RSS-linkki
Kokousasiat:https://tukasrky10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://tukasrky10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Yhteinen kirkkoneuvosto
Pöytäkirja 20.09.2023/Pykälä 166
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Hautaoikeuden haltijaksi nimeäminen
309/05.03.01/2023
Yhteinen kirkkoneuvosto 20.09.2023 § 166
Esittelijä Kiinteistöjohtaja Seppo Kosola
Esittely ------------------ on lähettänyt Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän yhteiselle kirkkoneuvostolle 22.7.2023 päivätyn hakemuksen Turun hautausmaalla olevan haudan 01U.09.03.02.3 hautaoikeuden haltijuuden nimeämiseksi. Hän pyytää yhteistä kirkkoneuvostoa nimeämään hänet hautaoikeuden haltijoiksi. ------------------ on toimittanut tarvittavat sukuselvitykset. Hakemus liitteenä.
Hautaan on ensimmäisenä haudattu Tuovi Toini Vellamo Kulmala. Hauta on ns. ikuinen hauta.
------------------ on tehnyt haudan hoidosta sopimuksen seurakuntayhtymän kanssa vuosiksi 2015-2039.
Hakemuksen liitteenä olevat virkatodistukset ja selvitykset ovat asian oheismateriaaleina mutta eivät varsinaisesti asian liitteiksi tallennettuja.
Hautaoikeuden haltijasta on säännökset kirkkolain 3 luvun 31 §:ssä:
Hautaoikeuden haltija
Hautaoikeuden haltija edustaa niitä, joita hautaan voidaan haudata, ja käyttää puhevaltaa hautaa koskevissa asioissa hautaustoimilaissa sekä tässä laissa ja sen nojalla säädetyllä tai määrätyllä tavalla.
Hautaa luovutettaessa sovitaan hautaoikeuden haltijasta. Jos sopimusta ei ole tehty vuoden kuluessa haudan luovutuspäivästä tai jos tehtyä sopimusta ei voida olosuhteiden muuttumisen johdosta noudattaa, hautaoikeuden haltijaksi tulee vainajan leski tai, jos leskeä ei ole, ensimmäiseksi hautaan haudatun vainajan lähimmät perilliset. Näiden on valittava hautaoikeuden haltija edustamaan heitä hautaa koskevissa asioissa. Hautaoikeuden uudesta haltijasta on ilmoitettava hautaustoimesta vastaavalle seurakunnan viranomaiselle.
Jos ensimmäiseksi hautaan haudatun vainajan lähimmät perilliset eivät ole sopineet hautaoikeuden uudesta haltijasta, kirkkoneuvosto voi määrätä hautaoikeuden haltijan. Kirkkoneuvosto voi antaa etusijan paikkakunnalla asuvalle tai sille, joka on huolehtinut haudan hoidosta.
Kirkkoneuvostolle toimitetun hakemuksen ja sen liitteiden perusteella kiinteistöjohtaja katsoo, että haudan 01U.09.03.02.3 haltijuus voidaan luovuttaa --------------------
Esitys Yhteinen kirkkoneuvosto päättää määrätä Turun hautausmaalla olevan haudan 01U.09.03.02.3 hautaoikeuden haltijaksi ---------- -------- kirkkolain 3 luvun 31 § perusteella.
Päätös Esityksen mukaan.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |