RSS-linkki
Kokousasiat:https://tukasrky10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://tukasrky10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Piikkiön seurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 07.12.2023/Pykälä 93
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Piikkiön seurakunnan kolehdit 2024
32/02.03.06/2022
Piikkiön seurakunnan seurakuntaneuvosto 07.12.2023 § 93
Esittelijä Kirkkoherra Risto Räty
Esittely Seurakuntaneuvosto päättää pääjumalanpalveluksissa kerättävien kolehtien kohdesuunnitelman vuodelle 2024. Kolehdeista noin puolet on kohteeltaan kirkkohallituksen määräämiä. Lisäksi hiippakunnallisia kolehteja on kaksi pakollista ja yksi vapaaehtoinen. Seurakunnalla on myös yksi nimikkolähetti ja useita nimikkokohteita eri lähetysjärjestöjen kautta. Muut kolehdit ovat seurakunnan vapaasti valittavissa.
Esitys Seurakuntaneuvosto hyväksyy vuoden 2024 kolehtisuunnitelman liitteen mukaan.
Päätös Esityksen mukaan.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |