Dynasty tietopalvelu Haku RSS Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tukasrky10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tukasrky10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kiinteistöjohtokunta
Pöytäkirja 31.08.2023/Pykälä 64


 

Ehdotus hautaustoimipalveluiden investointikohteiksi vuosiksi 2024 - 2027

 

286/02.00.01.00/2023

 

Kiinteistöjohtokunta 31.08.2023 § 64

  

  

 

Esittelijä Hautaustoimen päällikkö Pekka Sorri

 

Esittely Hautaustoimipalveluiden investoinnit kohdistuvat hautausmaihin ja hautausmaiden ylläpidossa tarvittaviin koneisiin sekä kappelien ja huoltokeskuksen rakennusten varusteisiin ja piha-alueisiin. Investoinneissa on mukana elinikaarensa loppupuolelle ehtineen tekniikan ja rakenteiden uusimista sekä myös palvelutason parantamiseen ja monipuolistamiseen tähtääviä kohteita.

 Kaikissa investoinneissa pyritään ottamaan huomioon ympäristönäkökohdat mahdollisimman hyvin.. Lisäksi pidetään tavoitteena ylläpitotyön entistäkin parerempi turvallisuus, sujuvuus ja taloudellisuus.

 Investointeja katetaan osoittain myös hautauinhoitorahaston varoin. Talousarviovuonna ehdotetaan koneinvestoinneista 50 % osuutta katettavan hautainhoitorahastosta.

 

Neljännen pääluokan varsinaiset rakennushankkeet esitellään aukaisemmasta poiketen ensi kertaa kiinteistöpalveluiden talousarviossa.

 

 Liittenä olevassa investointisuunnitelmassa on koottu tiedossa olevat investointitarpeet vuosille 2024 – 2027.

 

 

 Hautausmaiden investoinnit 2024

2006381 Turun hautausmaan valaistuksen peruskorjaus 150 000 €

 Turun hautausmaan ulkovalaistuksen tekniikka on pääosin 1970- ja 1980-luvuilta. Valaistustekniikalle teetettiin 2019 kuntokartoitus. Valmistuneessa raportissa todettiin hautausmaan 360 valaisimesta valtaosan olevan elinkaarensa päässä. Valaisimet ovat pääosin varustettu nykyisin jo käytöstä poistuneilla elohopeahöyrylampuilla, joiden myynti ja maahantuonti on kielletty. Valaisimet on asennettu monin paikon aivan liian suurin etäisyyksin. Useimmille alueille suositellaan valaistuksen maakaapelien, keskusten, pylväiden, jalustojen ja valaisimien uusimista. sekä koko valaistuksen ottamista modernin ohjauksen piiriin himmennysmahdollisuuksineen. Joillekin alueille riittää pelkkä valaisimen vaihto. Led-tekniikkaan siirtymisen myötä valaistuksen sähkönkulutuksen ennakoidaan pienenevän 50 – 80 %. Hanke tukee yhtymän kiinteistöstrategiaa.
Kokonaiskustannusarvio koko hankkeelle vuonna 2019 oli 830 000 €. Korjaaminen on tarkoitus tehdä vaiheittain useamman vuoden kuluessa. Vuonna 2023 teetetään valaistuksen uudistamisen kokonaissuunnitelmat. Peruskorjaaminen aloitetaan vuonna 2024.
 

 2010791 Turun hautausmaan kastelujärjestelmän laajentaminen 70 000 €

 Turun hautausmaalla on kastelujärjestelmä noin puolessa kortteleista. Järjestelmää on tarkoitus laajentaa myös Ylösnousemuskappelin ja Vasaramäen portin välissä olevalle alueelle, jossa kastelujärjestelmä puuttuu 18 korttelista. Vuonna 2024 laaditaan alueen kastelujärjestelmän suunnitelmat ja toteutetaan rakentaminen muutamaan kortteliin. Automaattikasteltujen alueiden lisääminen hautausmailla on osa kiinteistöstrategiaa.

 

 2010790 Turun hautausmaan tuhkahautalehto 40 000 €

 Kiinteistöstrategiaan on kirjattu tavoite vähentää muistolehtohautausten osuutta parantamalla muiden hautausmuotojen houkuttelevuutta. Turun hautausmaan korttelit 11.7, 11.8 ja 11.9 ovat vanhoja kertahautakortteleita, joissa viimeiset hautojen hallintaoikeudet ovat päättymässä 2023. Alueen reunoilla on uudempia uurna- ja arkkuhautarivejä, mutta alueen keskiosat muodostavat kaksi yhtenäistä aluetta, joihin voidaan toteuttaa uuden tyyppisiä hauta-alueita. Alueelle on tarkoitus toteuttaa moderni tuhkahauta- ja uurnahauta-alue sekä mahdollisesti uusi, vainajan nimilaattamahdollisuudella varustettu muistolehto. Alueen toteutussuunnitelmat laaditaan 2024 ja rakentaminen toteutetaan 2025.

 

 2010790 Kärsämäen metsähautausmaa ja tunnustuksettoman laajennus 60 000 €

 

 Yhtymällä ei ole ollut tähän asti tarjolla lainkaan metsähautaus-maata. Kärsämäen hautausmaan luoteisosaan laadittiin talvella 2023 uusi kaava metsähautausmaakorttelia ja tunnustuksettoman hautausmaan laajentamista varten. Alueille on 1900-luvun lopulla tehty perusinfra, jota joudutaan kuitenkin jonkin verran päivittämään ja täydentämään. Hanke on kiinteistöstrategian mukainen, sillä se lisää muistolehtohautaamiselle vaihtoehtoisten hautausmuotojen houkuttelevuutta.

 

 2010783 Piikkiön Koroisten hautausmaan peruskorjaus 250 000 €

 

 Piikkiön hautausmaan uusin osa eli 1,1 ha laajuinen Koroisten hautausmaa vihittiin käyttöön 2006. Alueen peruskasviksi valittu vuorimänty on ongelmallinen, koska se kasvaa liian suureksi, huolimatta joka vuosi tehdyistä typistysleikkauksista. Vuorimäntyä on alueella kaikkien hautarivien välissä. Lisäksi nurmialueiden kasvualustat ovat kauttaaltaan aivan liian ohuet. Kastelujärjestelmää ei ole. Alue onkin kesäisin surkean näköinen. Hauta-alueiden pensasrivien ja nurmialueiden kasvualustat joudutaan syventämään ja mullat vaihtamaan. Alueelle rakennetaan kastelujärjestelmä. Hanke on osa kiinteistöstrategiaan kirjattua tavoitetta lisätä automaattikastelun osuutta hautausmailla.

 

 2010785 Museohautojen peruskorjaukset 20 000 €

 

 Seurakuntayhtymän hallintaan on palautunut satoja vanhoja hautoja, joiden muistomerkit ja mahdolliset muut rakenteet ovat kulttuurihistoriallisin perustein säilytettäviä. Osalle muistomerkeistä ja rakenteista tulisi tehdä pikaisia korjaustoimenpiteitä. Korjaukset aloitetaan heikkokuntoisimmista kohteista. Tästä investointikohteesta tehdään pysyvä, vuosittain toistuva.

 

2010788 Hautausmaiden pienet investoinnit 120 000 €

 

Taloustoimiston esittämän linjauksen mukaan luovutaan aikaisemmin käytössä olleista hautausmaiden vakioinvestointikohteista ”hautausmaiden maanrakennus” ja ”hautausmaiden rakenteet ja laitteet”. Näillä investointinumeroilla 2002924 ja 2002925 toteutettiin monenlaisia etukäteen tarkemmin määrittelemättömiä ympäristörakennustöitä, kuten kasvillisuusalueiden peruskorjauksia ja sadetusautomaation laajennuksia. Vuonna 2023 em. mainittujen investointinumeroiden määrärahat olivat 130 000 € ja 250 000 €.

Talousarviovuodelle on nyt omilla investointinumeroillaan nimetty suurempia erillisiä kohteita, joita aikaisemmin olisi toteutettu em. määrärahoilla. 

Edelleen on kuitenkin tarkoituksen mukaista säilyttää määräraha ennalta tarkemmin määrittelemättömiin pienempiin hankkeisiin. Näitä ovat mm. asfaltointien ja kasvillisuusalueiden uusimiset, levähdyspisteiden ja pienoismuistolehtojen rakentamiset, pienet hauta-alueiden muutostyöt ja äkilliset pienet investointitarpeet.

 

 

 Hautaustoimen koneinvestoinnit 2024

 

       2010792 Monitoimitraktori 210 000

Ikääntyvän, yli 8000 h ajetun, vm 2014 Wille 665 koneen tilalle hankitaan uusi, vastaavan kokoinen ja - tehoinen monitoimitraktori. Korvattava kone myydään nettihuutokaupalla. Koneen uusiminen tukee kiinteistöstrategian tavoitetta korvata diesel polttoainetta käyttävät koneet ensi vaiheessa uusiutuvalla dieselillä, mikäli sähkökäyttöisiä koneita ei ole saatavissa.

 

2017989 Hautausmaiden pienkone- ja työlaitehankinnat 30 000 €

Määräraha erilaisten pienempien kulkuvälineiden, koneiden ja laitteiden hankintaan hautaustoimipalveluiden käyttöön. Laitteet hankitaan sähkötoimisina aina silloin, kun käyttötarkoitukseen soveltuvina niitä on saatavissa.

 

Koneinvestointien kokonaishinnasta 50 % kustannetaan hautainhoitorahastosta.

 

 

 Kappelien ja huoltokeskuksen rakennusten varusteet ja piha-alueet

 

 2005162 Krematoriouuni 1:n uudelleen muuraus 120 000 €

 Krematoriouunien muurauksen käyttöikä on keskimäärin 7000 polttoa. Turun tuhkausmäärillä tämä tarkoittaa uudelleen muurausta noin 4–5 vuoden välein / uuni. Uuni 1 on muurattu uudelleen viimeksi vuoden 2018 lopulla. Muuraus pyritään ajoittamaan niin, että muurauksen elinkaari saadaan mahdollisimman tarkkaan hyödynnettyä, mutta kuitenkin niin, etteivät rakenteet pääse romahtamaan, jolloin tuhkaustoiminta uunilla jouduttaisiin suunnittelemattomasti keskeyttämään. Uunin uudelleen muuraamista varten on määrärahavaraus jo vuodelle 2023, mutta mikäli nykyiset rakenteet kestävät, muuraustyö pyritään siirtämään vuoden 2024 puolelle.
 

 2006378 Pyhän Ristin kappelin piha-alueiden peruskorjaus 20 000 €

 Pyhän Ristin kappelin piha-alueita ei ole pääosiltaan peruskorjattu kappelin yli 50-vuotisen historian aikana. Kivetyt käytävät ovat vaarallisen monttuisia, hulevedet lammikoituvat, pysäköintipaikalta nousevien portaiden yläpäässä käytävän profiili on vaarallisen jyrkkä, valaistus ei täytä nykyajan vaatimuksia ja vanhat vuorimäntyistutukset ovat kasvaneet yli ja peittävät näkymän kokonaan kappelilta maisemallisesti arvokkaalle nurmiaukiolle. Lisäksi kappeliin liittyvät laajat betonitukirakenteet ovat monin paikoin rapautuneet.

 Käytäväalueet ja istutukset vaativat täydellistä peruskorjausta. Vuosina 2023–24 teetetään viheralueiden peruskorjaussuunnitelmat sekä muurien kuntotutkimukset ja korjaussuunnitelmat.

 

 2007608 Hautaustoimen rakennusten kattoturvallisuuden parantaminen 20 000 €

 Hautausmaiden rakennusten kattoturvallisuuslaitteita on täydennetty usean vuoden aikana. Puuttuvia rakenteita ovat olleet erityisesti turvavaljaiden kiinnityspisteet ja -kiskot. Näillä varmistetaan, että esim. kattojen puhdistustyöt voidaan tehdä turvallisesti säädösten mukaisesti. Projektin viimeisimpänä kohteena toteutetaan huoltokeskuksen rakennusten C, D ja E laitteiden asennus.

 

 

Esitys Kiinteistöjohtokunta hyväksyy omalta osaltaan hautaustoimipalveluiden investointiesityksen vuoden 2024 talousarvioon ja lähettää sen edelleen kirkkoneuvoston hyväksyttäväksi.

 

Päätös Esityksen mukaann.