RSS-linkki
Kokousasiat:https://tukasrky10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://tukasrky10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kiinteistöjohtokunta
Pöytäkirja 31.08.2023/Pykälä 68
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Luovutettavat ja kehitettävät tilat
301/03.03.00.00/2023
Kiinteistöjohtokunta 31.08.2023 § 68
Esittelijä Kiinteistöjohtaja Seppo Kosola
Esittely Operatiivinen johtoryhmä tutustui kokouksessaan 23.5.2023/51 § kiinteistöpalvelujen laatimaan listaan käytössä olevista tiloista ja toimenpide-ehdotuksesta.
Käyty keskustelu oli hyvin eteenpäin vievää ja pöydän ympärillä vallitsi laaja yhteisymmärrys, että esitettyjä muutoksia on lähdettävä toteuttamaan mahdollisimman nopeasti. Seurakuntaneuvostoja ja johtokuntia on konsultoitava riittävän ajoissa asiasta.
Tämän perusteella kiinteistöpalvelut on jatkanut luovutettavien ja kehitettävien tilojen suunnittelua. Liitteenä lista tiloista, jossa edellisen kokouksen muutosten perusteella on merkitty pidettävät tilat vihreällä, kehitettävät keltaisella ja nyt luovutettavat punaisella. Lisäksi listaan on merkitty korvauksen määrä, jonka seurakunta saa tilasta luopuessaan.
Jotta tilojen luovutuksista saataisiin hyötyä myös seurakuntien tiukkaan määrärahatilanteeseen, esittää kiinteistöpalvelut, että tiloista luopuessaan seurakunta saa siitä lisämäärärahan toimintamäärärahoisiinsa seuraavasti:
-korvaus on 50 % tilan käyttökuluista per vuosi
-korvausta seurakunta saa kahden vuoden ajan
-korvausta ei kuitenkaan saada tilasta, josta luovutaan mutta tilalle kehityksen kautta tulossa uudet seurakuntatilat
-kun seurakunta on lopettanut toimintansa tilassa eli luopunut tilasta, maksetaan korvaus seuraavan vuoden talousarvion alussa
Tiloista luopuminen on strategisesti niin tärkeä asia, että siitä on keskusteltava laajasti eri luottamuselimissä ja siten saada yhteinen tahtotila asiaan.
Kiinteistöpalvelut esittää seuraavaa suunnitelmaa ja aikataulua tiloista luopumisen päätösketjuksi:
Kirkkovaltuuston risteily 19.8
-esitellään tiloista luopumisen periaatteet
-kerrotaan etenemisjärjestys ja aikataulu
-otetaan vastaan mahdolliset kehitysehdotukset ja muut ajatukset
Kiinteistöjohtokunnan kokous 31.8
-selkeä esitys tiloista luopumiseksi ja kehittämiseksi
-esityksessä huomioitu operatiivisen johtoryhmän käsittely 15.6 ja kirkkovaltuuston 19.8 risteilyn ajatukset
Kirkkoneuvoston kokous 7.9
-kiinteistöjohtokunnan kokouksen perusteella alustava esitys
-esityksessä pyydetään kirkkoneuvoston puoltavaa kantaa tilojen vähennysesitykselle
-kirkkoneuvosto pyytää asiasta lausunnot seurakuntien seurakuntaneuvostoilta ja johtokunnilta tai 20.10 mennessä kiinteistöjohtokunnalle
Kiinteistöjohtokunnan kokous 27.10 ja 8.11
-johtokunta käsittelee lausunnot ja lähettää lopullisen esityksen kirkkoneuvostolle 30.11
Kirkkoneuvoston kokous 30.11
-kirkkoneuvosto hyväksyy esityksen ja lähettää koko paketin kirkkovaltuuston kokoukseen 12.12
Kirkkovaltuuston kokous 12.12
-kirkkovaltuusto hyväksyy esityksen tiloista luopumiseksi ja kehittämiseksi
Esitys Kiinteistöjohtokunta tutustuu esitykseen tilojen luovuttamisesta ja kehittämisestä sekä omalta osaltaan hyväksyy esityksen ja lähettää asian edelleen kirkkoneuvoston päätettäväksi.
Käsittely Asian käsittelyssä kiinteistöjohtokunnassa todettiin, että nyt tehtävä esitys on ensimmäinen vaihe tilojen vähennykseen ja kehittämiseen tähtäävien toimenpiteiden osalta.
Päätös Esityksen mukaan käsittely huomioiden.
Ei muutoksenhakuoikeutta.
Jakelu Kirkkoneuvosto
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |