RSS-linkki
Kokousasiat:https://tukasrky10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://tukasrky10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Yhteinen kirkkoneuvosto
Pöytäkirja 15.06.2023/Pykälä 117
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Seurakunnallisen määrärahan tarkistuksen periaatteet vuoden 2024 talousarviossa
196/02.00.01.00/2023
Yhteinen kirkkoneuvosto 15.06.2023 § 117
Esittelijä Hallinto- ja talousjohtaja Timo Laakso
Esittely Yhteinen kirkkovaltuusto on vuonna 2022 päättänyt paikallisseurakuntien rahanjakomallin vuosiksi 2023–2024.
Valmisteltaessa esitystä seurakunnalliseksi määrärahajakomalliksi ei ollut tiedossa, miten inflaatio tulisi toteutumaan vuosina 2022–2023. Virka- ja työehtosopimusten mukaiset palkkojen tarkistukset vuosille 2023–2024 tulivat tietoon vasta keväällä 2023. Palkkojen nousu vuodesta 2022 on vähintään 7,5 prosenttia.
Rahanjakomallin mukaisesti seurakunnilla on mahdollisuus siirtää käyttämättä jääneitä määrärahojaan seuraaville vuosille. Osalla seurakunnista määrärahoja on siirtynyt vuodelta 2022 käytettäväksi myöhemmin ja osalla seurakunnista siirtyvät määrärahat loppuvat vuoden 2023 aikana.
Joidenkin seurakuntien kohdalla näyttää tällä hetkellä siltä, että valtuuston myöntämät talousarviomäärärahat eivät tule riittämään vuonna 2024, vaan tarvitaan erillinen lisämääräraha vuodeksi 2024. Alla esitellyn mallin pohjalta arvioituna näitä seurakuntia olisi tämän hetken tietojen pohjalta laskettuna kaksi kappaletta, mutta tarve voi koskea suurempaakin määrää seurakuntia, kun nähdään vuoden loppupuolella tämän vuoden kulujen kehitykset tarkemmin. Mallin mukaan laskettu lisämäärärahan tarve olisi nykytiedon pohjalta arvioituna noin 130 000 euroa. Lisämäärärahan tarve on tarkemmin selvillä syksyllä ja sen määrä voi siis muuttua em. summasta.
Lisämäärärahan tarve esitetään laskettavaksi vuoden 2022 toteutuneiden siirtomäärärahojen, kulujen ja tuottojen perusteella. Laskelmassa otetaan vähentävänä tekijänä huomioon vuoden 2022 aikana toteutuneet kertaluonteiset, varsinaiseen viranhoitoon kuulumattomat matkat ja muut poikkeavat kulut. Vuoden 2022 muista kuluista kuin henkilöstökuluista huomioidaan 80 % oikeuttavaksi lisämäärärahaan. Tämä tarkoittaa, että siltä osin kuin yksittäinen seurakunta tarvitsee lisämäärärahaa paikkamaan määrärahavajettaan, sitä voi saada enintään siihen saakka, jolla suunnitellut henkilöstökulut vuonna 2024 ja 80 % vuoden 2022 toteutuneesta muusta toimintamäärärahasta saadaan katettua vuoden 2024 talousarviossa. Laskennassa otettaan huomioon seurakuntien arvioidut siirtomäärärahat vuoden 2023 lopussa. Uusia virkoja ja määräaikaisuuksia ei näiden seurakuntien talousarvioon saa varata.
Myönnettävästä lisämäärärahasta ei synny sen käyttämättä jääneestä osasta siirtomäärärahaa vuodelta 2024 seuraavalle vuodelle.
Yhteiselle kirkkoneuvostolle tuodaan elokuussa esitys seurakunnallisen määrärahajakomallin suunnittelusta vuosille 2025-2026.
Esitys Yhteinen kirkkoneuvosto päättää, että seurakunnallista määrärahaa valmistellaan tarkistettavaksi vuoden 2024 talousarviossa siten, että lisämäärärahan tarve lasketaan vuoden 2022 toteutuneiden siirtomäärärahojen, kulujen ja tuottojen perusteella. Laskelmassa otetaan vähentävänä tekijänä huomioon vuoden 2022 aikana toteutuneet kertaluonteiset, varsinaiseen viranhoitoon kuulumattomat matkat ja muut poikkeavat kulut. Vuoden 2022 muista kuluista kuin henkilöstökuluista huomioidaan 80 % oikeuttavaksi lisämäärärahaan. Tämä tarkoittaa, että siltä osin kuin yksittäinen seurakunta tarvitsee lisämäärärahaa paikkamaan määrärahavajettaan, sitä voi saada enintään siihen määrään , jolla suunnitellut henkilöstökulut vuonna 2024 ja 80 % vuoden 2022 toteutuneesta muusta toimintamäärärahasta saadaan katettua vuoden 2024 talousarviossa. Laskennassa otetaan huomioon seurakuntien arvioidut siirtomäärärahat vuoden 2023 lopussa. Uusia virkoja ja määräaikaisuuksia ei näiden seurakuntien talousarvioon saa varata. Lisämäärärahasta ei synny sen käyttämättä jääneestä osasta siirtomäärärahaa seuraavalle vuodelle.
Käsittely Esittelijä täydensi esitystä seuraavasti:
Yhteinen kirkkoneuvosto päättää, että seurakunnallista määrärahaa valmistellaan tarkistettavaksi vuoden 2024 talousarviossa siten, että lisämäärärahan tarve lasketaan vuoden 2022 toteutuneiden siirtomäärärahojen, kulujen ja tuottojen perusteella. Laskelmassa otetaan vähentävänä tekijänä huomioon vuoden 2022 aikana toteutuneet kertaluonteiset, varsinaiseen viranhoitoon kuulumattomat matkat ja muut poikkeavat kulut. Vuoden 2022 muista kuluista kuin henkilöstökuluista huomioidaan 80 % oikeuttavaksi lisämäärärahaan. Tämä tarkoittaa, että siltä osin kuin yksittäinen seurakunta tarvitsee lisämäärärahaa paikkamaan määrärahavajettaan, sitä voi saada enintään siihen määrään saakka, jolla suunnitellut henkilöstökulut vuonna 2024 ja 80 % vuoden 2022 toteutuneesta muusta toimintamäärärahasta saadaan katettua vuoden 2024 talousarviossa. Laskennassa otetaan huomioon seurakuntien arvioidut siirtomäärärahat vuoden 2023 lopussa. Uusia virkoja ja määräaikaisuuksia ei näiden seurakuntien talousarvioon saa varata. Lisämäärärahasta ei synny sen käyttämättä jääneestä osasta siirtomäärärahaa seuraavalle vuodelle. Lisämääräraha on kertaluontoinen koskien vain vuotta 2024 ja se katetaan kokonaan seurakuntayhtymän varoista. Sillä ei ole vaikutuksia nykyiseen määrärahan jakomalliin eikä siten myöskään näiden muiden seurakuntien määrärahan määrään. Lisäksi esitetään, että ne seurakunnat, jotka tulevat esitetyn lisämäärähän piiriin, tekevät seurakunnan taloudellisen tervehdyttämissuunnitelman viidelle vuodelle.
Jäsen Ulla-Maija Vierimaa teki seuraavan lisäysehdotuksen:
Muille seurakunnille valmistellaan seuraavaan kokoukseen lisämäärärahaesitys.
Jäsen Mikko Laurén kannatti Vierimaan ehdotusta.
Toimitetussa nimenhuutoäänestyksessä, jossa pohjaesitystä kannattavat vastasivat ”jaa” ja Vierimaan ehdotusta kannattavat ”ei” , annettiin viisi ”jaa”- ääntä ja kolme ”ei”-ääntä. Kaksi jäsentä äänesti tyhjää.
Näin ollen esittelijän täydennetty esitys tuli hyväksytyksi.
Päätös Esitys hyväksyttiin käsittely huomioiden.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |