Dynasty tietopalvelu Haku RSS Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tukasrky10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tukasrky10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Katariinanseurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 08.03.2023/Pykälä 37


 

Kummivaltuutetun valinta Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän nuorten hallitukseen

 

105/00.02.02/2022

 

Katariinanseurakunnan seurakuntaneuvosto 08.03.2023 § 37

  

  

 

Esittelijä Kirkkoherra

 

Esittely Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymään on perustettu nuorten vaikuttajaryhmä, jonka nimi on Nuorten hallitus.

 

Nuorten hallitus toivoo, että jokaisesta seurakuntaneuvostosta nimettäisiin kummivaltuutettu yhteydenpidon helpottamiseksi. Kummivaltuutettujen asettamista on käsitelty Yhteisessä kirkkoneuvostossa.

 

Nuorten hallituksen kummivaltuutettu on esitetty YKN:n päätöksessä 17.6.2021: "Lisäksi yhteinen kirkkoneuvosto esittää seurakuntaneuvostoille, että jokaisen seurakuntaneuvoston olisi hyvä valita keskuudestaan yksi nuorten vaikuttajaryhmäkummi. Vahenkilö sitoutuisi kertomaan nuorille ajatuksiaan seurakunnan päätöksenteosta ja saisi oikeuden osallistua puheoikeudella nuorten vaikuttajaryhmän kokouksiin".

 

Kummivaltuutettu on luottamushenkilö seurakuntaneuvostosta, jonka tehtävänä on olla aktiivisesti yhteydessä Nuorten hallitukseen, kysellä ja tuoda ilmi nuorten ajatuksia ja mielipiteitä ja pitää nuoret ajan tasalla seurakunnan tilanteesta. Toiveena on myös, että kummivaltuutettu osallistuisi Nuorten hallituksen kokouksiin.

 

Tehtävästä ei maksata korvausta ja tehtävän kesto on enintään seurakuntaneuvostokauden loppuun asti. 

 

Tehtävä ei vaadi erityistä tietämystä vaan tärkeintä on, että nimetty henkilö on aidosti kiinnostunut nuorten asioista ja nuorten aseman parantamisesta päätöksenteossa.

 

Lava  Tässä pykälässä käsitellyllä asialla on kirkkojärjestyksen 23 luvun 3 §:ssä tarkoitettuja lapsivaikutuksia. Kummivaltuutetun myötä yhteydenpito nuorten hallitukseen paranee ja päätöksentekijät saavat lisätietoa päätösten vaikutuksista lasten ja nuorten asioihin.

 

Esitys Seurakuntaneuvosto valitsee keskuudestaan yhden kummivaltuutetun tämän vaalikauden loppuun asti. Tehtävästä ei makseta korvausta ja kummivaltuutettu sitoutuu pitämään yhteyttä nuorten hallitukseen ja osallistumaan mahdollisuuksien mukaan heidän kokouksiinsa.

 

Päätös Esityksen mukaan. Tehtävään valittiin Virpi Hirvensalo.

 

Jakelu Nuorten hallitus, Virolainen Rose-Marie