RSS-linkki
Kokousasiat:https://tukasrky10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://tukasrky10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Katariinanseurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 29.11.2023/Pykälä 108
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Jumalannpalvelusten kausisuunnitelma ja jumalanpalveluspaikkamuutokset
248/04.02.00/2021
Katariinanseurakunnan seurakuntaneuvosto 29.11.2023 § 108
Esittelijä Kirkkoherra
Esittely Jumalanpalvelusten kausisuunnitelman on laadittu 1.1.-31.5.2024. Työntekijöiden työvuorot on suunniteltu huhtikuun loppuun asti.
Kausisuunnitelma on pohja, johon vuoden mittaan tulee muutoksia.
Jumalanpalvelukset ovat pääsääntöisesti messuja. Messut ovat joka sunnuntaisin Pyhän Katariinan kirkossa klo 10 ja Varissuon kirkossa klo 12. Hannunniitun seurakuntakeskuksessa messua vietetään noin kerran kuukaudessa sunnuntaisin klo 12.
Nuorten aikuisten Polku-verkoston messuja vietetään Pyhän Katariinan kirkossa noin kerran kuukaudessa keskiviikkoiltaisin klo 18.
Järjestämme Pyhän Katariinan kirkossa myös Hiljaisuuden messuja muutaman kerran kaudessa.
Lasten ja perheiden jumalanpalveluksia vietetään 2-4 kertaa kaudessa Pyhän Katariinan kirkossa klo 10 tai Hannunniitun seurakuntatalolla.
Varissuon kirkolla järjestetään Kansainvälisiä messuja noin neljä vuodessa.
Periaatteena on järjestää toimintaa laaja-alaisesti sesonkiaikoina ja silloin, kun ihmisiä on runsaasti liikkeellä ja vastaavasti keskittää toimintaa hiljaisempina aikoina vain joihinkin toimipisteisiin. Tämä on työvoiman käytön kannalta järkevää.
Uudenvuoden päivänä 1.1.2024 järjestetään Maarian seurakunnan ja Katariinanseurakunnan yhteinen jumalanpalvelus vain Maarian kirkossa.
Pyhän Katariinan kirkossa ei vietetä jumalanpalvelusta loppiaisena 6.1. klo 10, koska silloin järjestetään Varissuon kirkossa klo 12 Kauneimmat joululaulut messu ja messun jälkeen on vapaaehtoisten kiitosjuhla.
Loppiaisen jälkeen sunnuntaina 7.1. vietetään jumalanpalvelus vain Pyhän Katariinan kirkossa klo 10. Jumalanpalvelukseen kutsutaan viime vuoden aikana kastettujen perheitä ja se toteutetaan vauvakirkon nimellä. Jumalanpalvelus radioidaan.
Toinen pääsiäispäivä 1.4. jumalanpalvelus toteutetaan vain Hannunniitun seurakuntatalolla. Silloin Hannunniitun seurakuntaväen kanssa vietetään pääsiäisjuhlaa. Ensimmäisenä pääsiäispäivänä 31.3. pääsiäisen juhlamessua on vietetty sekä Pyhän Katariinan kirkossa klo 10 että Varissuon kirkossa klo 12.
Suvivirsikirkko on Turun ja Kaarinan seurakuntien yhteinen joka toinen vuosi toteuttava jumalanpalvelus Tuomiokirkkotorilla. Vuonna 2024 sitä vietetään 26.5. Silloin ei ole jumalanpalveluksia seurakuntien omissa kirkoissa.
Seurakuntaneuvosto tekee päätöksen jumalanpalvelusten paikoista. Seurakuntaneuvosto päättää, missä kirkossa tai kirkoissa jumalanpalvelus kulloinkin pidetään. Kj 2. luku § 2.
Varissuon kirkossa on pääsääntöisesti kirkkokahvit aina messun jälkeen. Pyhän Katariinan kirkossa kirkkokahvit on noin yhdestä kahteen kertaan kuukaudessa ja ne toteutetaan pääsääntöisesti kirkkosalissa. Hannunniitun messujen jälkeen vietetään aina kirkkokahveja.
Jumalanpalvelussuunnitelman valmistelu on erityisesti jumalanpalvelusten työalavastaava, kappalainen Johanna Viirroksen vastuulla. Jumalanpalvelussuunnitelmaa työstetään kuitenkin yhdessä kirkkoherran, muun papiston, kanttoreiden, diakonian, kasvatuksen työntekijöiden ja yhteistyökumppaneiden kanssa.
Jumalanpalvelusten toteutuspaikoissa on huomioitu alueellinen tasapuolisuus ja sesonkivaihtelut.
Jumalanpalvelusten kausisuunnitelma 1.1.-31.5.2024 on esityslistan mukana.
Lava Tässä pykälässä käsitellyllä asialla on kirkkojärjestyksen 23 luvun 3 §:ssä tarkoitettuja lapsivaikutuksia. Katariinanseurakunnan jumalanpalveluselämä on suunniteltu myös lapset ja nuoret huomioon ottaen,
Esitys 1. Jumalanpalvelusten kausisuunnitelma annetaan tiedoksi seurakuntaneuvostolle. (ei muutoksenhakuoikeutta)
2. Seurakuntaneuvosto tekee päätöksen jumalanpalvelusten paikoista. Seurakuntaneuvosto päättää, missä kirkossa tai kirkoissa jumalanpalvelus kulloinkin pidetään. Kj 2. luku § 2. (muutoksenhakuoikeus oikaisuvaatimuksin)
Päätös Esityksen mukaan hyväksyttiin kohta 1 ja kohta 2 esityslistan mukaisesti.
Jakelu Suntiot ja vahtimestarit
Muut työntekijät Esityksen mukaan hyväksyttiin kohta 1 ja kohta 2 esityslistan mukaisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |