RSS-linkki
Kokousasiat:https://tukasrky10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://tukasrky10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Yhteisen kasvatustyön johtokunta
Pöytäkirja 09.05.2023/Pykälä 32
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |
Ilmoitusasiat
Yhteisen kasvatustyön johtokunta § 32
Kasvatustyön johtajan viranhaltijapäätökset ovat luettavissa luottamushenkilöiden verkkopalvelussa.
Kasvatustyön johtaja on allekirjoittanut seuraavat työsopimukset:
- -----------------
lastenohjaaja, sijainen 3.6.2023 - 28.2.2025
Tunnustuksia kasvatustyölle
Skanssi Awards
Kauppakeskus Skanssi on myöntänyt perheiden olohuone Skappelille Skanssi Awards-tunnustuksen kauppakeskusmarkkinoinnista.
Skappeli on mm. aktiivinen sosiaalisessa mediassa ja lastenohjaajat päivittävät säännöllisesti lapsipedagogista näyteikkunaa.
Laakeriverkoston työelämäyhteistyöpalkinto
Alueellinen laakeriverkosto on myöntänyt varhaiskasvatukselle tunnustuksen esimerkillisestä työnantajayhteistyöstä Turun Kristillisen opiston kanssa lastenohjaajaopiskelijoiden työelämäjaksojen järjestämisessä.
Esitys Kasvatustyön johtokunta merkitsee ilmoitusasiat tiedokseen ja onnittelee työntekijöitä palkinnoista.
Päätös Esityksen mukaan.
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |