RSS-linkki
Kokousasiat:https://tukasrky10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://tukasrky10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Yhteisen kasvatustyön johtokunta
Pöytäkirja 22.05.2023/Pykälä 41
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Yhteisen kasvatustyön toimintojen hinnat
195/02.08.00.00/2022
Yhteisen kasvatustyön johtokunta 22.05.2023 § 41
Esittelijä Kasvatustyön johtaja Katja Vanhatalo
Esittely Talousarviokauden 2024 valmisteluun vaikuttaa inflaation myötä voimakkaasti noussut hintakehitys, joka vaikuttaa muun muassa elintarvikkeiden, palveluiden, kuljetuskustannusten ja hankintojen hintaan.
Kasvatustyön talousarviosta merkittävä osa koostuu henkilöstökustannuksista ja myös henkilöstökustannukset ovat nousseet erityisen voimakkaasti kirkon virka- ja työehtosopimuksen kokonaisratkaisun myötä.
Toimintamenojen vähentäminen ei ole mahdollista kustannusten nousua vastaavasti vuodelle 2024.
Talous- ja hallintojohtajan kanssa käydyn lähetekeskustelun pohjalta päädyimme ratkaisuun, että johtokunnalle tulee esittää myös maksutuottojen lisäämisen mahdollisuus talousarvioratkaisuna. Johtokunnalla on mahdollisuus kasvattaa tulopohjaa ja vaikuttaa siten kustannusten nousun vaikutusta hillitsevästi kokonaisuuteen.
Inflaatio- ja kustannuskehitykseen pohjautuen laskelmat johtokunnalle on tehty sekä pohjautuen kuuden prosentin hintakehitykseen että kuuden prosentin tuottokehitykseen. Tuottokehitykseen pohjautuvan kustannusvaikutus talousarviossa on suurempi, noin 15 000, mikä vastaa esimerkiksi 0.5 henkilötyövuoden palkkaa varhaiskasvatuksessa.
Esityksiin ei ole valmisteltu porrastuksia, mutta myös se on eräiden seurakuntatalouksien käyttämä keino hinnoittelussa; hinnan määräytyminen jäsenyyden mukaan.
Talousarvion maksutuotoista iltapäivätoiminnan kerhomaksuosuuden määrittelee Turun kaupunki.
Talousarvio on valmisteltu ilman hinnoittelumuutosta, joten mikäli johtokunta päättää toimintojen hintamuutoksista, talousarviotuottoja muutetaan päätöstä vastaavasti.
Lapsivaikutusten arviointi:
Perheiden taloudellinen kantokyky on inflaation myötä rasittunut. Myös useiden alojen sopimusneuvotteluissa työssäkäyvien palkkakehitystä on edistetty inflaation ja maksukyvyn vuoksi. Maksujärjestelyitä toivovien yhteydenottoja on vuosittain verrattain vähän osallistujien kokonaismäärästä. Osallistujien tai osallistuvien perheiden maksukykyä voidaan tukea käytössä olevin keinoin. Esitetyt uudet hinnoitteluvaihtoehdot eivät edelleen ole täyskatteellisia, eli hinnoittelussa on yhä mukana diakoninen elementti siten, että osallistuja tai osallistuva perhe ei maksa kaikkia toiminnan suoria tai välillisiä kustannuksia. Osa seurakunnista on porrastanut hintoja kirkkoon kuuluvien osalta alemmaksi. Mikäli tällaiseen ratkaisuun päädyttäisiin, tulisi toteutus suunnitella siten, että lasten ja nuorten tasa-arvoinen mahdollisuus päästä osallistumaan ei vaarannu. Lisäksi tulee muistaa kasvatuksen katsomuskasvatuksellisen ymmärryksen lisäämisen tehtävä; ei ole strategiamme mukaista kohdentaa palveluita vahvasti pelkästään kirkkoon kuuluville vaan osana rauhankasvatusta pyrkiä lisäämään dialogia myös jäsenistön ulkopuolella.Mahdollisen porrastetun hinnoittelun tulisi tukea tätä periaatetta.
Esitys Johtokunta keskustelee asiasta ja päättää osaltaan toimintojen hinnoista.
Päätös Johtokunta keskusteli hinnoista ja päätti osaltaan hinnoiksi vuoden 2024 alusta seuraavasti:
Värikylpy, muskari, tanssita vauvaa, sormin 35,-
Kesäkerhot:
1 viikko 42,50
2 viikkoa 85,00
3 viikkoa 119,00
4 viikkoa 157,00
10-leiri 95,50
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |