, josta Itä-Afrikan nälkäkriisiin liittyvä avustus alun perin maksettiin. Yhteisen kirkkovaltuuston kustannuspaikka, jolta em. hyvitys tehdään yhteisen kirkkoneuvoston käyttövaroihin, on 1001010101.

 

Päätös Esityksen mukaan.