Dynasty tietopalvelu Haku RSS Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tukasrky10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tukasrky10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Yhteinen kirkkoneuvosto
Pöytäkirja 26.10.2023/Pykälä 184


s

Avustus Suomen Lähetysseuralle käytettäväksi humanitaariseen hätäapuun Gazassa ja Länsirannalla

 

117/02.03.00.01/2022

 

Yhteinen kirkkoneuvosto 26.10.2023 § 184

  

  

 

Esittelijä Hallinto- ja talousjohtaja Timo Laakso

 

Esittely Hamas hyökkäsi Israelin maaperälle lauantaina 7. lokakuuta 2023. Israel on vastannut Hamasin hyökkäykseen ilmaiskuilla Gazan alueelle. Gazassa on käsillä valtava humanitaarinen kriisi. Myös Länsirannalla on pulaa peruselintarvikkeista ja lääkkeistä.

 

 Lähetysseura tukee Itä-Jerusalemissa sijaitsevan Augusta Victoria -sairaalan toimintaa 75 000 eurolla. Luterilaisen maailmanliiton omistama sairaala on erikoistunut muun muassa syöpä- ja munuaistautipotilaiden hoitoon.

 

 Lähetysseuran tuella majoitetaan potilaita ja heidän perheenjäseniään, tuetaan potilaiden ja henkilökunnan ruokahuoltoa ja jaetaan esimerkiksi hygienia- ja kuukautistarvikkeita. Sairaala vahvistaa tuella myös lääkevarastojaan ja varautuu hoitamaan taisteluissa haavoittuneita ihmisiä.

 

 Lisäksi Lähetysseura tukee 75 000 eurolla kirkkojen yhteistyöverkosto ACT-allianssin toimijoita, jotta nämä voivat vastata siviilien kasvavaan hätään Länsirannalla ja Gazassa. Tuki suunnataan muun muassa ruokaan, puhtaaseen veteen, lääkkeisiin, terveyspalveluihin ja psykososiaaliseen tukeen.

 

 Tuki suunnataan tarpeista riippuen Lähetysseuran pitkäaikaisille ja luotettaville yhteistyökumppaneille, Luterilaiselle maailmanliitolle, Jordanian ja Pyhän maan evankelis-luterilaiselle kirkolle ja Lähi-idän kirkkojen neuvostolle.

 

 Esitetään, että Suomen Lähetysseuralle lahjoitetaan 30 000 euroa humanitaariseen hätäapuun. Jotta avustus saadaan välittömästi yhteisen kirkkoneuvoston kokouksen 26.10.2023 jälkeen eteenpäin Suomen Lähetysseuralle, esitetään, että avustus maksetaan yhteisen kirkkoneuvoston kustannuspaikalta. Yhteisen kirkkovaltuuston kokouksessa 12.12.2023 esitetään, että avustus edelleen veloitetaan yhteisen kirkkovaltuuston kustannuspaikalta, jonne on budjetoitu varoja mm. äkillisiin katastrofiavustuksiin.

 

Esitys Yhteinen kirkkoneuvosto päättää

1. myöntää Suomen Lähetysseuralle 30 000 euron avustuksen käytettäväksi humanitaariseen hätäapuun Gazassa ja Länsirannalla. Avustus maksetaan kustannuspaikalta 1001010411.

2. esittää yhteiselle kirkkovaltuustolle, että kuluvan vuoden talousarviossa olevasta 60 000 euron suuruisesta määrärahasta annettuihin avustuksiin, käytetään 30 000 euroa ja samalla hyvitetään tuo summa yhteisen kirkkoneuvoston käyttövaroihin, josta Gazan ja Länsirannan kriisiin liittyvä avustus alun perin maksettiin. Yhteisen kirkkovaltuuston kustannuspaikka, jolta em. hyvitys tehdään yhteisen kirkkoneuvoston käyttövaroihin, on 1001010101.

 

Päätös Esityksen mukaan.