RSS-linkki
Kokousasiat:https://tukasrky10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://tukasrky10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Yhteinen kirkkoneuvosto
Pöytäkirja 12.10.2023/Pykälä 176
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Maarian kirkon korjauksen rakennustoimikunnan nimeäminen
330/03.03.01.01/2023
Yhteinen kirkkoneuvosto 12.10.2023 § 176
Esittelijä Kiinteistöjohtaja Seppo Kosola
Esittely Maarian kirkon korjauksen tarpeet on todettu jo useita vuosia sitten. Sen perusteella kirkkoon asennettiin vesikatolle räystäskourut ja syöksyt, jolloin sadevedet saatiin ohjattua pois kirkon sokkelin vierustalta ja sakastin lattiarakenteet peruskorjattiin sekä laadittiin kirkkosalin lattian peruskorjauksen suunnitelmat.
Kirkkosalin peruskorjauksessa koko vanha puurakenteinen lattia puretaan ja tilalle rakennetaan uusi lattia. Koska Maarian seurakunnalla ei ole käytössä muita varsinaisia kirkkotiloja kuin Maarian kirkko, päätettiin yhdessä seurakunnan kanssa, että Maarian kirkon lattia korjataan vasta kun Runosmäen Monitoimitalo on valmis ja täysin käytössä. Siten Maarian kirkonlattian korjaus aloitetaan tammikuun alussa 2025.
Maarian seurakunnan seurakuntaneuvosto on miettinyt Maarian kirkon lattian korjauksen lisäksi koko kirkkorakennuksen kehittämistä ja esille on noussut mm. seuraavia toiveita:
-kirkosta tehdään mahdollisimman esteetön ja saavutettava
-näköesteitä kirkossa ovat pylväät ja saarnatuoli, jonka siirtäminen sivummalle parantaisi näkyvyyttä huomattavasti ja valaistusta tulee parantaa
-erittäin tärkeää on saada wc kirkkoon
-monikäyttötila lapsia, pienryhmiä ja keskusteluja varten
-keittiö vesipisteineen ja säilytystiloineen asehuoneeseen tai urkuparven alle
-Liedon kirkon mallin mukainen lattiasta nouseva katafalkki.
-korjausrakentamisessa tulee ottaa huomioon kestävä kehitys
ja ympäristöarvot
Liitteinä Maarian seurakunnan seurakuntaneuvoston lausunnot, joissa luetellaan tarkemmin muutostoiveet.
Kiinteistöjohtaja esittää, että Maarian kirkon korjauksen rakennustoimikunta perustetaan. Rakennustoimikunnan tehtävänä on:
-laatia kohteen hankesuunnitelma
-valita hankkeen pääsuunnittelija ja muut suunnittelijat ja asiantuntijat
-laatia rakennushankkeelle aikataulu
-laadituttaa suunnitelmat sillä tarkkuudella, että kustannusarvio pystytään laatimaan
-pyytää lausunnot hankkeesta museovirastolta ja kirkkohallitukselta sekä seurakuntayhtymän asianomaisilta yksiköiltä ja muilta viranomaisilta
-tuoda suunnitelmat ja kustannusarvio kirkkoneuvoston ja kirkkovaltuuston hyväksyttäviksi eri suunnitteluvaiheissa
-hakea tarvittavat luvat
-tehdä tarvittavat hankinnat ja sopimukset suunnittelun ja toteutuksen mahdollistamiseksi myönnettyjen määrärahojen puitteissa
-ottaa suunnittelussa huomioon esteettömyys ja muu saavutettavuus sekä ympäristönäkökohdat
Lisäksi toimikunnan työskentelyyn osallistuu tarpeen mukaan pääsuunnittelija ja työmaan valvoja. Toimikunta kutsuu sihteerin kiinteistöpalveluista ja myös museoviraston edustajan mukaan toimikunnan jäseneksi tai työskentelyyn.
Esitys Kirkkoneuvosto päättää
1. Perustaa Maarian kirkon korjauksen rakennustoimikunnan.
2. Nimittää rakennustoimikunnan puheenjohtajaksi Kalle Luoman ja jäseniksi Maarian seurakunnan seurakuntaneuvostosta Kai Arppen ja Merja Nurmion, kirkkoherra Laura Maria Latikan ja tekninen isännöitsijä Petri Kankaanpään. Edelleen kirkkoneuvosto päättää nimittää oman jäsenensä toimikuntaan ja pyytää myös kiinteistöjohtokuntaa nimeämään toimikuntaan oman jäsenensä. Toimikunta kutsuu itselleen sihteerin kiinteistöpalveluista ja lisäksi toimikunnan työskentelyyn osallistuu hankkeen pääsuunnittelija ja museoviraston edustaja sekä muut asiantuntijat tarpeen mukaan.
3. Antaa rakennustoimikunnalle valtuudet laatia suunnitelmat ja kustannusarviot ja valita hankkeen suunnittelijat ja muut asiantuntijat sekä hyväksymään hankkeeseen liittyvät sopimukset ja hankinnat myönnettyjen määrärahojen puitteissa. Edelleen kirkkoneuvosto valtuuttaa puheenjohtajan allekirjoittamaan hanketta koskevat sopimukset, hankinnat ja lupahakemukset. Maarian kirkon korjauksen suunnitelmat, kustannusarvio ja toteutus tullaan erikseen hyväksyttämään suunnittelun eri vaiheissa seurakuntayhtymän asianomaisilla hallintoelimillä ja kirkkovaltuustossa.
Käsittely Esittelijä teki lisäyksen ja korjattu esittely kuuluu seuraavasti:
Maarian kirkon korjauksen tarpeet on todettu jo useita vuosia sitten. Sen perusteella kirkkoon asennettiin vesikatolle räystäskourut ja syöksyt, jolloin sadevedet saatiin ohjattua pois kirkon sokkelin vie-rustalta ja sakastin lattiarakenteet peruskorjattiin sekä laadittiin kirk-kosalin lattian peruskorjauksen suunnitelmat.
Kirkkosalin peruskorjauksessa koko vanha puurakenteinen lattia puretaan ja tilalle rakennetaan uusi lattia. Koska Maarian seurakunnalla ei ole käytössä muita varsinaisia kirkkotiloja kuin Maarian kirkko, päätettiin yhdessä seurakunnan kanssa, että Maarian kirkon lattia korjataan vasta kun Runosmäen Monitoimitalo on valmis ja täysin käytössä. Siten Maarian kirkonlattian korjaus aloitetaan tammikuun alussa 2025.
Maarian seurakunnan seurakuntaneuvosto on miettinyt Maarian kirkon lattian korjauksen lisäksi koko kirkkorakennuksen kehittämis-tä ja esille on noussut mm. seuraavia toiveita:
-kirkosta tehdään mahdollisimman esteetön ja saavutettava
-näköesteitä kirkossa ovat pylväät ja saarnatuoli, jonka siirtäminen sivummalle parantaisi näkyvyyttä huomattavasti ja valaistusta tulee parantaa
-erittäin tärkeää on saada wc kirkkoon
-monikäyttötila lapsia, pienryhmiä ja keskusteluja varten
-keittiö vesipisteineen ja säilytystiloineen asehuoneeseen tai urku-parven alle
-Liedon kirkon mallin mukainen lattiasta nouseva katafalkki.
-korjausrakentamisessa tulee ottaa huomioon kestävä kehitys
ja ympäristöarvot
Liitteinä Maarian seurakunnan seurakuntaneuvoston lausunnot, joissa luetellaan tarkemmin muutostoiveet.
Kiinteistöjohtaja esittää, että Maarian kirkon korjauksen rakennus-toimikunta perustetaan. Rakennustoimikunnan tehtävänä on:
-laatia kohteen hankesuunnitelma
-valita hankkeen pääsuunnittelija ja muut suunnittelijat ja asiantunti-jat
-laatia rakennushankkeelle aikataulu
-laadituttaa suunnitelmat sillä tarkkuudella, että kustannusarvio pystytään laatimaan
-pyytää lausunnot hankkeesta museovirastolta ja kirkkohallitukselta sekä seurakuntayhtymän asianomaisilta yksiköiltä ja muilta viranomaisilta
-tuoda suunnitelmat ja kustannusarvio kirkkoneuvoston ja kirkkovaltuuston hyväksyttäviksi eri suunnitteluvaiheissa
-hakea tarvittavat luvat
-tehdä tarvittavat hankinnat ja sopimukset suunnittelun ja toteutuksen mahdollistamiseksi myönnettyjen määrärahojen puitteissa
-ottaa suunnittelussa huomioon esteettömyys ja muu saavutettavuus sekä ympäristönäkökohdat
Koska seurakuntaneuvoston lausunnossa esitetään samankaltaisten tilojen rakentamista kirkkoon mitä Maarian Pappilassa jo on, tulee rakennustoimikunnan ottaa tämä huomioon kirkon korjausta suunniteltaessa.
Lisäksi toimikunnan työskentelyyn osallistuu tarpeen mukaan pääsuunnittelija ja työmaan valvoja. Toimikunta kutsuu sihteerin kiinteistöpalveluista ja myös museoviraston edustajan mukaan toimikunnan jäseneksi tai työskentelyyn.
Päätös Esityksen mukaan käsittelyssä tehty lisäys (kursiivilla) huomioiden. Mikko Laurén valitaan kirkkoneuvoston edustajaksi Maarian kirkon
korjauksen rakennustoimikuntaan.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |