Dynasty tietopalvelu Haku RSS Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tukasrky10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tukasrky10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Piikkiön seurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 26.01.2023/Pykälä 14


 

Koulutusanomus

 

54/01.03.01/2023

 

Piikkiön seurakunnan seurakuntaneuvosto 26.01.2023 § 14

  

  

 

Esittelijä   vt.kirkkoherra Antti Ijäs

 

Esittely Piikkiön seurakunnan kanttori Tiina Ilonen on lähettänyt seuraavanlaisen anomuksen koulutukseen osallistumisesta majoituskuluineen 400 euroa:

 

 Koulutus: TAMPEREEN SÄVEL - TAMPERE VOCAL MUSIC FESTIVAL

 

 Paikka ja ajankohta: 14.-18.6.2023 Tampere Tampereen Sävelessä konsertoi monipuolinen otos ajankohtaisimpia kuoroja ja lauluyhtyeitä Suomesta ja muualta maailmalta. Kansainvälinen kuoro- ja lauluyhtyefestivaali on järjestetty vuodesta 1975 alkaen ja festivaaleilla käy musiikin ammattilaisia ja harrastajia ympäri maailmaa. Festivaali on loistava paikka verkostoitua toisiin musiikin ammattilaisiin, rakentaa yhteistyökuvioita ja saada ideoita myös oman seurakunnan musiikkitoiminnan toteuttamiseen. Tarkka aikataulu ja ohjelma julkaistaan helmikuussa 2023. Olen osallistunut tapahtumaan koulutuksena aikaisemminkin ja olen kokenut sen joka kerta hyödylliseksi.

 

 Kustannukset

 . Mahdolliset kurssimaksut ja konserttien pääsyliput: omakustanteiset

 . Majoitukset: max. 400 € (100 €/vrk, majoitus hotellissa tai arbnb:n kautta). Mahdollinen ylimenevä osuus omakustanteisesti

 . Matkat omakustanteiset

 

 Sijaisjärjestelyt

 . Ville Urponen on käytettävissä Piikkiön seurakunnan toimituksiin kyseisenä ajanjaksona.

 

 Anomus

 . Anon koulutuksen hyväksymistä sisältäen majoituskulut eli yhteensä 400 euroa.

 

Esitys Seurakuntaneuvosto myöntää Tiina Iloselle esityksen mukaiseen koulutukseen osallistumisen majoituskuluineen 400e.

 

Käsittely Kasper Kanervavuori kyseenalaisti koulutuksen hyödyllisyyden ja

toivoi luottamushenkilöiden kannanottoa koulutukseen osallistumiseen. Hän toivoi myös, että koulutuksen anti näkyy seurakunnan toiminnassa.

Tapani Jokela esitti saman näkemyksen ja toivoi, että koulutukset jatkossa liittyisivät selkeämmin kirkkomusiikkiin.

 Hans Huttunen oli samaa mieltä Tapani Jokelan kommentista.

Esko Lehtisalo esitti, että Tiina Ilonen raportoi myöhemmin seurakuntaneuvostolle koulutuksen tuloksista.

 

Päätös Tiina Ilonen raportoi seurakuntaneuvostolle koulutuksen tuloksista. Muuten esityksen mukaan.