RSS-linkki
Kokousasiat:https://tukasrky10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://tukasrky10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaarinan seurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 26.04.2023/Pykälä 29
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Littoisten lasten- ja nuortentalon suunnitelmat
200/03.03.01.00/2023
Kaarinan seurakunnan seurakuntaneuvosto 26.04.2023 § 29
Esittelijä Kirkkoherra
Esittely Littoisten seurakuntatalon tilalle ollaan suunnittelemassa seurakuntayhtymän kiinteistöpalvelujen toimesta rakennettavaksi Littoisten lasten- ja nuortentaloa.
Ensimmäisen kerran hanke on noussut esille ja seurakuntayhtymän investointilistalle vuonna 2017, jolloin aloite tuli kiinteistöpalveluilta. Seurakuntaneuvosto on sittemmin lausunut asiasta lukuisia kertoja, useimmiten seuraavan vuoden investointiesitysten yhteydessä.
Arkkitehti Tarmo Mustonen esittelee laatimansa suunnitelmat ja piirustukset koskien Littoisten lasten- ja nuortentaloa.
Esitys Merkitään tiedoksi.
Päätös Esityksen mukaan.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |