Dynasty tietopalvelu Haku RSS Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tukasrky10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tukasrky10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Katariinanseurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 20.09.2023/Pykälä 81


 

Lausunto seurakuntayhtymän luovutettavista ja kehitettävistä tiloista

 

166/03.03.01.00/2021

 

Katariinanseurakunnan seurakuntaneuvosto 20.09.2023 § 81

  

  

 

Esittelijä Kirkkoherra

 

Esittely  Seurakuntayhtymän operatiivinen johtoryhmä käsitteli seurakuntayhtymän luovutettavia ja kehitettäviä tiloja 15.6.2023 § 59 kokouksessaan ja päätti, että asiasta pyydetään lausunto 13.10 mennessä. Kiinteistöjohtaja Seppo Kosola esitteli asiaa kokouksessa:

 

 ”Operatiivinen johtoryhmä tutustui kokouksessaan 23.5.2023/51 § kiinteistöpalvelujen laatimaan listaan käytössä olevista tiloista ja toimenpide-ehdotuksesta.

 

Käyty keskustelu oli hyvin eteenpäin vievää ja pöydän ympärillä vallitsi laaja yhteisymmärrys, että esitettyjä muutoksia on lähdettävä toteuttamaan mahdollisimman nopeasti. Seurakuntaneuvostoja ja johtokuntia on konsultoitava riittävän ajoissa asiasta.

 

Tämän perusteella kiinteistöpalvelut on jatkanut luovutettavien ja kehitettävien tilojen suunnittelua. Liitteenä on lista tiloista, jossa edellisen kokouksen muutosten perusteella on merkitty pidettävät tilat vihreällä, kehitettävät keltaisella ja nyt luovutettavat punaisella. Lisäksi listaan on merkitty korvauksen määrä, jonka seurakunta saa tilasta luopuessaan.

 

Jotta tilojen luovutuksista saataisiin hyötyä myös seurakuntien tiukkaan määrärahatilanteeseen, esittää kiinteistöpalvelut, että tiloista luopuessaan seurakunta saa siitä lisämäärärahan toimintamäärarahoihinsa seuraavasti:

 

-korvaus on 50 % tilan käyttökuluista per vuosi

-korvausta seurakunta saa kahden vuoden ajan

-korvausta ei kuitenkaan saada tilasta, josta luovutaan, mutta tilalle kehityksen kautta on tulossa uudet seurakuntatilat

-kun seurakunta on lopettanut toimintansa tilassa eli luopunut tilasta, lisätään korvaus kahden seuraavan vuoden talousarvioon.

 

Tiloista luopuminen on strategisesti niin tärkeä asia, että siitä on keskusteltava laajasti eri luottamuselimissä ja siten saada yhteinen tahtotila asiaan. Nyt esillä olevat vähennysesitykset ovat ensimmäinen vaihe tilojen vähentämisessä. Tila- ja vähennystarpeen kartoitusta on jatkettava seuraavan kiinteistöstrategiakauden aikana.

 

Kiinteistöpalvelut esittää seuraavaa suunnitelmaa ja aikataulua tiloista luopumisen päätösketjuksi:

 

Kirkkovaltuuston risteily 19.8

-esitellään tiloista luopumisen periaatteet

-kerrotaan etenemisjärjestys ja aikataulu

-otetaan vastaan mahdolliset kehitysehdotukset ja muut ajatukset

 

Kiinteistöjohtokunnan kokous 31.8.

-selkeä esitys tiloista luopumiseksi ja kehittämiseksi

-esityksessä huomioitu operatiivisen johtoryhmän käsittely 15.6. ja kirkkovaltuuston 19.8. risteilyn ajatukset

 

Kirkkoneuvoston kokous 7.9.

-kiinteistöjohtokunnan kokouksen perusteella alustava esitys

-esityksessä pyydetään kirkkoneuvoston puoltavaa kantaa tilojen vähennysesitykselle

-kirkkoneuvosto pyytää asiasta lausunnot seurakuntien seurakuntaneuvostoilta ja johtokunnilta 28.9. mennessä kiinteistöjohtokunnalle

 

Kiinteistöjohtokunnan kokous viikolla 40

-johtokunta käsittelee lausunnot ja lähettää lopullisen esityksen kirkkoneuvostolle 12.10. tai 26.10.

 

Kirkkoneuvoston kokous 12.10. tai 26.10.

-kirkkoneuvosto hyväksyy esityksen ja lähettää koko paketin kirkkovaltuuston kokoukseen 12.12.

 

Kirkkovaltuuston kokous 12.12.

-kirkkovaltuusto hyväksyy esityksen tiloista luopumiseksi ja kehittämiseksi.

 

 

Esitys Operatiivinen johtoryhmä tutustuu esitykseen tiloista luopumiseen ja               niiden kehittämiseen sekä päätöksenteon aikatauluun, jonka               perusteella kiinteistöpalvelut ryhtyy toimiin asian edistämiseksi.

 

Päätös Esitys hyväksyttiin.

 

Todettiin, että lausuntojen antamista (KN 7.9.) muutetaan siten, että ne pyydetään seurakuntien seurakuntaneuvostoilta ja johtokunnilta 13.10.2023 mennessä.

 

 

 

 

Liitteet

Liite 1

OJR Seurakuntien käytössä olevat tilat ja toimenpide-ehdotukset 15.6.2023”

 

 

 Katariinanseurakunnan seurakuntaneuvoston lausunto:

 

 

Seurakuntaneuvosto katsoo, että yhtymän kiinteistöjä täytyy vähentää huomattavasti, jotta seurakuntayhtymän talous ja seurakuntien toimintaedellytykset voidaan turvata.
 

 

Jo aiempina vuosina seurakuntien kiinteistökantaa selvitettäessä Hurttivuoren seurakuntakoti on ollut luovutettavien kiinteistöjen listalla. Hurttivuoren seurakuntakoti on vanha kiinteistö, johon ei ole tehty viime aikoina remontteja. Rakennus ei ole esteetön. Toiminnallisesti käyttöaste on matala, eikä sille ole riittävästi käyttöä seurakunnan toiminnassa. Kiinteistön kustannukset vahtimestaripalveluineen ovat liian korkeat käyttöön nähden.

 

Hurttivuoressa kokoontuvat toiminnot on mahdollista siirtää toisiin Katariinanseurakunnan tiloihin ja järjestää tarvittaessa kuljetus esimerkiksi Varissuon kirkolle. On myös selvitettävä, onko tarpeen ja mahdollista vuokrata toiselta toimijalta tiloja siirtymävaiheeksi muutamiksi tunneiksi kuukaudessa varttuneen väen toimintaa varten.

 

Katariinanseurakunnan seurakuntaneuvosto puoltaa Hurttivuoren seurakuntakodista luopumista sen huonon käyttöasteen, tilan heikon kunnon ja seurakuntayhtymän säästötavoitteen vuoksi.

 

Tilan luopumisen aikataulusta tulee neuvotella seurakunnan ja tilassa tapahtuvien toimintaryhmien kanssa.

 

Hannunniitun seurakuntatalon käyttöaste on erittäin suuri. Sen sijainti on hyvä ja Hannunniitun seurakuntatalo mahdollistaa monipuolisen toiminnan erityisesti lapsiperheiden ja varttuneen väen parissa.

 

Suuri osa seurakunnan lapsiperheiden toiminnoista ja tapahtumista sijoittuu Hannunniitun seurakuntatalolle sen hyvän sijainnin ja saavutettavuuden vuoksi. Seurakuntatalolla toimii myös iltapäiväkerho.

 

Hannunniitussa on myös muuta seurakunnan toimintaa esimerksiksi varttuneelle väelle ja omaishoitajille. Jumalanpalveluksia toteutetaan säännöllisesti ja tiloja vuokrataan kirkollisiin perhejuhliin.

 


Mikäli Hannunniitun seurakuntakotia ei voida enää käyttää tulevina vuosina, niin kiinteistöpalveluiden tulee osoittaa toiset tilat Hannunniitun alueella. Mikäli seurakunnalla ei ole omaa toimipaikkaa Hannunniitussa, niin mm. suuri osa seurakunnan lapsiperheille suunnatusta ohjelmasta lakkaa.

 

 

Päätöksenteon tueksi tarvitaan vielä tilojen käyttöasteet ja kulujen erittelyt sekä lapsiasian vaikutusten selvitykset.

 

 

Esitys Katariinanseurakunnan seurakuntaneuvosto antaa ylläolevan lausunnon seurakuntayhtymän luovutettavista ja kehitettävistä tiloista.

 

 

Päätös Yksimielisesti lausuntoon lisättiin sen viimeinen kappale tarvittavista lisäselvityksistä. Päätös esityksen mukaan.

 

Jakelu Kirjaamo