Dynasty tietopalvelu Haku RSS Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tukasrky10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tukasrky10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Yhteinen kirkkoneuvosto
Pöytäkirja 07.09.2023/Pykälä 152


 

Diakoniasäätiön tilinpäätös 2022

 

280/02.00.03/2023

 

Yhteinen kirkkoneuvosto 07.09.2023 § 152

  

  

 

Esittelijä Hallinto- ja talousjohtaja Timo Laakso

 

Esittely Turun diakoniasäätiön toimintakertomus ja tilinpäätös vuodelta 2022 on valmistunut ja hallitus on sen vahvistanut allekirjoituksillaan maaliskuussa 2023, minkä jälkeen tilintarkastajat ovat antaneet tilintarkastuskertomuksen.

 

  Diakoniasäätiön toiminta oli vuonna 2022 toimintasuunnitelman mukaista. Koronaepidemia vaikutti toki säätiön ja sen vanhus- ja palveluasumistoimintaan. Säätiö selviytyi koronan asettamista toiminnan haasteista hyvin ja onnistui nostamaan Palvelutalo Esikon käyttöastetta. Vanhustentalo Vuokon käyttöaste säilyi korkeana.

 

 Tilikauden tappio oli -5 932,37 ( v. 2021: - 57 360,63€). Taloudellisen tuloksen paranemisen taustalla on ennen kaikkea asuntojen käyttöasteen kohoaminen. Tulevaisuudessa taloudellista tilannetta kehitetään korottamalla palveluun liittyvät maksut vastaamaan kulutasoa.

 

Esitys Yhteinen kirkkoneuvosto päättää esittää yhteiselle kirkkovaltuustolle, että se merkitsee Turun diakoniasäätiön tilinpäätöksen ja tilintarkastuskertomuksen vuodelta 2022 tiedoksi.

 

Päätös Esityksen mukaan.