RSS-linkki
Kokousasiat:https://tukasrky10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://tukasrky10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Maarian seurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 05.12.2023/Pykälä 119
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Maarian seurakunnan hallintosääntö
294/04.00.00/2023
Maarian seurakunnan seurakuntaneuvosto 05.12.2023 § 119
Esittelijä Kirkkoherra
Esittely Eduskunta on 2.3.2023 hyväksynyt kirkkolain ja siihen liittyvät kirkolliset erillislait. Tasavallan presidentti on vahvistanut lakipaketin 14.4.2023. Säädöstö on tullut voimaan 1.7.2023. Hyväksytty lakipaketti on kirkolliskokouksen 11.11.2021 hyväksymän uuden kirkkolainsäädäntöpaketin mukainen.
Seurakunnan hallintoa ohjaavat asiakirjat yhdistetään uudessa laissa yhdeksi hallintosäännöksi (KL 3:7). Hallintosääntöön sisältyvät tarvittavat sisäiset määräykset hallinnon järjestämisestä ja toimielimistä sekä päätösvallan siirtämisestä alemmille toimielimille ja johtaville viranhaltijoille. Lisäksi hallintosäännössä määrätään toimielinten päätöksentekotavoista, hallintomenettelyistä sekä kokousmenettelyistä. Hallintosääntöä, toisin kun aiempaa seurakuntaneuvoston ohjesääntöä, ei enää jatkossa alisteta tuomiokapitulin käsittelylle.
Kirkkolain siirtymäsäännösten mukaan hallintosääntö tulee ottaa käyttöön viimeistään kuuden kuukauden kuluttua lain voimaantulosta eli 1.1.2024. Siihen saakka voidaan soveltaa lain voimaantullessa voimassa olevaa seurakuntaneuvoston ohjesääntöä ja muita päätöksiä.
Kirkkohallitus on julkaissut hallintosääntömallin, jonka pohjalta kirkkoherra on valmistellut seurakunnalle hallintosäännön. Hallintosääntöesitys on liitteenä.
Esitys ei sisällä merkittäviä muutoksia seurakunnan nykyiseen hallintotapaan. Muutoksena esitetään keskusteltavaksi, pidennetäänkö kirkkoherran valtuutta ottaa määräaikaiseen palvelussuhteeseen kuudesta kuukaudesta yhteen vuoteen. Nuorten vaikuttajaryhmä on lisätty hallintosääntöön. Viranhaltijapäätösten siirto-oikeutta koskeva pykälä on muutettu nykyisen kirkkolain mukaiseksi. Hallintosäännön hyväksymisen jälkeen sekä sähköinen päätöksenteko että etä- ja hybridikokoukset ovat mahdollisia. Seurakunnan nimenkirjoittajaa koskeva pykälä on hallintosäännössä uusi.
Kirkolliskokouksen toimeksiannosta kirkkohallitus antoi maaliskuussa 2021 suosituksen sidonnaisuuksien ilmoittamisesta kirkossa (Kirkkohallituksen yleiskirje nro 13/2021). Sidonnaisuusilmoituksia koskeva pykälä on hallintosäännössä vapaaehtoinen. Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymässä sidonnaisuusilmoituksia ei olla ainakaan heti ottamassa käyttöön.
Aiemmat alueneuvoston johtosääntö ja johtavien viranhaltijoiden johtosääntö sisältyvät uuteen hallintosääntöön.
Hallintosäännön lisäksi muiden sisäisten määräysten osalta ei ole siirtymäaikaa. Kirkkohallitus ei vielä ole julkaissut diakoniatyön ja lähetystyön eikä virkojen mallijohtosääntöjä. Seurakuntaneuvosto käsittelee päivitetyt johtosäännöt, kun uudistetut mallit on julkaistu.
Lapsivaikutusten arviointi KJ 10 luku 4 §: Ei vaikutusta.
Esitys Seurakuntaneuvosto hyväksyy uuden kirkkolain mukaisen seurakunnan hallintosäännön.
Päätös Esityksen mukaisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |