Dynasty tietopalvelu Haku RSS Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tukasrky10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tukasrky10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Yhteinen kirkkovaltuusto
Pöytäkirja 25.04.2023/Pykälä 31


 

Hautausmaakaavan ja käyttösuunnitelman muutos Turun hautausmaan korttelissa 01U.05.03

 

Yhteinen kirkkoneuvosto 23.03.2023 § 62

 

 

 

Esittelijä Kiinteistöjohtaja Seppo Kosola

 

Esittely Turun hautausmaalla on tällä hetkellä kaksi suurempaa yhtenäistä aluetta, joista luovutetaan uusia uurnahautapaikkoja. Toinen näistä sijaitsee hautausmaan eteläosassa, toinen pohjoisosassa.

 

 Pohjoisosassa sijaitseva alue on uurnahautakortteli U.5.2, mikä on täyttymässä vuoden 2023 aikana. Jotta seurakuntayhtymä pystyy jatkossakin tarjoamaan uurnahautahautapaikkoja vaihtoehtoisilta alueilta, on hautaustoimipalvelut laatinut korttelin 5.2 vieressä sijaitsevaan kortteliin 5.3 uuden kaavan 1,0 x 1,0 m kokoisille uurnahaudoille. Alueelle on kaavoitettu 365 uutta hautaa. Kullakin haudalla on 9 sijaa. Korttelin eteläosa jää puistoalueeksi.

 

 Kortteli U.5.3 sijaitsee lähellä Ylösnousemuskappelin porttia. Se kuuluu hautausmaan osaan, joka on vihitty hautausmaakäyttöön 1891. Kortteli on palvelut viimeksi kertahauta-alueena, jossa viimeiset haudanhallinta-ajat päättyivät 1981. Tämän jälkeen,

 1980 -luvun alkupuolella, jäljellä olevilta haudoilta poistettiin hautakivet ja alueelle laadittiin uusi väljempi kaava sukuarkkuhaudoille. Alue kuitenkin jäi ottamatta käyttöön, koska arkkuhautojen kysyntä väheni 1980 ja 1990 luvuilla voimakkaasti.

 

 Muutamien kertahautojen haltijat käyttivät hallintaoikeuden päätyttyä tarjottua mahdollisuutta lunastaa korvaava sukuhauta alueen pohjoislaidalta. Näitä hautoja on kaikkiaan 7 kpl ja ne on huomioitu uusitussa kaavassa (rivi 1, arkkuhaudat 1-7). Muulta osin alue on ollut vuosikymmeniä tyhjänä nurmikenttänä, jota reunustavat vanhat puistopuut. Puut säilytetään uudessakin kaavassa ja alueen eteläreunaan istutetaan lisäksi muutamia kirsikkapuita sekä pensasaidanne rajaamaan sitä jäljelle jäävästä puistoalueesta.

 

 Kiinteistöjohtokunta käsitteli asiaa kokouksessaan 14.2.2023 ja puoltaa esitystä.

 

 

Esitys Yhteinen kirkkoneuvosto päättää

1. omalta osaltaan hyväksyä Turun hautausmaan korttelin U01.05.03 kaavan muuttamisen uurnahautakortteliksi esitetyn mukaisesti

2. esittää yhteiselle kirkkovaltuustolle, että se päättää hyväksyä hautausmaakaavaehdotuksen ja siihen liittyvän käyttösuunnitelman

3. lähettää hautausmaakaavan ja hautausmaan käyttösuunnitelman muutoksen tuomiokapitulin vahvistettaviksi.

 

Päätös Esityksen mukaan.

 

 

358/05.01.00.01/2022

 

Yhteinen kirkkovaltuusto 25.04.2023 § 31

  

  

  

Esitys Yhteinen kirkkovaltuusto päättää

1. hyväksyä hautausmaakaavaehdotuksen ja siihen liittyvän käyttösuunnitelman

2. lähettää hautausmaakaavan ja hautausmaan käyttösuunnitelman muutoksen tuomiokapitulin vahvistettaviksi.

 

Päätös Esitys hyväksyttiin.