RSS-linkki
Kokousasiat:https://tukasrky10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://tukasrky10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Martinseurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 19.04.2023/Pykälä 64
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Lähetystyön johtokunnan jäsenten ja varajäsenten valinta
Martinseurakunnan seurakuntaneuvosto 15.02.2023 § 23
Esittelijä Kirkkoherra
Esittely Seurakuntaneuvoston alaisuudessa toimii lähetystyön johtokunta. Johtokunnan johtosäännön 4 §:n mukaisesti seurakuntaneuvosto valitsee siihen toimikaudekseen puheenjohtajan ja 6 muuta jäsentä sekä 3 varajäsentä sekä seurakuntaneuvoston edustajan.
Kaudella 2019–2022 lähetystyön johtokunnassa ovat toimineet Jussi Kinnunen (pj.), Leena Wikman, Ritva Koskinen, Sirkka-Liisa Mäkelä, Auli Nyroos, Jukka Silvola ja Marja Toivonen sekä varajäseniksi Orkkuli Kuisma, Marketta Leino ja Liisa Erkkilä. Kauden aikana Auli Nyroosin tilalle valittiin Eva Ora.
Lähetyssihteeri Mirja Metsolta saadun tiedon mukaan Ritva Koskinen, Eva Ora, Leena Wikman ja Marja Saarela ovat ilmoittaneet olevansa käytettävissä lähetystyön johtokuntaan.
Seurakuntaneuvoston edustajana on toiminut Arto Kaarma.
Lapsivaikutusten arviointi: Asiakohdalla ei ole kirkkojärjestyksen 23 luvun 3 §:ssä tarkoitettuja lapsivaikutuksia.
Esitys Seurakuntaneuvosto valitsee lähetystyön johtokuntaan puheenjohtajan, kuusi (6) varsinaista ja kolme (3) varajäsentä sekä nimeää seurakuntaneuvoston edustajan.
Päätös Lähetystyön johtokunnan valinta päätettiin siirtää seuraavaan kokoukseen.
Ilmoitus Johtokuntaan valitut, seurakuntaneuvoston edustaja, Mirja Metso
Martinseurakunnan seurakuntaneuvosto 22.03.2023 § 43
Esittelijä Kirkkoherra
Esittely Lähetystyön johtokunnan valinta päätettiin edellisessä kokouksessa siirtää valittavaksi tässä kokouksessa.
Lapsivaikutusten arviointi on suoritettu asian aiemmassa käsittelyvaiheessa.
Esitys Seurakuntaneuvosto valitsee lähetystyön johtokuntaan puheenjohtajan, kuusi (6) varsinaista ja kolme (3) varajäsentä sekä nimeää seurakuntaneuvoston edustajan.
Päätös Päätettiin siirtää asia seuraavaan kokoukseen.
116/00.00.01.03/2023
Martinseurakunnan seurakuntaneuvosto 19.04.2023 § 64
Esittelijä Kirkkoherra
Esittely Lähetystyön johtokunnan valinta päätettiin edellisessä 22.3.2023 pidetyssä kokouksessa siirtää tähän kokoukseen.
Lähetyssihteeri Mirja Metsolta jo aiemmin saadun tiedon mukaan Ritva Koskinen, Eva Ora, Leena Wikman ja Marja Saarela ovat ilmoittaneet olevansa käytettävissä lähetystyön johtokuntaan. Varapuheenjohtaja Pekka Larkela ilmoitti työjaoston kokouksessa, että myös Indra Hiekkanen, Päivi Fagerström ja Johanna Kaario ovat käytettävissä.
Lapsivaikutusten arviointi on suoritettu asian aiemmassa käsittelyvaiheessa.
Esitys Seurakuntaneuvosto valitsee lähetystyön johtokuntaan puheenjohtajan, kuusi (6) varsinaista ja kolme (3) varajäsentä sekä nimeää seurakuntaneuvoston edustajan.
Päätös Lähetystyön johtokunnan puheenjohtajaksi valittiin Indra Hinkkanen ja muiksi varsinaisiksi jäseniksi Ritva Koskinen, Orkkuli Kuisma, Anja Mänty-Sorvari, Eva Ora, Marja Saarela ja Leena Wikman, sekä varajäseniksi Päivi Fagerström, Johanna Kaario ja Heikki Pohjanvirta. Seurakuntaneuvoston edustajaksi valittiin Mauri Kantola.
Ilmoitus Johtokuntaan valitut, seurakuntaneuvoston edustaja, Mirja Metso.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |