RSS-linkki
Kokousasiat:https://tukasrky10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://tukasrky10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Yhteisen diakonia- ja sielunhoitotyön johtokunta
Pöytäkirja 08.03.2023/Pykälä 24
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |
Kehitteillä olevat ESR+ -hankkeet ja niiden omarahoitusosuudet
144/04.07.00/2023
Yhteisen diakonia- ja sielunhoitotyön johtokunta 08.03.2023 § 24
Esittelijä Diakonia- ja sielunhoitotyön johtaja Teemu Hälli
Esittely Yhteinen diakonia- ja sielunhoitotyö on strategiansa mukaisesti hakeutunut yhteistyöhön Turun ja Kaarinan alueen sosiaali- ja hyvinvointialan julkisten ja 3. sektorin toimijoiden kanssa. Eräs näkyvin yhteisen tekemisen muoto ovat olleet erilaiset hankkeet, jotka kuuluvat olennaisena osana etenkin sote- ja hyte-alan järjestöjen toimintaan.
Suurimmat hankerahoitusta myöntävät tahot ovat Euroopan sosiaalirahasto (ESR) ja Sosiaali- ja terveysalan järjestöjen avustuskeskus (STEA). Julkisena toimijana seurakuntayhtymä ei voi saada STEA:n rahoitusta, joka on tarkoitettu 3. sektorin toimijoille. ESR-rahoitusta voivat hakea myös julkiset toimijat. Näiden kahden päärahoittajan lisäksi hankerahoitusta voidaan hakea myös Kirkkohallitukselta, ministeriöiltä, maakuntaliitolta ja erilaisilta säätiöiltä.
Yhteinen diakonia- ja sielunhoitotyö on saanut viime vuosina ulkopuolista hankerahoitusta seuraaviin hankkeisiin:
- Suunta-hanke (entinen Vapaaehtoisen polku)
vapaaehtoistoiminnan kehittämiseen. Osittainen rahoitus
Kirkkohallitukselta.
- Syke-hanke asunnottomien tukemiseen. Osittainen rahoitus
Eschnerin säätiöltä.
- VamosSampo-hanke syrjäytymisriskissä olevien nuorten
tukemiseen. ESR-rahoitus.
- Arvo ihmiselle -hanke työikäisten syrjäytymisriskissä olevien
henkilöiden palveluiden kehittämiseen. ESR-rahoitus.
- Tykkää turkulaisesta -toiminta yksinäisyyden vähentämiseen.
Varsinais-Suomen liiton rahoitus.
- Työllistyminen ja sen tukeminen Turun hävikkiruokatoiminnassa -hanke ruoka-aputoiminnan ja siihen liittyvien työllistämismahdollisuuksien kehittämiseen. ESR-rahoitus.
Kaikkia hankkeita toteutetaan yhdessä kumppaneiden kanssa. Merkittävimmät kumppanit ovat Turun kaupunki, Tukenasi ry, Helsingin diakonissalaitos, Turun ammattikorkeakoulu, Fingerroosin säätiö sekä Länsi-Suomen diakonialaitoksen säätiö. Yhteinen diakonia- ja sielunhoitotyö on lisäksi hankekumppanina useammassa STEA-hankkeessa ilman varsinaista ulkopuolista rahoitusta.
Keski-Suomen ELY-keskus avasi Uudistuva ja osaava Suomi 2021-2027 EU:n alue- ja rakennepolitiikan ohjelman Euroopan sosiaalirahasto plus (ESR+) -haun Länsi-Suomen alueella 7.2.2023. Haku kohdistuu toimintalinjan 4. Työllistävä, osaava ja osallistava Suomi erityistavoitteisiin 4.1 Polkuja töihin, 4.2 Uutta osaamista työelämään ja 4.3 Yhdenvertaiseen osallisuuteen. Hakuaika päättyy 31.3.2023.
Yhteinen diakonia- ja sielunhoitotyö on valmistautunut avautuneeseen ESR+ -hakuun syksystä 2022 alkaen kehittämällä yhteistyökumppaneiden kanssa erilaisia hakuun soveltuvia hankkeita. Työskentelyn jälkeen hankeideoista on valikoitunut kolme varteenotettavaa hanketta, joista tullaan jättämään hankehakemus ESR+ -ohjelmaan. Hankkeet ovat:
- Arvo2-hanke syrjäytymisriskissä olevien työikäisten palveluiden kehittäminen ja verkostomaisen työotteen vahvistaminen. Päähakija hankkeessa on Turun AMK. Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä toimii hankekumppanina. Hanke kuuluu toimintalinjaan 4.3.
- Yhteisökoutsi-hanke yhteisöllisyyden vahvistamiseen Turun ja Porin alueilla. Päähakija on Tukenasi ry. Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä toimii hankkeen osatoteuttajana. Hanke kuuluu toimintalinjaan 4.3.
3. Työllistymistä ja osallisuutta ruokajonoissa -hanke ruoka-aputoiminnan vahvistamiseen ja työllisyyden kehittämiseen. Päähakijana on Länsi-Suomen diakonialaitoksen säätiö. Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä toimii hankkeen osatoteuttajana. Hanke kuuluu toimintalinjaan 4.1.
Kaikkien hankkeiden toteutusaika on vuodet 2023–2025. Hankkeita, niiden talousarvioita sekä seurakuntayhtymän vastuita esitellään tarkemmin kokouksessa. Hankerahoituksella katetaan hanketyöntekijöiden palkkakustannuksia sekä hankkeen toimintamenoja ns. 40% flat rate -mallin kautta. Flat rate -rahaa voidaan käyttää suhteellisen vapaasti esim. hankkeista aiheutuviin hallintokustannuksiin.
ESR-hankkeiden rahoitukseen kuuluvat hanketoimijoiden omarahoitusosuudet. Omarahoitusosuus kaikissa valmisteluissa olevissa hankkeissa on 20%. Suunnitelmien mukaan seurakuntayhtymän omarahoitusosuudella katetaan pääasiassa omien osahankkeiden kustannuksia. Yhteistökoutsi-hankkeen osalta omarahoitusosuudella katetaan osittain myös Tukenasi ry:n omavastuuosuutta.
Omarahoitusosuudet koko hankeajalle ovat suunnitelmien mukaan seuraavat:
Arvo2-hanke 21t€
Yhteisökoutsi-hanke 57t€
Työllistymistä ja osallisuutta ruokajonoissa -hanke 34t€
Hankkeiden omarahoitusosuuksia on aikaisempien hankkeiden osalta katettu yhteisen diakonia- ja sielunhoitotyön testamenttivaroista.
Esitys Yhteisen diakonia- ja sielunhoitotyön johtokunta
1. keskustelee kehitteillä olevista hankkeista ja antaa evästystä lopullisten hankesuunnitelmien laatimiseen,
2. hyväksyy alustavasti yhteisen diakonia- ja sielunhoitotyön testamenttivarojen käyttämisen hankkeiden omarahoitusosuuksiin. Lopulliset hankesuunnitelmat tuodaan yhteisen diakonia- ja sielunhoitotyön johtokunnan tiedoksi niiden valmistuttua.
Päätös 1. Esityksen mukaan. 2. Esityksen mukaan
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |