Dynasty tietopalvelu Haku RSS Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tukasrky10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tukasrky10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Henrikinseurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 13.09.2023/Pykälä 55


 

 

Diakoniatyöntekijän viransijaisuuden jatkaminen

 

222/01.01.01.02/2020

 

Henrikinseurakunnan seurakuntaneuvosto 13.09.2023 § 55

  

  

 

 

Esittelijä kirkkoherra Pauliina Uhinki-Suominen

 

Esittely Asiakohta oli käsiteltävänä ensimmäisen kerran Henrikinseurakunnan seurakuntaneuvoston kokouksessa 16.8.2023 § 46. Kokouksessa seurakuntaneuvosto keskusteli laajasti Henrikinseurakunnan taloustilanteesta ja henkilöstönäkymistä vuosina 2023-2026 kirkkoherran esittelyn pohjalta.

 

 Keskustelussa esitettiin päätettävänä olevan asian jättämistä pöydälle, koska päätöksen kannalta olennaisia asioita on kesken. Seurakuntaneuvosto päätti kokouksessaan 16.8.2023 § 46 jättää asian pöydälle. 

 

 Asia tuodaan uudelleen päätettäväksi siten, että esittelyä ja esitystä on täydennetty esittämällä vaihtoehtona sijaisuuden jatkamista budjettivaroin. Tämä vaihtoehto oli suullisesti esitettynä esillä jo seurakuntaneuvoston kokouksessa 16.8.2023.

 

 Sn 16.8.2023 § 46 (täydennetyt kohdat kursiivilla)

 

 Henrikinseurakunnan taloudellinen tilanne on heikentynyt, kuten muissakin seurakuntayhtymän seurakunnissa. Taloudellisen tilanteen heikentymisen taustalla on useita syitä. Inflaatio on korottanut kuluja kautta linjan. Henrikinseurakunnan kulurakenne on hyvin henkilöstöpainotteinen, jolloin ennakoimattoman suuret palkankorotukset kuluttavat toimintamäärärahaamme merkittävästi. Lisäksi Henrikinseurakunnan toimintamääräraha tälle vuodelle laski 30 000 eur jäsenmääräperusteisesti.

 

 Tilanne on kuitenkin tämänhetkisen tiedon mukaan ohimenevä. Henkilöstön määrä vähenee mm. eläkkeelle jäämisten myötä lähivuosina. Jos seurakuntayhtymän jakama kokonaismääräraha ei tulevina vuosina laske, pääsemme takaisin vakaaseen taloustilanteeseen viimeistään vuoden 2025 aikana.

 

 Tällä hetkellä taloustilanne on kuitenkin sellainen, että emme voi laittaa uusia virkoja auki. Diakoniatyöntekijä Marja-Liisa Vilpponen on toiminut viransijaisena diakonian virassa 1.5.2021 alkaen. On todennäköistä, että pystymme vakinaistamaan viran vuonna 2025 tai viimeistään vuonna 2026.

 

 Vuoden 2024 taloudellisen tilanteen kireyden takia seurakuntaneuvoston pitää tehdä ratkaisu, jätetäänkö sijaisuus vuoden 2024 alusta alkaen täyttämättä. Tämä ratkaisu helpottaisi seurakunnan taloudellista tilannetta. Samalla se aiheuttaisi sen, että Henrikinseurakunnan toimintasuunnitelma 2024 menisi diakoniatyön osalta kokonaan uusiksi. Myöskään monia työalojen yhteisiä toimintoja ei pystyttäisi toteuttamaan, koska diakoniatyöntekijöiden koko työaika menisi avustus- ja vastaanottotyöhön. Silti avustusjonot väistämättä pitenisivät ja monet apua tarvitsevat ihmiset jäisivät ilman tarvitsemaansa tukea ja apua.

 

 Toinen vaihtoehto on jatkaa Marja-Liisa Vilpposen sijaisuutta testamenttirahoituksella vuoden 2024 ajan ja tarkastella tilannetta uudelleen ensi vuoden loppupuolella. Sijaisuutta jatkamalla turvattaisiin heikoimmassa asemassa olevien ihmisten avunsaanti, diakoniatyön jatkuvuus ja erinomaisesti toimivan diakoniatiimin työskentely.

 

 Henrikinseurakunnalla on kolme testamenttirahastoa, jotka on osoitettu diakoniatyölle tai vanhusten hyväksi. Ne ovat Heimon, Vainion ja Korteman testamenttirahastot.

 

 Palkka olisi mahdollista maksaa esimerkiksi 50% Vainion testamentista, 25% Heimon ja 25% Korteman testamenteista. Vainion testamentti on suunnattu vanhustyöhön, ja rahaston saldo on hieman alle 50 000 eur. Heimon testamenttirahaston tuotto on osoitettu käytettäväksi diakonialuonteisena avustuksena vähävaraisille vanhuksille, ja rahaston pääoma on noin 950 000 eur. Korteman testamentti on osoitettu yksinäisten ja vähävaraisten vanhusten taloudelliseen tukemiseen. Rahaston saldo on noin 135 000 eur. Diakoniatyöntekijän palkkamenot sivukuluineen ovat noin 50 000 eur/v.

 

 Kolmas vaihtoehto on jatkaa Marja-Liisa Vilpposen sijaisuutta talousarviomäärärahalla. Uusia virkoja ja määräaikaisuuksia ei tukirahaa saavien seurakuntien talousarvioon saa varata, mutta tässä tapauksessa kyse on pitkästä, toistaiseksi voimassa olevasta sijaisuudesta ja siitä, että kyseinen diakonian virka on tämänhetkisen arvion mukaan mahdollista ja seurakunnan toiminnan kannalta oleellista täyttää jatkossa vakinaisesti. Tässä tilanteessa ammattitaitoisen ja sitoutuneen viransijaisen sijaisuuden jatkaminen on perusteltua toiminnon jatkoa ajatellen.

 

 

Esitys Seurakuntaneuvosto päättää 

1. Jatkaa diakoniatyöntekijä Marja-Liisa Vilpposen viransijaisuutta 31.12.2024 asti. Vuoden 2024 loppupuolella seurakuntaneuvosto tarkastelee tilannetta uudelleen. Palkka 502/20. 

2. Jos sijaisuutta päätetään jatkaa, maksetaanko palkka ajalla 1.1.-31.12.2024 talousarviomäärärahasta vai testamenttivaroin.

Jos palkka päätetään maksaa testamenttivaroin, se maksetaan seuraavan jaon mukaisesti: 50% Vainion testamentista (kp 2172410101), 25% Heimon rahaston tuotosta (kp 2172410102) ja 25% Korteman testamenttirahastosta (kp 2172410103).

 

Päätös Seurakuntaneuvosto päättää 

1. Jatkaa diakoniatyöntekijä Marja-Liisa Vilpposen viransijaisuutta 31.12.2024 asti. Vuoden 2024 loppupuolella seurakuntaneuvosto tarkastelee tilannetta uudelleen. Palkka 502/20. 

2. Palkka ajalla 1.1.-31.12.2024 maksetaan talousarviomäärärahasta.