RSS-linkki
Kokousasiat:https://tukasrky10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://tukasrky10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Martinseurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 14.06.2023/Pykälä 108
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Lähetysjärjestöjen vuosi-ja kevätkokouksiin osallistuminen keväällä ja kesällä 2023
189/00.06.00.02/2021
Martinseurakunnan seurakuntaneuvosto 14.06.2023 § 108
Esittelijä Kirkkoherra
Esittely Lähetystyön johtokunta on käsitellyt asiaa kokoukseen 31.5.2023 § 26 seuraavasti
”Niistä järjestöistä, joiden kanssa Martinseurakunnalla on nimikkosopimus, vuosi- ja kevätkokouksen järjestävät Suomen Lähetysseura ja Medialähetysjärjestö Sanansaattajat. Kansanlähetys järjestää kesäpäivillään seurakuntien edustajien kutsutilaisuuden, mutta tässä tilaisuudessa ei päätetä ko. järjestön asioista. Kyseessä on lähinnä tiedotustilaisuus ja mahdollisuus mielipiteiden vaihtoon. Kylväjällä ei tänä vuonna vastaavaa erillistä tilaisuutta seurakuntien edustajille ole.
Martinseurakunnalla on oikeus lähettää Suomen Lähetysseuran vuosikokoukseen kolme edustajaa ja Sanansaattajien kevätkokoukseen yksi edustaja.
Muiden päivien kohdalla käytetään harkintaa. Käytäntönä on ollut, että seurakunta on kustantanut valittujen maallikkoedustajien matka- ja ruokailukulut päivien ajalta. Suomen Lähetysseuran vuosikokouksen sekä Sanansaattajien kevätkokouksen kulut korvataan seurakuntaneuvoston määrärahoista, koska seurakunta on Lähetysseuran ja Medialähetysjärjestö Sanansaattajien virallinen jäsen. Käytännön järjestelyistä on hyvä sopia lähetyssihteerin kanssa. Pääsääntöisesti kulut on korvattu kuitteja vastaan.
Sanansaattajien kevätkokouskutsu ja Suomen Lähetysseuran vuosikokouskutsu ovat tulleet niin myöhään (toukokuun ensimmäisellä viikolla), että johtokunta ei ole ehtinyt käsitellä asiaa edellisessä kokouksessaan. Tästä syystä henkilövalinnat tulevat seurakuntaneuvostoon myöhässä.
19.8.2023 Suomen Lähetysseuran vuosikokous, Helsingin Messukeskus. Vuosikokoukseen voi osallistua etäyhteydellä. Vuosikokoukseen on mahdollista valita kolme edustajaa.
9.6. Medialähetysjärjestö Sanansaattajien kevätkokous Hyvinkäällä tai mahdollisesti etänä. Vuosikokoukseen mahdollista valita yksi edustaja.
10.–11.6. Kylväjän kesäpäivät, Tampere. Ei vuosikokousta.
7.–9.7. Kansanlähetyspäivät, Ryttylä. Ei vuosikokousta. Kutsutilaisuus seurakuntien edustajille lauantaina 8.7.
Esitys Tehdään seurakuntaneuvostolle esitys edustajien valitsemiseksi Suomen Lähetysseuran vuosikokoukseen, edustajan valitsemiseksi Medialähetysjärjestö Sanansaattajien kevätkokoukseen, Kansanlähetyspäivien kutsuvierastilaisuuteen ja Kylväjän kesäpäiville.
Päätös Lähetystyön johtokunta esittää seurakuntaneuvostolle että edustajaksi valitaan seuraavat henkilöt:
19.8.2023 Suomen Lähetysseuran vuosikokoukseen Indra Hinkkanen, Mauri Kantola ja Mirja Metso. Kokousedustajat lähtevät Helsinkiin paikan päälle.
9.6. Medialähetysjärjestö Sanansaattajien kevätkokoukseen Hyvinkäälle Eva Ora
Lapsivaikutusten arviointi: Asiakohdalla ei ole kirkkojärjestyksen 23 luvun 3 §:ssä tarkoitettuja lapsivaikutuksia.
Esitys Lähetystyön johtokunnan esityksen mukaisesti seurakuntaneuvosto päättää, että edustajaksi valitaan seuraavat henkilöt:
19.8.2023 Suomen Lähetysseuran vuosikokoukseen Indra Hinkkanen, Mauri Kantola ja Mirja Metso. Kokousedustajat lähtevät Helsinkiin paikan päälle.
9.6. Medialähetysjärjestö Sanansaattajien kevätkokoukseen Hyvinkäälle Eva Ora
Päätös Hyväksyttiin esityksen mukaan.
Ilmoitus Edustajiksi valitut, Mirja Metso, lähetystyön johtokunta
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |