RSS-linkki
Kokousasiat:https://tukasrky10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://tukasrky10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Martinseurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 08.11.2023/Pykälä 161
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Martinkirkon messun alkamisajankohdan siirtäminen
353/04.02.00/2023
Martinseurakunnan seurakuntaneuvosto 08.11.2023 § 161
Esittelijä Kirkkoherra
Esittely Seurakuntaneuvoston työjaostossa on noussut esille ajatus Martinkirkon messun alkamisajankohdan siirtämisestä klo 10:stä klo 11:een. Heinäkuun alusta voimaan tulleen kirkkolain mukaan seurakuntaneuvosto voi tehdä asiassa päätöksen eikä sitä enää alisteta tuomiokapitulin vahvistettavaksi.
Seurakuntaneuvosto käy asiasta lähetekeskustelun ja lähettää asian sen pohjalta jatkovalmisteluun.
Asiasta on tarkoitus keskustella myös työyhteisössä ja arvioida alkamisajankohdan muutoksen perusteita ja vaikutuksia.
Lapsivaikutusten arviointi: Asiakohdalla on seuraavia kirkkojärjestyksen 23 luvun 3 §:ssä tarkoitettuja lapsivaikutuksia. Messun myöhäisempi alkamisajankohta saattaa tarjota lapsiperheille nykyistä paremman mahdollisuuden osallistua messuun.
Esitys Seurakuntaneuvosto lähettää käydyn keskustelun pohjalta asian jatkovalmisteluun, jonka pohjalta tehdään päätös seurakuntaneuvoston kokouksesta 13.12.2023.
Päätös Käydyssä keskustelussa nostettiin esiin ajatus kyselyn toteuttamisesta eri alustoilla sekä messujen yhteydessä. Lähetettiin tämän mukaisesti jatkovalmisteluun.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |