RSS-linkki
Kokousasiat:https://tukasrky10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://tukasrky10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Yhteinen kirkkovaltuusto
Pöytäkirja 12.10.2023/Pykälä 58
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Hautaustoimen maksujen vahvistaminen vuodelle 2024
Yhteinen kirkkoneuvosto 15.06.2023 § 121
Esittelijä Kiinteistöjohtaja Seppo Kosola
Esittely Kirkkohallituksen yleiskirjeessä 22/2012 ohjeistetaan hautaustoimen maksuista seuraavasti (suoria lainauksia):
Hautasijan luovuttamisesta ja hautaamiseen liittyvistä palveluista tulee periä maksut, joiden määräämisessä otetaan huomioon seurakunnalle palvelun tuottamisesta aiheutuvat kustannukset. Palvelun tuottamisesta aiheutuviin kustannuksiin suhteutetut maksut kuuluu periä. Edelleen todetaan, että tavoitteena on kattaa hautaustoimen kustannukset maksutuotoilla ja seurakuntien saamalla yhteisövero-osuudella siten, että kirkollisveroja ei laskennallisesti tarvitsisi käyttää hautausmaiden ylläpitämiseen ja hautaustoimen palveluihin.
Hautaustoimilain 22 § mukaisesti yhteisövero-osuuden voidaan katsoa kohdentuvan hautausmaiden ylläpitoon. Vastaavaa valtion osallistumista hautaamiseen liittyviin palveluihin sen sijaan ei ole. Näin ollen maksut voivat painottua siten, että hautaamiseen liittyvät maksut ovat lähellä omakustannushintaa, kun taas hautasijan luovuttamiseen ja haudan hallinta-ajan pidentämiseen liittyvät maksut voivat olla selvästi omakustannushintaa alemmat.
Ehdotus hautaustoimen maksuista vuodelle 2024 on liitteenä.
Hinnastossa kaksi hintaa, joista vuoden 2024 hinta on paksunnettu. Jos hintoja on esitetty vain yksi normaalilla fonttipaksuudella, hinta säilyy entisellään. Jos esillä on vain paksunnettu hinta, on kyseessä uusi hinnoiteltava palvelu.
Vuodelle 2023 tehtiin hautauksiin liittyviin maksuihin lähes kautta linjan 5 – 10 %:n korotukset. Vuodelle 2024 esitetään korotuksia vain muutamiin hintoihin.
Hautojen hoidon hinnoittelurakenteen muutos aloitettiin vuonna 2022. Tällöin hinnoittelun rakenne muuttui kaksiosaisesta kolmiosaiseksi: perushoito, kukkahoito ja taimimaksu.
Aikaisemmin kukkien hoitoa ei hinnoiteltu erikseen ollenkaan, vaan se sisältyi aina hoitomaksuun riippumatta siitä, oliko haudalle tilattu kukkia tai ei. Lisäksi hinnoittelurakenteen muutoksen ensimmäisenä vuotena ruohohoidon nimike muutettiin perushoidoksi ja hintaa laskettiin normaalien arkkuhautojen osalta noin 8 €.
Vuodelle 2023 hintaa laskettiin edelleen noin 7 € ja rinnalle otettiin kukkahoitomaksu 15 €. Nyt vuodelle 2024 esitetään, että hinta laskee vielä 8 € ja kukkahoitomaksu nousee 25 euroon. Kukkahoidon hinnanmuutokset koskevat samanlaisena kaikkia hautatyyppejä.
Uurnahautojenperushoidon hinnat ovat pysyneet koko ajan ennallaan, koska uurnahautojen todellinen hautainhoitorahaston varoilla hoidettava pinta-ala on käytännössä saman suuruinen kuin arkkuhaudoilla. Muutoksen jälkeen normaalikokoisen arkkuhaudan ja uurnahaudan perushoidon hinta on sama eli 40 €.
Uurnalehtojen nimilaattoihin esitetään 10 €:n korotusta, koska nimilaattojen materiaalit ovat kallistuneet. Uusi hinta on 50 €.
Kirkkoon kuulumattomien ja ulkopaikkakuntalaisten kappelivuokriin ehdotetaan pieniä tarkistuksia. Pyhän Ristin kappelin alakappelin ja Maarian kappelin hintaan ehdotetaan 5 €:n tarkistusta ja muihin kappeleihin 10 €:n hinnan tarkistusta. Uudet kappelimaksut olisivat näin 160 € ja 370 €.
Vuoden 2024 aikana käyttöön otettavalle Kärsämäen metsähautausmaan 0,4 x 0,6 m kokoisten uurna-/tuhkahautojen haudanlunastushinnoiksi esitetään samaa hintaa kuin on uurnahautojen lunastushinta eli 170 € oman paikkakunnan asukkaalle ja 300 € ulkopaikkakuntalaiselle. Pienempien 0,4 x 0,3 m kokoisten hautojen hinnaksi esitetään 120 € ja 200 € asuinpaikkakunnasta riippuen.
Kiinteistöjohtokunta käsitteli kokouksessaan 6.6.2023 hautaustoimen maksuja esittelyn mukaisesti ja päätti hyväksyä ne omalta osaltaan ja esittää yhteiselle kirkkoneuvostolle niiden hyväksymistä.
Esitys Yhteinen kirkkoneuvosto päättää:
1. omalta osaltaan hyväksyä hautauksiin liittyvät maksut vuodelle 2024 liitteenä olevan hinnaston mukaisesti
2. esittää yhteiselle kirkkovaltuustolle hautojen lunastuksiin liittyvien maksujen hyväksymistä liitteenä olevan hinnaston mukaisesti vuodelle 2024.
Päätös Esitys hyväksyttiin.
285/02.08.00.00/2021
Yhteinen kirkkovaltuusto 12.10.2023 § 58
Esitys Yhteinen kirkkovaltuusto hyväksyy hautojen lunastuksiin liittyvät maksut liitteenä olevan hinnaston mukaisesti vuodelle 2024.
Päätös Esityksen mukaan.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |