RSS-linkki
Kokousasiat:https://tukasrky10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://tukasrky10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Turun tuomiokirkkoseurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 12.06.2023/Pykälä 42
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Turun tuomiokirkkoseurakunnan kolehtisuunnitelma syys-joulukuu 2023
277/02.03.06/2020
Turun tuomiokirkkoseurakunnan seurakuntaneuvosto 12.06.2023 § 42
Esittelijä Tuomiorovasti Aulikki Mäkinen
Esittely Seurakunnassa tulee laatia suunnitelma vuoden aikana koottavista kolehdeista. Seurakuntaneuvosto vahvistaa suunnitelman päivä-jumalanpalveluksissa kannettavista kolehdeista (KJ 2:8). Suunnitel-ma voidaan laatia koko vuodeksi tai työkausittain.
Kolehtisuunnitelma ajalle 1.9.-31.12.2023 on liitteenä.Suunnitelma on valmisteltu Kirkkohallituksen yleiskirjeen 27/2022 pohjalta. Yleiskirjeessä määrätään valtakunnalliset ja annetaan suosituksia kolehtikohteista. Lisäksi hiippakunta määrää omat kolehtinsa.
Tuomiorovastille esitetään oikeutta tehdä muutoksia hyväksyttyyn kolehtisuunnitelmaan painavista, ajankohtaisista syistä, joita ovat yleensä olleet luonnonkatastrofit tai suuret onnettomuudet. Kolehti, joka on kerätty niistä aiheutuneen kärsimyksen lieventämiseen, on tavallisesti osoitettu Kirkon Ulkomaanavulle.
Lapsivaikutusten arviointi: Ei lapsivaikutuksia.
Esitys 1. Seurakuntaneuvosto vahvistaa Turun tuomiokirkkoseurakunnan kolehtisuunnitelman ajalle 1.9.-31.12.2023 liitteen mukaisesti. 2. Myönnetään tuomiorovastille oikeus tehdä muutoksia painavista, ajankohtaisista syistä.
Päätös Esityksen mukaan.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |