RSS-linkki
Kokousasiat:https://tukasrky10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://tukasrky10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaarinan seurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 25.01.2023/Pykälä 8
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Nuorisotyönohjaajan virkavaali
43/01.01.01.00/2023
Kaarinan seurakunnan seurakuntaneuvosto 25.01.2023 § 8
Esittelijä Kirkkoherra
Esittely Seurakuntaneuvosto julisti kokouksessaan 14.12.2022 (§ 112) nuorisotyönohjaajan viran auki. Samalla se päätti viranhakuprosessista, viran erityistarpeista ja valittavan velvollisuuksista seuraavaa:
1) todeta viran kelpoisuusehtojen olevan piispainkokouksen hyväksymän nuorisotyönohjaajan tutkinnon
2) määrätä virkasuhteeseen otettavalle 6 kuukauden koeajan (kirkkolaki 6.luku 17 §),
3) edellyttää virkasuhteeseen otettavalta, että tämä toimittaa työnantajalle nähtäväksi sellaisen rikosrekisteriotteen, josta on säädetty kirkkolain 6.luvun 33 §:ssä,
4) edellyttää virkasuhteeseen otettavalta, että tämä toimittaa työnantajalle koeajan kuluessa sellaisen terveydentilaansa koskevan selvityksen, josta on säädetty kirkkolain 6.luvun 16 §:ssä.
5) antaa virkavaalin valmistelun haastatteluineen työjaoston tehtäväksi ja antaa työjaoston tehtäväksi nuorisotiimin osallistamisen rekrytointiprosessiin sopivaksi katsomallaan tavalla,
6) määrittää virkaan liittyvät erityistarpeet seuraaviksi: monipuoliset ja digi- ja someajan vaatimuksia vastaavat viestintä- ja sisällöntuottamistaidot, kyvyn luontevasti kohdata nuoria näiden omilla ehdoilla, modernit näkemykset ja visiot seurakunnan nuoriso- ja rippikoulutyön toteuttamisesta, halun ja innostuksen tehdä 2020-luvun rippikoulutyötä, valmiutta sitoutua työssään seurakunnan strategiassa linjattuihin asioihin.
Hakuajan loppuun mennessä saapui 7 hakemusta, joista seuraavat neljä omasivat muodollisen pätevyyden:
Juha Nieminen, Margit Roininen, Tiia Suvanto ja Maria Suuronen.
Työjaosto haastatteli 23.1.2023 kaikki muodollisen pätevyyden omanneet hakijat.
Muistio (liite 1 § 8) työjaoston valmistelutyöstä toimitetaan seurakuntaneuvoston jäsenille heti sen valmistuttua.
Perustuslain mukaan (125.2 §) julkisten virkojen nimitysperusteet ovat taito, kyky ja koeteltu kansalaiskunto. Säännös edellyttää ansioiden aitoa vertailua. Koulutuksen ja työkokemuksen (='taito') ohella arvioidaan myös henkilökohtaisia ominaisuuksia (='kyky'). Arvioidessaan hakijoiden henkilökohtaisia ominaisuuksia virkaa täyttävällä viranomaisella on erityistä harkintavaltaa.
Hallintolain 45 § mukaan viranhaltijan suorittamat henkilöstövalintapäätökset on perusteltava. Perustelut voidaan jättää esittämättä vain, jos päätös koskee monijäsenisen toimielimen toimittamaa vaalia. Kaikissa tapauksissa jos päätös riitautetaan, toimielimen valintapäätös on syytä perustella oikaisuvaatimusratkaisussa tai valitusviranomaiselle annettavassa lausunnossa.
Esitys Seurakuntaneuvosto tutustuu hakemusmateriaaleihin ja päättää virkavaalin suorittamistavasta.
Seurakuntaneuvosto toimittaa esittelytekstissä kuvattu lainsäädäntö huomioiden virkavaalin nuorisotyönohjaajan viran täyttämiseksi.
Seurakuntaneuvosto toteaa viran palkkaluokan olevan vaativuusryhmän 502 mukainen.
Seurakuntaneuvosto toteaa, että se edellyttää valitun täyttävän ne velvoitteet, jotka seurakuntaneuvosto on määritellyt virkaa auki julistaessaan ja jotka on kirjattu yllä olevaan esittelytekstiin.
Lapsivaikutusten arviointi: Päätöksellä on kirkkojärjestyksen 23 luvun 3 §:ssä tarkoitettuja lapsivaikutuksia siltä osin, että uusi työntekijä tulee tekemään työtä nimenomaan nuorten parissa.
Pykälä tarkistetaan kokouksessa.
Käsittely Johanna Käpin virallinen irtisanomisilmoitus vastaanotettu 24.1.23. Virkavaali voidaan suorittaa kokouksessa. Kirkkoherra esitteli haastattelujen kulkua. Tarkennuksena esityspykälään havaittiin, että Margit Roininen ei ole pätevä hakija. Kirkkoherra esitteli muistion ja esittelytekstin raameja suhteessa työhakemuksiin ja haastattelujen tuloksiin ja lisäksi edellytettäviä vertailuja hakijoista.Työjaosto esitteli myös mielikuvia käydyistä haastatteluista. Käytiin yleinen keskustelu hakijoista. Huomioitiin, että pöytäkirjaotteen liite tuodaan hakijoiden tietoon.
Päätös Suoritettiin nuorisotyönohjaajan virkavaali. Kukaan ei ehdottanut suljettua lippuäänestystä. Valittiin yksimielisesti Maria Suuronen nuorisotyönohjaajan virkaan ja varalle Tiia Suvanto.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |