RSS-linkki
Kokousasiat:https://tukasrky10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://tukasrky10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Henrikinseurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 13.09.2023/Pykälä 56
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Anomukset seurakuntaneuvostolle testamenttivarojen käytöstä
198/02.03.00.01/2021
Henrikinseurakunnan seurakuntaneuvosto 13.09.2023 § 56
Esittelijä kirkkoherra Pauliina Uhinki-Suominen
Esittely Henrikinseurakunnan testamenttirahastojen hoitokunta on tehnyt päätöksiä Henrikinseurakunnalle osoitettujen testamenttivarojen käytöstä seurakuntaneuvostolta saamiensa valtuuksien puitteissa. Hoitokunnalla on valtuudet päättää kunkin neljän testamenttirahaston käytöstä 5000 euroon asti vuodessa.
Vuoden 2023 aikana testamenttivaroja on myönnetty
Liisa Laukkasen testamenttirahastosta
- Perheiden kevätretkeen 1000 €
- Perheiden jouluretkeen 500 €
- Stipendeihin lapsen tai nuoren harrastuksen tukemiseen
2000 € - Maata näkyvissä -festareille osallistumiseen noin 1500 €
Yhteensä 5000 €
Varma Vainion testamenttirahastosta
- Koivulan aamupuurotarjoiluun 800 €
- Vanhustenviikon tarjoiluun 800 €
- Senioriretkeen 700 €
- Isotekstisten Raamattujen hankkimiseen heikkonäköisille
130 € - Päivän Sana -kirjasten hankkimiseen lahjaksi ikäihmisille avustus- tai kotikäyntien yhteydessä tarpeen mukaan, enimmillään 500 €
Yhteensä 2930 €
Kasvatustyö ja musiikkityö ovat tehneet seuraavat anomukset Liisa Laukkasen testamenttirahastosta. Anotut summat ylittävät hoitokunnan tälle vuodelle saamat valtuudet tehdä päätöksiä, ja siksi anomukset tuodaan seurakuntaneuvoston päätettäviksi.
- Huppareita nuorille. Henrikinseurakunnan nuorisotyön omat hupparit luovat yhtenäisyyttä ja nostavat me-henkeä.
Huppareita olisi hyvä tilata kerralla isompi määrä ja sitten niitä voi myydä pikkuhiljaa eteenpäin. Nuoret maksavat huppareista 25 €, seurakunnalle ne maksavat 40 €.
Nuorisotyö esittää, että he voisivat tilata testamenttivaroin huppareita yhteensä 100 kpl siten, että suosituimpia kokoja on vähän enemmän. Anottu summa on siten 4000 €, josta
sitten tuloutuu vähitellen takaisin 2500 €. - Videotykki. Nuorisotilojen pelihuoneen videotykki alkaa olla tiensä päässä. Kestävä videotykki maksaa 1000 €.
- Siirrettävä lasten alttari. Perhetyö hakee testamenttirahoitusta siirreltävään lasten alttariin. Alttarin voisi kätevästi siirtää
lasten ja perheiden tilaisuuksissa tilaan, jossa sitä tarvitaan. Sitä voisi hyödyntää myös perhekerhossa. Muulloin se voisi toimia lasten leikeissä. Alttareita voidaan valmistaa seurakuntayhtymän puutyöverstaassa. Kankaat ja vaatteet hankitaan erikseen. Kokonaisuuden hinta tarkentuu, mutta anottava summa on tässä vaiheessa 3000 €. - Lapsikuoron kuoroleirin järjestämiseen marraskuussa 2023 Sinapin leirikeskuksessa 470 €. Hinta sisältää aamupalan ja koko päivän ateriat 20 hengelle.
Esitys Seurakuntaneuvosto hyväksyy anotut avustukset.
Päätös Hyväksytään kaikki anotut avustukset.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |