Dynasty tietopalvelu Haku RSS Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tukasrky10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tukasrky10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kiinteistöjohtokunta
Pöytäkirja 14.02.2023/Pykälä 6


 

Aloite tyhjän sylin muistopaikasta

 

124/05.01.00.02/2023

 

Kiinteistöjohtokunta 14.02.2023 § 6

  

  

 

Esittelijä Hautaustoimen päällikkö Pekka Sorri

 

Esittely Turun ja Kaarinan seurakuntien perheiden parissa työskentelevistä työntekijöistä koostuva Pesue -ryhmä on tehnyt aloitteen muistopaikan perustamiseksi Turun hautausmaalle lapsensa menettäneille ja lapsettomille sekä heidän läheisilleen.

Liite 8.

 

 Aloite on osoitettu yhteiselle kirkkoneuvostolle, tuomiorovastille ja kiinteistöjohtajalle. Aloitteen kohteena oleva asia voidaan kuitenkin katsoa luonteeltaan sellaiseksi, että kiinteistöjohtokunta voi tehdä siitä suoraan päätöksen, joka viedään tiedoksi YKN:lle (Seurakuntayhymän johtokuntien yhteinen johtosääntö 2§, kohta 1).

 

 Aloitteessa ehdotetaan, että tyhjän sylin muistopaikka voisi sijaita esim. Turun hautausmaan koillisosassa lasten hautausmaan läheisyydessä.

 

 Vastaavia muistopaikkoja on perustettu lukuisille muille hautausmaille Suomessa, kuten Raumalle, Poriin, Tampereelle, Vaasaan, Vantaalle, Kotkaan jne. 

 

 Hautaustoimipalvelut näkee tyhjän sylin muistopaikan perustamisen erinomaisena hautausmaan palveluja kehittävä hankkeena. Aloitteessa esitetty sijaintipaikka lasten hautausmaan reunalla on luonteva. Samalle alueelle voitaisiin suunnitella myöhemmin myös lasten muistolehto. Kokonaisuus, joka koostuisi lasten hautausmaasta, lasten muistolehdosta ja tyhjän sylin muistopaikasta olisi koskettava vierailukohde kaikille hautausmaalla kävijöille.

 

 Tyhjän sylin muistopaikan perustamiskustannusten alustava kustannusarvio on toteuttamisratkaisusta riippuen noin 4000 - 12 000 €. Perustaminen voidaan toteuttaa hautaustoimen vakio- investointikohteiden "Hautausmaiden maanrakennus", tilausnumero 2002924 ja "Hautausmaiden rakenteet ja laitteet", tilausnumero 2002925 määrärahoin. Toteutusaikataulu riippuu hautaustoimipalveluiden käytettävissä olevista suunnittelu- ja toteutusresursseista.

 

Esitys Kiinteistöjohtokunta päättää, että tyhjän sylin muistopaikka perustetaan Turun hautausmaalle. Alue on pyrittävä toteuttamaan viimeistään 2024. Valmistuttuaan paikka palvelee yhteisesti koko seurakuntayhtymän toimialuetta, eikä pienemmille hautausmaille tule perustaa omia vastaavia muistopaikkoja.

 Päätös lähetetään tiedoksi yhteiselle kirkkoneuvostolle.  

 

Päätös Esityksen mukaan. Valmiit suunnitelmat tuodaan valmistuttuaan hyväksyttäväksi kiinteistöjohtokuntaan.