Dynasty tietopalvelu Haku RSS Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tukasrky10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tukasrky10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Piikkiön seurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 07.12.2023/Pykälä 95


 

Perhetyöntekijän palkkaus 1.1.-31.12.2024

 

54/01.03.01/2023

 

Piikkiön seurakunnan seurakuntaneuvosto 07.12.2023 § 95

  

  

 

Esittelijä Kirkkoherra Risto Räty

 

Esittely Piikkiön seurakunnan työsuhteisena perhetyöntekijänä, 10h/vk ostopalveluna seurakuntayhtymän yhteiseltä kasvatustyöltä, on toiminut Marjo Aaltonen. Hänelle on myönnetty opintovapaata vuoden 2024 ajan. Seurakuntayhtymä on käynnistänyt perhetyöntekijän sijaisen rekrytoinnin, ja hakijoiden haastattelut on tarkoitus toteuttaa joulukuun 2023 aikana.

 Piikkiön seurakunnan alueella lapsiperheiden määrä on ollut usean vuoden ajan kasvussa. Lisäksi seurakunnassa on vain yksi nuorisotyönohjaaja, jonka työalaan kuuluu myös alakouluikäisten varhaiskasvatus. Seurakunnan on mahdollista tukea kasvatuksen kokonaisuutta lisäämällä ja ohjaamalla perhetyöntekijän työpanosta joustavasti eri työalojen kesken.

 

Esitys Seurakuntaneuvosto päättää varata talousarvion henkilöstöliitteeseen perhetyöntekijän palkkaamisen 12h/vko (arvio 10568€) nykyisen 10h/vko (8759€) sijaan.

 

Päätös Esityksen mukaan.