RSS-linkki
Kokousasiat:https://tukasrky10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://tukasrky10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Mikaelinseurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 11.04.2023/Pykälä 38
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Suomen Lähetysseuran hallituksen jäsenyys
115/00.01.03/2023
Mikaelinseurakunnan seurakuntaneuvosto 11.04.2023 § 38
Esittelijä Kirkkoherra
Esittely Suomen Lähetysseuran yhteisöjäseniä ovat kaikki Suomen evankelis-luterilaisen kirkon seurakunnat, jotka yhdistyksen hallitus on kutsunut jäseniksi, sekä ne rekisteröidyt yhteisöt tai säätiöt, jotka hallitus on hyväksynyt jäseniksi. Yhteisöjäsenet sitoutuvat tukemaan Lähetysseuran toimintaa.
Hallitukseen kuuluu 12 vuosikokouksen valitsemaa jäsentä, joiden toimikausi on 3 vuotta.
Turun arkkihiippakuntaa edustava jäsen on erovuorossa Suomen Lähetysseuran hallituksessa.
Turun tuomiorovastikunnan kirkkoherrojen kokouksessa on todettu, että kirkkoherra Leena Kairavuo on käytettävissä ehdokkaaksi Suomen Lähetysseuran hallituksen jäseneksi. Turun seudulla toimiva Lähetysyhdistys Betel ry on ilmaissut myös tukensa Leena Kairavuon ehdokkuulle.
Liitteenä kirkkoherra Leena Kairavuon CV.
Esitys Mikaelinseurakunta ehdottaa kirkkoherra Leena Kairavuota Suomen Lähetysseuran hallituksen jäseneksi kaudelle 2024-2027.
Päätös Esityksen mukaan.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |