RSS-linkki
Kokousasiat:https://tukasrky10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://tukasrky10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Yhteinen kirkkoneuvosto
Pöytäkirja 26.10.2023/Pykälä 189
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Perheneuvojan viran hoitaminen osa-aikaisena
338/01.01.03.08/2023
Yhteinen kirkkoneuvosto 26.10.2023 § 189
Esittelijä Yhteisen kirkkoneuvoston puheenjohtaja Aulikki Mäkinen
Esittely Perheneuvoja Seppo Honkala anoo oikeutta työskennellä 75% työajalla 1.1.-31.12.2024.
Honkala on työskennellyt vuoden 2023 aikana osa-aikaisesti (75%). Päätöksellä ei ole merkittäviä taloudellisia vaikutuksia.
Johtava perheneuvoja Sari Sundvall-Piha ja diakonia- ja sielunhoitotyön johtaja Teemu Hälli puoltavat osa-aikaisuuden myöntämistä Honkalalle.
Työjaostossa määriteltiin vuonna 2019 ehtoja osa-aikaisen työajan myöntämiseen täyden työajan tehtävissä virka- tai työsuhteissa. Ehdot ovat seuraavat:
- Työntekijän oman jäljelle jäävän viran/työtehtävän työaika tulee olla selkeästi eroteltuna vapaa-ajasta, ja vapaa-aikana mahdollisesti harjoitettavasta yritystoiminnasta.
- Tarvittaessa sivutoimilupa tulee olla myönnetty ennen osa-aikaisen työn alkua.
- Työajan järjestely tulee yksikössä olla mahdollista niin, ettei työntekijän osa-aikajärjestelyistä aiheudu lisäkustannuksia eikä yksikön toiminnan järjestäminen vaarannu.
- Työntekijän omaan työhön kuuluvia työnantajan tiloja tai työvälineitä ei voi käyttää yritystoiminnassa/toiminimellä toimittaessa.
- Osa-aikaisen työajan päätös tehdään aina vuoden määräajaksi.
Honkalan osalta ehdot täyttyvät. Perheneuvojat toimivat toimistotyöajassa, jossa työaika on selkeästi määritelty
Esitys Yhteinen kirkkoneuvosto päättää myöntää perheneuvoja Seppo Honkalalle oikeuden 75% osa-aikaiseen työskentelyyn 1.1.-31.12.2024.
Päätös Esityksen mukaan.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |