RSS-linkki
Kokousasiat:https://tukasrky10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://tukasrky10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Yhteinen kirkkoneuvosto
Pöytäkirja 23.08.2023/Pykälä 139
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Pansion vanhan seurakuntatalon ja ns. Insinööritalon vuokrasopimuksen jatkaminen Suomen Punaisen Ristin kanssa
267/03.01.01.01/2023
Yhteinen kirkkoneuvosto 23.08.2023 § 139
Esittelijä Kiinteistöjohtaja Seppo Kosola
Esittely Seurakuntayhtymä vuokrasi 1.4.1998 Suomen Punaiselle Ristille Pansion vanhan seurakuntatalon ja Valmetin vanhan asuinrakennuksen ns. Insinööritalon pakolaisten vastaanottokeskukseksi. Vuokrasopimusta on jatkettu vuonna 2002 ja 2007 ja nykyinen vuokrasopimus on voimassa 31.12.2025 asti.
SPR:n edustajat ovat lähestyneet kiinteistöpalveluja esityksellä jatkaa nykyistä vuokrasopimusta nykyisillä ehdoilla vähintään kahdeksan (8) vuotta eteenpäin toiminnan turvaamiseksi Pansiossa. Vuokrasopimus jatkuisi toistaiseksi sopimusajankohdan jälkeen siten, että seurakuntayhtymän irtisanomisaika olisi 18 kk ja SPR:n 6 kk.
Kiinteistöjohtaja esittelee kokouksessa nykyisen ja uuden vuokrasopimuksen.
Esitys Yhteinen kirkkoneuvosto päättää vuokrata Suomen Punaiselle Ristille Pansion vanhan seurakuntatalon ja Insinööritalon kahdeksaksi vuodeksi ajalle 1.1.2026 – 31.12.2033 entisen vuokrasopimuksen ehdoin ja valtuuttaa kiinteistöjohtajan laatimaan lopullisen vuokrasopimuksen ja allekirjoittamaan sen.
Päätös Esitys hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |