RSS-linkki
Kokousasiat:https://tukasrky10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://tukasrky10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Yhteinen kirkkovaltuusto
Pöytäkirja 19.01.2023/Pykälä 9
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Yhteisen kirkkoneuvoston varapuheenjohtajan vaali vuosiksi 2023-2024
Yhteinen kirkkoneuvosto 08.12.2022 § 258
Esittelijä Hallinto- ja talousjohtaja Timo Laakso
Esittely Yhteisen kirkkoneuvoston ohjesäännön 1 §:
Yhteiseen kirkkoneuvostoon kuuluu tuomiokapitulin määräämä kirkkoherra puheenjohtajana sekä yhteisen kirkkovaltuuston valitsema varapuheenjohtaja ja yhdeksän muuta jäsentä. Muilla kuin puheenjohtajalla on henkilökohtaiset varajäsenet.
Yhteisen kirkkoneuvoston ohjesäännön 2 §:
Yhteisen kirkkoneuvoston jäsenten vaali toimitetaan yhteisessä kirkkovaltuustossa sen ensimmäisen ja kolmannen vuoden tammikuussa siten, että ensiksi valitaan yhteisen kirkkoneuvoston varapuheenjohtaja ja sitten muut jäsenet. Tämän jälkeen valitaan jäsenille henkilökohtaiset varajäsenet.
Yhteisen kirkkoneuvoston puheenjohtajana toimii tuomiokapitulin määräyksen perusteella vuosina 2023-2024 tuomiorovasti Aulikki Mäkinen.
Kirkkolain 7: 4 §:
Vaali toimitetaan enemmistövaalina. Kahta tai useampaa luottamushenkilöä valittaessa on kuitenkin noudatettava suhteellista vaalitapaa, jos sitä vaatii niin monta vaaliin osallistuvaa, että he suhteellisessa vaalissa voisivat saada valituksi vähintään yhden ehdokkaan.
Kirkkolain 23: 2 §:
Vaalikelpoinen seurakunnan ja seurakuntayhtymän luottamustoimeen on kristillisestä vakaumuksesta tunnettu 18 vuotta täyttänyt seurakunnan konfirmoitu jäsen, joka ei ole vajaavaltainen.
Kirkkolain 23: 3 §:
Luottamustoimeen voidaan valita vain sellainen vaalikelpoinen henkilö, joka on antanut tehtävään suostumuksensa.
Seurakuntavaaleissa ei seurakunnan luottamustoimeen saa valita tämän seurakunnan palveluksessa olevaa henkilöä. Jos seurakunta kuuluu seurakuntayhtymään, ei seurakuntayhtymän eikä siihen kuuluvan seurakunnan palveluksessa oleva henkilö ole vaalikelpoinen tämän seurakuntayhtymän eikä siihen kuuluvan seurakunnan luottamustoimeen.
Kirkkolain 23: 8 §:
Naisten ja miesten edustus toimielimissä
Jollei erityisestä syystä muuta johdu, tulee kirkollisessa toimielimessä olla sekä naisia että miehiä kumpiakin vähintään 40 prosenttia lukuun ottamatta kirkolliskokousta, hiippakuntavaltuustoa, tuomiokapitulia, kirkkovaltuustoa, yhteistä kirkkovaltuustoa ja seurakuntaneuvostoa.
Päätös Esityksen mukaan.
364/00.00.01.01/2022
Yhteinen kirkkovaltuusto 19.01.2023 § 9
Esitys Yhteinen kirkkovaltuusto päättää toimittaa yhteisen kirkkoneuvoston varapuheenjohtajan vaalin vuosiksi 2023-2024.
Käsittely Valtuutettu Seppo Lehtinen ehdotti, että yhteisen kirkkoneuvoston varapuheenjohtajaksi valittaisiin Seppo Muurinen.
Päätös Esityksen mukaan.
Yhteisen kirkkoneuvoston varapuheenjohtajaksi valittiin Seppo Muurinen.
Seppo Muurinen kiitti luottamuksesta.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |