RSS-linkki
Kokousasiat:https://tukasrky10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://tukasrky10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Katariinanseurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 25.10.2023/Pykälä 95
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Äänirikastettu opastettu kierros Pyhän Katariinan kirkkossa
488/04.08.01.06/2021
Katariinanseurakunnan seurakuntaneuvosto 25.10.2023 § 95
Esittelijä Kirkkoherra
Esittely
Pyhän Katariinan kirkon ja pappilan pihapiiriin asennettiin 11.10.2023 alueen historiasta kertovia opastauluja. Seurakuntaneuvosto käsiteli esitystä kirkon pihapiiriin asetettavista historiasta ja alueesta kertovista opastauluista ensimmäisen kerran kokouksessaan 8.12.2021. Tarjouksen perusteella seurakuntaneuvosto teki päätöksen aloittaa opastaulujen suunnittelu ja hankinta. Suunnittelutyön kulut korvattiin osin Josefssonin testamenttirahastosta ja osin Turun ja Kaarinan kiinteistöpalveluiden varoista. Turun kapunki hankki yhden yleisen opasteen ylioppilaskylän puolelle omista varoistaan.
Opastaulujen tarkoituksena on ollut lisätä tietoutta Pyhän Katariinan kirkon alueesta ja vahvistaa alueen historiallista arvoa ja merkittävyyttä.
Opastauluprojekti on ollut hieno jatkumo 2011 julkaistulle seurakunnan historiateokselle Pyhän Katariina Seurakunnan seitsemän vuosisataa.
Pyhän Katariinan kirkolla on tärkeä historiallinen arvo, sen hengellisestä vaikutuksesta puhumattakaan. Kirkkotilassa on paljon merkittävää esineistöä, joiden historiallisen ja teologisen arvon esiin tuominen olisi tärkeä kulttuuriteko.
Kirkkoherra on neuvotellut Ääniahjo Oy:n kanssa mahdollisesta äänirikastetusta opaskierroksesta Pyhän Katariinan kirkkoon.
Kirkon äänirikastetun opaskierroksen tavoitteina olisi edistää kohteen saavutettavuutta ja monimediaisuutta. Se myös monipuolistaa kohteen kulttuuritarjontaa ja avaa sitä uusille yleisöille.
Äänirikastettu opaskierros on museoille ja muille kulttuurikohteille tarkoitettu työkalu, joka rikastuttaa vierailijoiden kulttuurikokemusta ja mahdollistaa myös kohteiden tuomisen verkkoon, kaikkien saataville. Äänikierros on verrattavissa opastettuihin kierroksiin, ja se voi tilaajan toiveista riippuen käsittää a) asiatekstiä kohteesta, b) dramatisoituja pienoiskuunnelmia, jotka herättävät historian eloon, tai c) yhdistelmän molempia tyylilajeja. Kaikissa tapauksissa äänitettä elävöittää äänisuunnittelu ja musiikki, mikä tukee eläytymistä ja sitouttaa kuulijoita. Äänikierrokset on tehty kuunneltavaksi joko itse kohteessa vieraillessa tai vaihtoehtoisesti esteettömäksi tavaksi osallistua kulttuurikokemukseen mistä tahansa.
Äänirikastettu opaskierros ladataan verkkoon – esimerkiksi erikseen luotavalle Soundcloud-tilille, josta se on helposti upotettavissa verkkosivuille ja jaettavissa sosiaalisessa mediassa. Kävijät pääsevät kuulemaan kierroksen omalla älylaitteellaan lukemalla QR-koodikyltin, joka sisältyy tuotteen hintaan.
Äänikartta on kohdetta tai aluetta kuvaava kolmiulotteinen kohokartta, johon on integroitu mediasoitin. Äänikierroksen kohteesta voi kuunnella koskettamalla karttaan sijoitettuja hipaisukytkimiä, jotka laukaisevat äänitteen. Kosketeltava kartta toimii opasteena yhtä lailla näkeville ja näkörajoitteisille, ja mahdollistaa kohteen Äänikierroksen kuuntelemisen ilman omaa älylaitetta.
Kartan pohja on valmistettu puusta, ja sen sisään upotetaan mikro-ohjaimet, äänenvoimakkuuden säätö ja virtakytkin sekä äänen ulostulo erilliselle kaiuttimelle. Pohjan päälle asetetaan koko alan peittävä suurikokoinen kartta tai pohjapiirros alueesta. Läpinäkyvä kohokartta asetetaan kartan päälle, jolloin kuva jää näkyviin. Kohokartta valmistetaan laserleikkurilla läpinäkyvästä akryylilevystä, joka on kestävä sekä vaivaton puhdistaa ja huoltaa. Karttaan sijoitetaan hipaisukytkimet, joita koskettamalla kävijä kuulee kartalle merkittyä kohdetta vastaavan osan Äänikierroksesta.
Äänentoistovälineinä toimivat Genelecin kaiuttimet, jotka on valikoitu niiden laadun, saatavuuden ja kotimaisuuden perusteella. Tarvittaessa äänentoistovälineenä voidaan käyttää myös kuulokkeita.
Äänikartta ja Äänikierros ovat henkilökunnalle helppokäyttöisiä ratkaisuja – molemmat toimitetaan “avaimet käteen” -periaatteella.
Saavutettavassa kulttuurikohteessa monenlaisia yleisöjä palvellaan hyvin – kaikilla on yhtäläinen mahdollisuus osallistua ja saada kulttuurielämyksiä, ja yksilölliset tavat toimia on huomioitu. Helppo ja esteetön tiedon hankkiminen ja liikkuminen, aistirikkaus sekä vuorovaikutus lisäävät saavutettavuutta.
Vaihtoehtoiset viestintämenetelmät ja -välineet, kuten alueesta rakennettu Äänikartta ja selkokieliset tekstiversiot, tarjoavat yhä useammalla henkilölle mahdollisuuden nauttia kulttuurielämyksistä. Kun annamme viestin tilojen ja palveluiden saavutettavuudesta sekä monenlaisten yleisöjen tarpeiden huomioimisesta, toivotamme samalla uudet yleisöt tervetulleiksi.
Ympäristön ja kestävyyden näkökulmasta tavoitteemme on lisätä paikallisten ympäristöjen arvostusta sekä luoda kestävä prosessi kulttuurikokemusten tuottamiseen ja kuluttamiseen.
Nämä kaksi tavoitetta saavutetaan kanavoimalla kohteen kulttuurinen arvo äänitteiksi, jota kuka tahansa voi käyttää internetin välityksellä. Äänen kautta asiakkaat voivat halutessaan tutustua kulttuurikohteisiin matkustamatta niihin fyysisesti, mikä vähentää matkustamisen hiilidioksidipäästöjä.
Tavoitteena on myös edistää paikallisen ympäristön ja paikallishistorian arvostusta, antaa ihmisille uusia tapoja tarkastella ympäristöään ja lisätä ymmärrystä siitä, miksi sitä pitää säilyttää.
Ääniahjo Oy on tehnyt seurakunnalle tarjouksen äänikierroksesta.
Tuotantokulut ovat:
Hinnat ovat "Avaimet käteen" -tuotantoja tyytyväisyystakuulla ja sisältävät myös QR-koodikyltit, vinyylitarrat ja laminoidut tekstiversiot.
Äänikierros: 1290 € + alv. = 1599,60 €
Äänikartta: 1120 € sis. alv.
Yhden kohteen äänikäännös (esineelle ääni): 500 € + alv. = 620 €
materiaalit 500 € sis. alv. (Genelec kaiutin, suurikokoinen valokuva, akryylilevy, elektroniikka yms.)
työ 500 € + alv. = 620 € (vektorit, laserleikkaus, mikro-ohjaimet, sähkötyöt, kasaaminen ja testaaminen)
Äänikierros max. 1599,60 € (sis. kaiken)
Koko paketin hintakatto on 2719,60 € alvin kanssa
seurakunnalta tarvitaan:
- yhteyshenkilö, joka hyväksyy ehdotelman, käsikirjoituksen ja lopullisen teoksen
- lähdemateriaalia tai haastattelu kirkon historiasta ja esineistöstä
Hanke esitetään katettavaksi Joseffsonin rahastosta. Josefssonin rahastostossa on 59 109,63 €. Äänikierros täyttää testamenttiehdon.
Kohteiden valintaan ja muuhuh suunnittelutyöhön seurakuntaneuvosto valitsee kirkkoherran lisäksi seurakuntaneuvoston varapuheenjohtaja yliopistonlehtori TT Anni Maria Laadon.
Tarkempia tietoja hankkeesta on esityslistan mukana.
Esitys Seurakuntaneuvosto päättää tilata Ääniahjo Oy:lta äänirikastetun kierroksen Pyhän Katariinan kirkkoon. Tarvittava tekniikka sisältyy maksimihintaan. Maksimissaan kulut hankinnoista ovat 2719,60 €. Vastuuhenkilöiksi seurakuntaneuvosto valitsee kirkkoherran lisäksi seurakuntaneuvoston varapuheenjohtaja Anni Maria Laadon. Kulut katetaan Josefssonin testamenttirahastosta.
Päätös Seurakuntaneuvosto päätti tilata Ääniahjo Oy:lta äänirikastetun kierroksen Pyhän Katariinan kirkkoon ilman kaiuttimia. Maksimissaan kulut hankinnoista ovat 2719,60 €. Vastuuhenkilöiksi seurakuntaneuvosto valitsi kirkkoherran lisäksi seurakuntaneuvoston varapuheenjohtaja Anni Maria Laadon. Kulut katetaan Josefssonin testamenttirahastosta.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |