Dynasty tietopalvelu Haku RSS Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tukasrky10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tukasrky10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Katariinanseurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 08.02.2023/Pykälä 23


 

Jumalanpalvelusten kausisuunnitelma huhti-lokakuu sekä jumalanpalveluspaikkamuutokset 2023

 

248/04.02.00/2021

 

Katariinanseurakunnan seurakuntaneuvosto 08.02.2023 § 23

  

  

 

Esittelijä Kirkkoherra

 

Esittely Jumalanpalvelusten kausisuunnitelman on laadittu huhtikuun alusta lokakuun loppuun 2023 asti. Työntekijöiden työvuorot on suunniteltu myös lokakuun loppuun asti.

 

Kausisuunnitelma on pohja, johon vuoden mittaan tulee muutoksia.

 

Jumalanpalvelukset ovat pääsääntöisesti messuja. Messut ovat joka sunnuntai Pyhän Katariinan kirkossa klo 10 ja Varissuon kirkossa klo 12. Hannunniitun seurakuntakeskuksessa messua vietetään noin kerran kuukaudessa sunnuntaisin klo 12.

 

 Toisena pääsiäispäivänä 10.4. messua vietetään vain Hannunnitun kirkossa. Ensimmäisenä pääsiäispäivänä 9.4. messua on vietetty sekä Pyhän Katariinan kirkossa että Varissuon kirkossa.

 

Helatorstaina 18.5. messua vietetään vain Varissuon kirkolla ulkoilmajumalanpalveluksana Suvivirsimessun merkeissä mahdollisesti yhteistyössä Uusi Pesula-seurakunnan kanssa.

  

Juhannuspäivänä la 24.6. sanajumalanpalvelusta vietetään vain Pyhän Katariinan kirkossa ja silloin järjestetään kirkkobussikuljetus Varissuolta.Sunnuntaina 25.6. on hiljaisempi kirkkopyhä ja silloin messua vietetään vain Varissuon kirkolla.

 

Pyhäinpäivänä la 4.11. messua vietetään vain Pyhän Katariinan kirkossa ja silloin järjestetään kirkkobussikuljetus Varissuolta.

 

Itsenäisyyspäivänä ke 6.12. vietetään itsenäisyyspäivän sanajumalanpalvelusta vain Pyhän Katariinan kirkossa ja silloin järjestetään kirkkobussikuljetus Varissuolta.

 

Varissuon kirkossa on pääsääntöisesti kirkkokahvit aina messun jälkeen, ellei siihen pyhään ole sovittu muuta tarjoilua, kuten keittoruokailu. Varissuon kirkossa vietetään syyskaudella noin kerran kuukaudessa soppasunnuntaita. Kevätkauden vapaaehtoinen tuotto menee Yhteisvastuukeräykselle ja syyskauden tuotto lähetystyölle. Pyhän Katariinan kirkossa kirkkokahveja on noin yhdestä kahteen kertaa kuukaudessa. Hannunniitun messujen jälkeen vietetään aina kirkkokahveja.

 

Adventinaikana Varissuon kirkossa sekä Pyhän Katariinan kirkossa on glögi- ja piparitarjoilu.

Lasten ja perheiden jumalanpalveluksia vietetään 2-4 kertaa kaudessa Pyhän Katariinan kirkossa klo 10.

 

Lisäksi jumalanpalvelussuunnitelmaan lisätään vielä lähetyspyhät ja vierailevat saarnaajat.

 

Jumalanpalvelussuunnitelman valmistelu on erityisesti jumalanpalvelusten työalavastaava kappalainen Johanna Viirroksen vastuulla. Jumalanpalvelussuunnitelmaa työstetään kuitenkin yhdessä kirkkoherran, muun papiston, kanttoreiden, diakonian, kasvatuksen työntekijöiden ja yhteistyökumppaneiden kanssa.

 

Jumalanpalvelusten toteutuspaikoissa on huomioitu alueellinen tasapuolisuus ja sesonkivaihtelut.

 

Jumalanpalvelusten kausisuunnitelma (huhti-lokakuu 2023) on esityslistan mukana.

 

Lava Tässä pykälässä käsitellyllä asialla on kirkkojärjestyksen 23 luvun 3 §:ssä tarkoitettuja lapsivaikutuksia. Katariinanseurakunnan jumalanpalveluselämä on suunniteltu myös lapset ja nuoret huomioon ottaen,

 

 

 

Esitys 1. Jumalanpalvelusten kausisuunnitelma annetaan tiedoksi seurakuntaneuvostolle. (ei muutoksenhakuoikeutta)
2. Seurakuntaneuvosto tekee päätöksen jumalanpalvelusten paikoista. Seurakuntaneuvosto päättää, missä kirkossa tai kirkoissa jumalanpalvelus kulloinkin pidetään. Kj 2. luku § 2. (muutoksenhakuoikeus oikaisuvaatimuksin)

 

Päätös Esityksen mukaan.

 

Jakelu Työntekijät

 Vahtimestarit

 

Oheismateriaali Jumalanpalvelusten kausisuunnitelma huhtikuusta-lokakuuhun 2023