RSS-linkki
Kokousasiat:https://tukasrky10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://tukasrky10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Maarian seurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 10.10.2023/Pykälä 102
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kustannussopimus Maarian seurakunnan historiakirjasta
394/04.00.00/2022
Maarian seurakunnan seurakuntaneuvosto 10.10.2023 § 102
Esittelijä Kirkkoherra
Esittely Seurakuntaneuvosto päätti 26.4.2022: 48 § päättää teettää kirjan Maarian seurakunnan, Maarian kirkon ja Maarian pappilan historiasta, hyväksyi kustannusarvion, asetti kirjatyöryhmän sekä antoi työryhmän tehtäväksi kirjan sisällön ja ulkoasun teettämisen sekä avustusten hakemisen kustannuksiin.
Kirkkoherra esittelee työryhmän suunnitelmia kokouksessa. Tavoitteena on tehdä lukemaan houkutteleva ja tyylikäs neliväriteos, jossa annetaan hyvä yleisesitys aiheesta ja kerrotaan myös uutta tutkimustietoa. Suunniteltu kirjan leveys on 205 mm, korkeus 240 mm ja sivumäärä 256.
Työryhmän työskentelyn pohjalta kirkkoherra esittää seurakuntaneuvostolle kustannussopimuksen tekemistä Minerva Kustannuksen/Werner Söderström Oy:n kanssa. Tarjous saatiin myös Publiva Oy:ltä/Kirjapajalta. Lisäksi tiedusteltiin usealta muulta kustantamolta sekä kolmelta kustannustoimittajalta mahdollisuuksia työn teettämiseen. Työryhmä tutustui myös eri kustantamojen kirjojen ulkoasuun.
Minerva Kustannuksen tarjous oli kilpailukykyinen ja asiointi sen edustajan kanssa sujuvaa. Kustantamon etuja verrattuna pelkän kustannustoimittajan palveluihin ovat mm. projektin hallinnan, painatuksen, markkinoinnin ja tiedotuksen sisältyminen sopimukseen. Kustannussopimus hintatiedoin on liitteenä.
Kustantajan tarjous 1000 kappaleen painoksesta on 19 700 €, johon lisätään 10 % arvonlisäveroa. Työryhmä on laskenut, että seurakuntaneuvoston hyväksymä talousarvio, 42 000 euroa, riittää kattamaan myös muut kulut, kuten kirjoittaja- ja kuvaajapalkkiot. Myynnin tuotto sekä mahdolliset apurahat tulevat pienentämään loppukustannuksia.
Teoksen suunniteltu dispositio on seuraavanlainen:
SEURAKUNNAN SYNTY RÄNTÄMÄEN KYLÄÄN
Ilari Aalto
KIRKON RAKENNUSHISTORIA
Ilari Aalto
KIRKKOHERRAT JA USKONELÄMÄ
Tuomas Heikkilä, Tytti Issakainen, Kirsi Vainio-Korhonen
TAIDE MAARIAN KIRKOSSA
Janika Aho, Saila Leskinen, Katri Vuola, Elina Räsänen, Ville Urponen
PAPPILA
Sirkku Pihlman, Terttu Lempiäinen, Saara Huovinen, Annikka Tapaninen-Haavio
HAUTAUSMAAT JA KAPPELIT
Jouni Elomaa
Lapsivaikutusten arviointi KJ 10:4 §: Ei vaikutusta.
Esitys Seurakuntaneuvosto päättää valita Maarian kirkon, Maarian pappilan ja Maarian seurakunnan historiaa käsittelevän kirjan kustantajaksi Minerva Kustannuksen/Werner Söderström Oy:n sekä valtuuttaa kirkkoherran allekirjoittamaan liitteenä olevan sopimuksen seurakunnan puolesta.
Päätös Esityksen mukaisesti.
Jakelu
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |