RSS-linkki
Kokousasiat:https://tukasrky10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://tukasrky10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Katariinanseurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 29.11.2023/Pykälä 111
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Strategia 2024-2027
357/04.00.00/2023
Katariinanseurakunnan seurakuntaneuvosto 29.11.2023 § 111
Esittelijä Kirkkoherra
Esittely Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymässä aloitettiin mittava strategiaprosessi vuonna 2018. Seurakuntayhtymän ja Turun ja Kaarinan seurakuntien strategiat valmistuivat ja hyväksyttiin vuonna 2019. Katariinanseurakunnan ensimmäinen strategia valmistui vuonna 2019.
Strategian työstäminen tuli Katariinanseurakunnassa uudelleen ajankohtaiseksi entisen strategiakauden päätyttyä ja uuden seurakuntaneuvoston aloitettua työskentelynsä.
Seurakunnan luottamushenkilöt ja työntekijät kokoontuivat valmistelemaan uutta strategiaa 1.10.2023 Turun arkkihiippakunnan hiippakuntasihteeri, konsultti Mirkka Torpan johdolla. Työskentelyn tulokset annettiin seurakuntaneuvostolle tiedoksi lokakuussa. Työntekijät työstivät 1.10. suunnittelupäivän jälkeen strategiaa muutamassa kokouksessaan.
Strategian viimeistely ja sen kirjalliseen muotoon saattaminen annettiin työryhmän tehtäväksi. Valmisteluryhmään kuuluivat seurakuntaneuvoston jäsen, tohtori Virpi Hirvensalo, viestintäpastori Paula Lindberg ja kirkkoherra Leena Kairavuo.
Seurakuntaneuvosto päättää strategian hyväksymisestä.
Strategian toteutumista seurataan ja arvioidaan säännöllisesti. Seurakuntaneuvosto tarkastelee strategian toteutumista erityisesti toimintasuunnitelmien, toimintakertomusten sekä viran täyttöjen yhteydessä.
Uudesta strategiasta viestitään seurakuntalaisille mm. seurakunnan kotisivujen ja painotuotteiden kautta. Strategiapaperin kuvana tulee olemaan Katariinanseurakunnan kastepuu.
Turun Katariinanseurakunnan strategia 2024-2027
Uskoa, toivoa ja rakkautta jo vuodesta 1309
Katariinanseurakunnan tehtävä:
”Katariinanseurakunta välittää ilosanomaa Jeesuksesta, jotta usko, toivo, rakkaus ja rauha kasvaisivat ihmisten keskuudessa. Toteutamme tätä lähimmäisiä palvellen ja luomakuntaa kunnioittaen.”
Seurakunnan arvot:
Rakkaus, armo, vieraanvaraisuus
Toiminta-ajatus:
Toivo Kristuksessa
Tavoitteet ja toimenpiteet:
- Huolehdimme avun tarpeessa olevista ja vahvistamme yhteisöllisyyttä
- painotamme diakoniaa ja vapaaehtoisuutta
- tavoitamme nuoria aikuisia ja varttunutta väkeä
- Kristinuskon sanoma on toiminnan lähtökohtana
- olemme avoimia uudelle ja kutsumme aktiivisesti mukaan seurakuntaan
- järjestämme monipuolista jumalanpalveluselämää
- tuemme perheitä kristillisessä kasvatuksessa
- Seurakunta on merkityksellinen alueen ihmisille
- olemme mukana ilossa ja surussa, arjessa ja juhlassa
- teemme hyvää ja kunnioittavaa yhteistyötä alueen toimijoiden kanssa
Lava Tässä pykälässä käsitellyllä asialla on kirkkojärjestyksen 23 luvun 3 §:ssä tarkoitettuja lapsivaikutuksia. Strategia ohjaa seurakunnan toimintaa ja taloutta. Strategiassa huomioidaan erityisesti perheiden kristillisen kasvatuksen tukeminen, diakonia, joka koskee myös lapsiperheitä, monipuolinen lasten jumalanpalveluselämä ja juhla-ajat.
Esitys Seurakuntaneuvosto hyväksyy Katariinanseurakunnan strategian vuosille 2024-2027.
Päätös Esityksen mukaisesti.
Jakelu Työntekijät
Timo Laakso, hallinto- ja talousjohtaja
Maria Lahtinen, seurakuntayhtymän strategiaryhmän pj.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |