Dynasty tietopalvelu Haku RSS Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tukasrky10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tukasrky10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Katariinanseurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 19.04.2023/Pykälä 52


 

Määräaikaiseen nuorisotyönohjaajan virkasuhde virkaa perustamatta 15.8.2023-31.5.2025 ja määräaikaisen virkasuhteen täyttäminen

 

191/01.01.01.00/2022

 

Katariinanseurakunnan seurakuntaneuvosto 19.04.2023 § 52

  

  

 

Esittelijä Kirkkoherra

 

Esittely Katariinanseurakunnalla on erityisesti koronan jälkeen säästynteitä määrärahoja, jotka on käytettävä viiden vuoden sisällä. Seurakuntaneuvosto teki suunnitelman säästömäärärahojen käytöstä syksyllä 2022. Seurakuntaneuvosto päätti, että säästömäärärahoja voi käyttää määräaikaisen henkilön palkkaamiseen.

 

Seurakunnassa on kartoitettu, mihin tarpeeseen lisäresursseja haluttaisiin kohdentaa. Seurakuntaneuvostossa on noussut esille varhaisnuorisotyön tarpeet. Seurakunnan varhaisnuorisotyö ja nuorten aikuisten työ tarvitsevat lisäresursseja. Seurakunnassa on tällä hetkellä kaksi nuorisotyönohjaajaa. Heidän työalansa käsittää nuoret varhaisnuori-ikäisistä noin 20-vuotiaisiin.

 

Katariinanseurakunnan jäsenten ja alueen väestön ikäjakauman perusteella alueellamme on paljon nuoria aikuisia. Kirkkohallituksen tilaston mukaan jäsenmäärä seurakuntamme alueella oli alkuvuodesta 2023 yhteensä 14 240 jäsentä. Nuorten aikuisten (18-28 v) jäsenmäärä oli 3664 ja se on 25,7 € seurakuntamme jäsenistä. Se on ¼ osa koko jäsenmäärästämme. Varhaisnuorten osuus (7-14 v)  oli 6,1 % ja jäsenmääränä se on 869 varhaisnuorta. Nuorten (15-17 v) osuus jäsenmäärästä on 2,9 % ja henkilömääränä se on 410. Vertailun vuoksi lasten(0-6 v) määrä on 3,4 % ja 490 henkilöä.

 

Esityksenä on avata määräaikaisen nuorisotyönohjaajan virka virkaa perustamatta.

 

Määräaikaisen nuorisotyönohjaajan tehtävä olisi luoda rakenteita varhaisnuorisotyön toiminnoille siten, että hyväksi havaittuja toimintamalleja olisi mahdollista jatkaa määräakaisen viran päättymisen jälkeen nykyisten virkojen puitteissa. Kouluyhteistyön tiivistäminen erityisesti alakoulujen kanssa, varhaisnuorille suunnatut leirit ja  muut toiminnot ovat tarpeellisia ja vaativat työalan kehittämistä. Katariinanseurakunnasta on jouduttu säästösyistä lakkauttamaan yhden nuorisotyönohjaajan virka.  Polku varhaisnuorisotyöstä rippikoulutyöhön ja nuorisotyöhön ei ole tällä hetkellä selkeä.

 

Nuorten aikuisten määrä Katariinanseurakunnan alueella on 3664 jäsentä eli 25.7 % jäsenistä. Työn kehittämiseen, yhteistyöverkostojen luomiseen ja sosiaalisen median hyödyntämiseen tarvitaan lisäresursseja. Nykyinen nuorten aikuisten pappi toimii myös nuorisopappina sekä tekee yleistä seurakuntatyötä. Yhden diakonin tehtävänkuvaan kuuluu noin 30 % nuorten aikuisten työtä. Ajatuksena on, että tähän määräaikaiseen virkaan sisältyisi sekä varhaisnuorisotyötä että nuorten aikuisten työtä. Määräaikainen virka sijoittuisi nuorisotiimiin ja esihenkilönä toimisi johtava nuorisotyönohjaaja.

 

Viran palkka on nuorisotyönohjaajan palkka 502/20 (peruspalkka 2625,31 €) ja sivukulujen kanssa vuoden palkkakulut ovat  41 400 €.

 

Nuorisotyönohjaajien rekrytointi on ollut haastavaa, erityisesti määräaikaisiin virkoihin. Tehtävänkuvan määrittyminen sekä varhaisnuori-ikäisten parissa tehtävään työhön että nuorten aikuisten kanssa tehtävään työhön on haastava rekrytoinnin kannalta.

 

Seurakuntaneuvoston työjaosto haastatteli johtavan nuorisotyönohjaajan viranhaussa nuorisotyönohjaaja, sosionomi Elisa Rautiaista. Haastattelutyöryhmä totesi, että Rautiainen teki positiivisen vaikutuksen ja häntä voisi mielellään käyttää johonkin toiseen sopivaan tehtävään.

 

Kirkkoherra, johtava nuorisotyönohjaaja ja nuorten aikuisten pastori ovat  tavanneet Rautiaisen uudelleen ja käyneet hänen kansaan keskustelua siitä, olisiko hän käytettävissä määräaikaisen nuorisotyönohjaajan tehtävään yllä esitetyllä tehtävänkuvalla.

 

Rautiainen on kertonut olevansa käytettävissä määräaikaiseen nuorisotyönohjaajan tehtävään. Rautiainen työskentelee kevätkauden 2023 Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän vs. iltapäiväkerhonohjaajana ja kesän rippikoululeirien kausityöntekijänä. Rautiainen on myös mukana Katariinan ja Mikaelin seurakuntien yhteisessä nuorten aikuisten toiminnassa ja Polku-verkostossa. Hänen nykyinen työnsä varhaisnuorten parissa iltapäiväkerhossa ja osallistuminen nuorten aikuisten toimintaan helpottaa hänen perehtymistään määräaikaiseen nuorisotyönohjaajan virkaan.

 

Suunniteltu tehtävänkuva on esityslistan mukana.

 

 

 

LAVA: Tässä pykälässä käsitellyllä asialla on kirkkojärjestyksen 23 luvun 3§:ssä tarkoitettuja lapsivaikutuksia, koska määräaikaisen nuorisotyönohjaajan palkkaaminen varhaisnuorisotyöhön lisää resursseja varhaisnuorille suunnattuun toimintaan ja mahdollistaa siten, lasten hyvivoinnin tukemisen.

 

Esitys Seurakuntaneuvosto:
1. päättää perustaa määräaikaisen nuorisotyönohjaajan virkasuhteen virkaa perustamatta ajalle 15.8.2023-31.5.2025 ja kattaa viran palkkauskulut seurakunnan säästömäärärahoista.
2. valita määräaikseen nuorisotyönohjaajan virkasuhteeseen virkaa perustamatta nuorisotyönohjaaja Elisa Rautiaisen. Palkkaluokka on 502/20.

 

Päätös Esityksen mukaan.

 

Jakelu  Elisa Rautiainen

Mia Kuronen, johtava nuorisotyönohjaaja

Matti Hernesaho, nuorten aikuisten pappi

kirjaamo

palkat