RSS-linkki
Kokousasiat:https://tukasrky10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://tukasrky10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Yhteisen kasvatustyön johtokunta
Pöytäkirja 21.03.2023/Pykälä 20
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Varhaiskasvatuksen kesätoiminnot
159/04.04.00/2023
Yhteisen kasvatustyön johtokunta 21.03.2023 § 20
Esittelijä Kasvatustyön johtaja Katja Vanhatalo
Esittely Varhaiskasvatuksen kesätoiminnot on suunniteltu kesälle 2023 normaalissa laajuudessa ensimmästä kertaa covid 19-pandemian alkamisen jälkeen. Toiminnot on suunniteltu talousarvioresurssien puitteissa. Varhaiskasvatuksen kesätoiminta on suunniteltu talvella 2022-2023 seurakuntakohtaisissa neuvotteluissa.
Kesä tarjoaa sekä perhetoimintaa että koululaisten toimintaa ja lisäksi talvikaudelta jatkuvia toimintoja ( esimerkiksi ulkokerhot, Tyks, Torin kulma, Kas Kummaa, Kirkonrotat). Resursseja perhetoimintoihin lisättiin onnistuneesti, esimerkiksi Pikku Helppi -työ jatkaa työtä myös kesäkuussa ja osa seurakunnista sai toivomaansa työparitukea perhetoimintoihin kesän järjestelyiden tueksi.
Kirkkoherrat ovat esittäneet nuorisotyölle ja varhaiskasvatukselle toiveen lasten leiritoiminnan lisäämisestä koululaisten loma-aikoina, mutta tämän toiveen toteuttamiseen ei kuluvana vuonna ole työntekijäresurssia. Valmisteluja asian mahdollistamiseksi kuitenkin jatketaan.
Tiedottamisen osalta vahvistettiin viestintää maksujärjestely-mahdollisuuksista perheen taloudellisen tilanteen sitä edellyttäessä.
Kasvatustyön juhlavuoden osana perheiden olohuone Skappelissa toteutetaan kesän aikana osallistava yhteisötaideteos.
Lapsivaikutusten arviointi: Varhaiskasvatuksen jatkaminen kesätoiminnassa on perheiden toiveiden mukaista ja tukee perheiden tilannetta kesällä. Kesätoiminnasta kerätään asiakaspalautetta.
Esitys Kasvatustyön johtokunta merkitsee varhaiskasvatuksen kesä-toiminnot 2023 tiedokseen.
Päätös Esityksen mukaan.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |