Dynasty tietopalvelu Haku RSS Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tukasrky10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tukasrky10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Maarian seurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 18.04.2023/Pykälä 31


 

Lähetystyön ja kansainvälisen diakonian esittely Maarian seurakuntaneuvostolle

 

394/04.00.00/2022

 

Maarian seurakunnan seurakuntaneuvosto 18.04.2023 § 31

  

  

 

Esittelijä Kirkkoherra

 

Esittely Lähetystyö ja kansainvälinen diakonia ovat seurakunnan toimintaa oman maan rajojen ulkopuolella. Ne kuuluvat seurakunnan tehtäviin siinä missä omalla alueella tehtävä työkin.

 

 Työn peruslinjauksen ”Yhteinen todistus 2023” hyväksyi piispainkokous 26.10.2022. Seurakuntien avuksi on laadittu ”Suositus seurakuntien talousarviomäärärahojen jakamisesta kirkon lähetysjärjestöille”, jonka hyväksyi Kirkon lähetystyön toimikunta 18.9.2018. Peruslinjaus ja suositus ovat julkisesti luettavissa verkossa. Samoin lähetysjärjestöjen ja Kirkon Ulkomaanavun työhön voi tutustua järjestöjen verkkosivuilla.

 

 Kirkon lähetystyön keskus on julkaissut luottamushenkilön tietopaketin ”Seurakunta elää lähetettynä” (2019). Sen löytää verkosta ja se jaetaan kokouksen osallistujille. Kokouksessa selostetaan lähetystyön ja kansainvälisen diakonian kokonaisuutta ja seurakunnan osuutta siinä.

 

Lapsivaikutusten arviointi KJ 23: 3 §: Ei vaikutusta.

 

Esitys Merkitään tiedoksi.

 

Päätös Esityksen mukaisesti.