Dynasty tietopalvelu Haku RSS Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tukasrky10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tukasrky10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Mikaelinseurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 13.06.2023/Pykälä 62


 

Esitys vuoden 2024 investointibudjettiin

 

115/00.01.03/2023

 

Mikaelinseurakunnan seurakuntaneuvosto 13.06.2023 § 62

  

  

 

Esittelijä Kirkkoherra

 

Esittely Mikaelin seurakuntakodissa ja Mikonmökissä on tehty remonttia vuoden 2023 aikana. Osana seurakuntakodin uudistamista on myös piha-alueen remontointi, joka aloitettiin poistamalla istutusrykelmä seurakuntakodin edestä. Remonttia tulisi jatkaa hankkimalla syntyneelle aukiolle penkkejä, poistamalla lisää tilankäyttöä haittavia muureja sekä muutamalla osa liekkipuistosta pallopelikentäksi, joka on myös nuorisotyön käytössä.

 Seurakuntakodin edessä oleva aukio on muuttumassa parkkipaikaksi, vaikka tarkoituksena oli tehdä siitä aukio, joka olisi myös tapahtumakäytössä. Sille tarvitaan viihtyisyyttä lisääviä penkkejä sekä kesäaikaan mahdollinen purjekatos. Samassa yhteydessä voidaan poistaa tilankäyttöä haittaavia muureja ja monipuolistaa leikkikenttä pienellä pallopelikentällä (koripallo, jalkapallo jne).

 Kustannusarvio: 25.000 €.

 

 Paakarlan seurakuntakodin käyttöaste on ollut jatkuvasti kasvussa. Tilojen käytölle asettaa kuitenkin rajoituksensa keittiötilojen eli keittokomeron koko. Ne ovat täysin alimitoitetut 150 hengen seurakuntasalin ja muiden tilojen käyttöön. Mikaelin seurakuntaneuvosto esittääkin, että keittokomero laajennettaisiin riittävän kokoiseksi ja asianmukaisesti varustetuksi seurakuntakodin keittiöksi laajentamalla se vajaakäytöllä olevan tuolivaraston suuntaan.

 Lisäksi esitämme, että keittiöstä tulisi käytännöllinen, suora tarjoilutiski seurakuntasaliin. Seurakuntakoti on alueen ainoita isompia juhlatiloja. Riittävillä keittiötiloilla sen vuokrakäytölle olisi kasvun edellytykset. Myös isompien perhejuhlien ja muistotilaisuuksien järjestäminen mahdollistuisi Paakarlassa toimivalla keittiöllä.
Kustannusarvio: 15.000 €.

 

 Myös Mikaelinkirkon kahvilatilojen remontin loppuunvieminen on huomioitava vuoden 2024 investointibudjetissa.             

 

Esitys Seurakuntaneuvosto esittää kiinteistötoimen investointibudjettiin vuodelle 2024 Mikaelin seurakuntakodin piha-alueen remontointia sekä Paakarlan seurakuntakodin keittiöremonttia yllä mainituin kustannusarvioin. Lisäksi Mikaelinkirkon kahvilatilojen remontti tulee saada päätökseen.

 

Päätös Seurakuntaneuvosto päätti esittää kiinteistötoimen investointibudjettiin vuodelle 2024 Mikaelin seurakuntakodin piha-alueen remontointia (25.000 €), Paakarlan seurakuntakodin keittiöremonttia (15.000 €), Mikaelinkirkon kahvilatilojen remontin loppuunviemistä (50.000 €) sekä Mikaelinkirkon äänentoiston ja esitystekniikan parantamisen loppuunviemistä (50.000 €).