RSS-linkki
Kokousasiat:https://tukasrky10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://tukasrky10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Martinseurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 19.04.2023/Pykälä 65
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Tukiryhmät toimintakaudelle 2023-2026
Martinseurakunnan seurakuntaneuvosto 15.02.2023 § 25
Esittelijä Kirkkoherra
Esittely Martinseurakunnassa on kaudella 2015-2018 toiminut Uittamon ja saariston tukiryhmät sekä Viro- ja Ilomantsin tukiryhmät sekä Inkeri-tukiryhmä.
Uittamon ja saariston tukiryhmät ovat toimineet vapaaehtoisina yhdessä työntekijöiden kanssa alueidensa seurakuntatyössä. Etenkin saariston tukiryhmän toiminta on ollut tauolla pidempään. Uittamon tukiryhmä on vastannut mm. Yhteisvastuu-tempauksen järjestelyistä. On hyvä käydä keskustelu näiden tukiryhmien toiminnasta tulevaisuudessa.
Viro-tukiryhmä hoiti yhteyksiä Viron Suure-Jaanin ystävyysseura-kuntaan ja Ilomantsin tukiryhmä puolestaan Ilomantsin ortodok-siseen seurakuntaan. Seurakuntaneuvosto päätti kokouksessaan 13.3.2019 § 53 lakkauttaa em. tukiryhmät sekä perustaa tilalle ystävyysseura-kuntatyön tukiryhmän. Kuluneen kauden aikana ratkaisu on osoittautunut toimimattomaksi. Sen vuoksi olisi perusteltua palata vanhaan käytäntöön ja palauttaa Viro- ja Ilomantsi-tukiryhmät.
Lapsivaikutusten arviointi: Asiakohdalla on kirkkojärjestyksen 23 luvun 3 §:ssä tarkoitettuja lapsivaikutuksia niiltä osin kuin tukiryhmien suunnittelema ja toteuttama toiminta koskettaa lapsia ja nuoria sekä heidän perheitään.
Esitys Seurakuntaneuvosto käy tukiryhmien toiminnasta keskustelun, jonka pohjalta kirkkoherra valmistelee päätösesityksen tukiryhmistä kaudelle 2023-2026 seuraavaan seurakuntaneuvoston kokoukseen 22.3.2023.
Päätös Käydyssä keskustelussa tuotiin esiin tarve Saaristotoimikunnan tarpeellisuudesta sekä ystävyysseurakuntatyön tukiryhmän uudelleen järjestelystä. Esityksen mukaisesti puheenjohtaja valmistelee päätösesityksen seuraavaan kokoukseen.
112/00.02.02/2023
Martinseurakunnan seurakuntaneuvosto 19.04.2023 § 65
Esittelijä Kirkkoherra
Esittely Seurakuntaneuvosto valitsi kokouksessaan 22.3.2023 44 §: kohdalla Uittamon tukiryhmän jäsenet sekä päätti 45 §:n kohdalla olla toistaiseksi täyttämättä saariston tukiryhmää.
Seurakuntaneuvoston kokouksessa 22.3.2023 todettiin myös, että ystävyysseurakuntatoiminnan osalta on perusteltua palata vanhaan käytäntöön. Sen mukaisesti vv.2023-2026 toimisivat ystävyyysseurakuntatyön tukiryhmän sijaista erilliset Ilomantsi- ja Viro-tukiryhmät. Tällöin kummankin tukiryhmän jäsenet pystyvät täyspainoisemmin keskittymään oman ystävyysseurakuntasuhteen ja siihen liittyvän toiminnan kehittämiseen ja vastuualue säilyy myös kohtuullisena.
Lapsivaikutusten arviointi on suoritettu asian aiemmassa käsittelyvaiheessa.
Esitys Seurakuntaneuvosto päättää lakkauttaa nykyisen ystävyysseura-kuntatyön tukiryhmän sekä perustaa uudelleen erilliset Ilomantsi- ja Viro-tukiryhmät vv. 2023-2026.
Päätös Esityksen mukaisesti.
Ilmoitus Jukka Hildén
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |