RSS-linkki
Kokousasiat:https://tukasrky10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://tukasrky10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Yhteinen kirkkoneuvosto
Pöytäkirja 26.10.2023/Pykälä 185
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Avustus Kirkon Ulkomaanavulle käytettäväksi humanitaariseen hätäapuun Itä-Afrikan nälkäkriisissä
117/02.03.00.01/2022
Yhteinen kirkkoneuvosto 26.10.2023 § 185
Esittelijä Hallinto- ja talousjohtaja Timo Laakso
Esittely Pahin kuivuus neljään vuosikymmeneen on saanut Itä-Afrikan luisumaan nälänhädän partaalle. Kuivuuden tuomaa kriisiä pahentaa ruokatarvikkeiden hintojen nousu.
Äärimmäisestä nälästä kärsivien ihmisten määrän arvioidaan olevan yli 23 miljoonaa. Kuivuus ja konfliktit ovat pakottaneet lukemattomat ihmiset jättämään kotinsa.
Esitetään, että Kirkon Ulkomaanavulle lahjoitetaan 30 000 euroa humanitaariseen hätäapuun. Jotta avustus saadaan välittömästi yhteisen kirkkoneuvoston kokouksen 26.10.2023 jälkeen eteenpäin Kirkon Ulkomaanavulle, esitetään, että avustus maksetaan yhteisen kirkkoneuvoston kustannuspaikalta. Yhteisen kirkkovaltuuston kokouksessa 12.12.2023 esitetään, että avustus edelleen veloitetaan yhteisen kirkkovaltuuston kustannuspaikalta, jonne on budjetoitu varoja mm. katastrofiavustuksiin.
Esitys Yhteinen kirkkoneuvosto päättää
1. myöntää Kirkon Ulkomaanavulle 30 000 euron avustuksen käytettäväksi humanitaariseen hätäapuun Itä-Afrikan nälkäkriisissä. Avustus maksetaan kustannuspaikalta 1001010411.
2. esittää yhteiselle kirkkovaltuustolle, että kuluvan vuoden talousarviossa olevasta 60 000 euron suuruisesta määrärahasta annettuihin avustuksiin, käytetään 30 000 euroa ja samalla hyvitetään tuo summa yhteisen kirkkoneuvoston käyttövaroihin, josta Itä-Afrikan nälkäkriisiin liittyvä avustus alun perin maksettiin. Yhteisen kirkkovaltuuston kustannuspaikka, jolta em. hyvitys tehdään yhteisen kirkkoneuvoston käyttövaroihin, on 1001010101.
Päätös Esityksen mukaan.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |