Dynasty tietopalvelu Haku RSS Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tukasrky10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tukasrky10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Piikkiön seurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 26.01.2023/Pykälä 9


 

Piikkiön seurakuntakeskuksen rakennustyöryhmä

 

39/00.02.02/2023

 

Piikkiön seurakunnan seurakuntaneuvosto 26.01.2023 § 9

  

  

 

Esittelijä   vt.kirkkoherra Antti Ijäs

 

Esittely Puheenjohtaja muutti esittelytekstiä ja esitystään kiinteistöosastosta tulleiden uusien tietojen johdosta: 

                                             

                                       Piikkiön seurakuntakeskuksen rakennushankkeen toteuttamiseksi seurakuntayhtymässä tullaan perustamaan virallinen rakennustoimikunta. Rakennustoimikunnassa ovat seurakunnasta jäseninä yleensä kirkkoherra ja seurakuntaneuvostosta yksi luottamushenkilö.  

 

                                       Arkkitehtuurikilpailun voittajan esityksestä teetettiin tavoitehinta-arvio. Arvion mukaan rakentamiskustannukset olisivat 4,91M€. Yhteisen kirkkovaltuuston kokouksessa 13.12.2022 hyväksytyssä seurakuntayhtymän investointiohjelmassa hankkeelle hyväksyttiin investointivaroja 4,0M vuosille 2023 - 2024.

 

Seurakuntayhtymän kiinteistöpalvelut on esittänyt tapaamista, jossa arvioitaisiin mahdollisuuksia vähentää rakentamiskustannuksia rakennusta pienentämällä ja/tai rakenneratkaisuja muuttamalla. Keskustelutilaisuus järjestetään seurakuntayhtymän toimitalossa ma 6.2. klo 8.30 - 10.00. Keskustelussa pyritään laatimaan ohjeistus arkkitehdille suunnitelman muokkaamisesta kohti kustannustehokkaampaa vaihtoehtoa. Arkkitehtitoimisto laatii ohjeistuksen mukaisesti uuden luonnoksen, mikä tuodaan myöhemmin seurakuntaneuvoston käsittelyyn. Tähän ja muihin alustaviin kokouksiin voi kirkkoherra tarvittaessa kutsua työntekijöitä ja Piikkiön seurakunnan luottamushenkilöitä.

 

 

Esitys Käsitellään ja päätetään keskustelutilaisuuden luottamushenkilöiden edustus. Kaksi luottamushenkilöä olisi sopiva määrä. Lisäksi kirkkoherra voi kutsua paikalle kaksi työntekijää.                                             Rakennustoimikunnan jäsenestä päätetään myöhemmin, kun siitä tulee pyyntö seurakuntaan. 

 

Päätös Valittiin Harri Lukander, Karri Koristo ja Marjo Uotila.