RSS-linkki
Kokousasiat:https://tukasrky10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://tukasrky10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Yhteinen kirkkovaltuusto
Pöytäkirja 12.10.2023/Pykälä 57
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Taloussäännön päivittäminen
Yhteinen kirkkoneuvosto 23.08.2023 § 136
Esittelijä Hallinto- ja talousjohtaja Timo Laakso
Esittely Uuden kirkkolain (1.7.2023) 6: 4 §:ssä säädetään, että taloudenhoidon järjestämisestä määrätään tarkemmin yhteisen kirkkovaltuuston hyväksymässä taloussäännössä. Taloussäännöllä yhteinen kirkkovaltuusto ohjaa talousarvion sekä toiminta- ja taloussuunnitelman valmistelua ja sisältöä, omaisuuden hoitoa ja rahatointa, kirjanpitoa ja tilinpäätöstä sekä tilintarkastusta ja sisäistä valvontaa.
Nykyinen voimassa oleva taloussääntö on vahvistettu 15.6.2017 ja sitä on nyt päivitetty muuttuneen lainsäädännön ja kirkkohallituksen uusien ohjeiden mukaiseksi. Muutoksia ovat aiheuttaneet rahankeräyslaki (863/2019), kirkkohallituksen uudet taloushallinnon ohjeet (17.6.2020) ja uusi tilinpäätösohje (7.10.2021). Lisäksi uusi kirkkolaki aiheutti pääosin teknisiä korjauksia, ainoa uuden kirkkolain tuoma sisällöllinen muutos on 9 §:ssä ”Maksujen määrääminen”. Muutos johtuu uuden kirkkolain myötä poistuvasta alistusmenettelystä.
Uutena asiana taloussääntöön on lisätty vieraanvaraisuus ja lahjat. Taloussääntöön tehdyt lisäykset ja muutokset on kirjoitettu punaisella fontilla ja poistuvat kohdat on yliviivattu.
Esityslistan liitteinä ovat voimassa oleva taloussääntö vuodelta 2017 sekä ehdotus uudeksi taloussäännöksi. Yhteisen kirkkovaltuuston vahvistamisen jälkeen uusi taloussääntö kumoaa kirkkovaltuuston 15.6.2017 hyväksymän taloussäännön.
Esitys Yhteinen kirkkoneuvosto päättää esittää yhteiselle kirkkovaltuustolle, että se päättää hyväksyä Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän uuden taloussäännön voimaan tulevaksi 1.1.2024.
Päätös Esitys hyväksyttiin.
263/00.01.01.00/2023
Yhteinen kirkkovaltuusto 12.10.2023 § 57
Esitys Yhteinen kirkkovaltuusto hyväksyy Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän uuden taloussäännön voimaan tulevaksi 1.1.2024.
Päätös Esityksen mukaan.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |