RSS-linkki
Kokousasiat:https://tukasrky10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://tukasrky10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kiinteistöjohtokunta
Pöytäkirja 14.02.2023/Pykälä 4
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Seurakuntayhtymän voimassa oleva kiinteistöstrategia
121/03.00.00/2023
Kiinteistöjohtokunta 14.02.2023 § 4
Esittelijä Kiinteistöjohtaja Seppo Kosola
Esittely Yhteinen kirkkovaltuusto on vahvistanut seurakuntayhtymän kiinteistöstrategian vuosiksi 2021-2024. Kiinteistöstrategian laatii kiinteistöpalvelut ja kiinteistöjohtokunta ja strategian vahvistaa yhteinen kirkkovaltuusto. Kiinteistöstrategia päivitetään neljän vuoden välein jokaisen vaalikauden toisena vuonna. Siten seuraava päivitys tehdään vuoden 2024 alusta lähtien. Tavoitteena on, että päivitetty strategia olisi kirkkovaltuuston vahvistettavana kesäkuussa 2024.
Nyt voimassa olevan kiinteistöstrategian toimenpideohjelma strategiakaudelle on:
-Selvitetään pääkiinteistöjen korjausvelka; tavoite vuosien 2021 - 2022 (kesken)
-Strategiajakson aikana vähennetään seurakuntatiloja yhteensä 5 - 10 %:lla (kesken)
-Tehdään päätös yhden leirialueen luopumisesta joko myymällä tai vuokraamalla; tavoite saada päätös vuoden 2021 aikana (kesken)
-Puutarhanalueen (Uudenmaankatu 45) ja Pallivahan tontin asemakaavoitus asuinkerrostaloalueiksi; tavoite asemakaava valmis vuoden 2022 aikana (käynnissä, toteutuu toukokuussa 2023)
-Toimitalon työtiloja mietitään osittain pysyvään etäkäyttöön ja vapautuvat tilat suunnitellaan tuottavaan käyttöön; asunto- tai toimistotiloiksi; tavoite saada ratkaisu aikaan vuoden 2022 aikana (kesken, työryhmä perustettu tutkimaan asiaa)
-Öljylämmitteisten rakennusten lämmitysmuoto muutetaan fossiilittomaan lämmitysmuotoon; tavoite vuosien 2021 - 2023 aikana (toteutunut)
-Sähkönkäytössä on siirrytty 100% uusiutuvaan sähkövoimaan eli ns. viherrettyyn sähköön; tavoite jo saavutettu (toteutunut)
-Kaukolämmössä siirrytään uusiutuvalla energialla tuetetun kaukolämmön käyttöön; vuonna 2021 (toteutunut)
-Aurinkoenergia otetaan pilottikohteena käyttöön 1 - 2 rakennukseen; tavoite vuonna 2023 (kesken)
-Vuokra-asuntojen vuokrausasteesta ja vuokrasaatavista raportoidaan kirkkoneuvostoa puolivuosittain (osittain kesken)
Sisäisten vuokrien käyttöönottoa mietitään uudelleen; tavoite saada ratkaisu vuonna 2022 (ei toteuteta)
Esitys Kiinteistöjohtokunta tutustuu voimassa olevaan kiinteistöstrategiaan ja sen toimenpideohjelmaan.
Päätös Esityksen mukaan. Käytiin läpi myös hautaustoimipalveluiden toimenpideohjelmaa.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |